Neuvolan asiakkaille
Tietoa, tukea ja vinkkejä neuvoloissamme asioiville.
Kyselyt ja palaute
Neuvolapalveluiden yhteystiedot
Neuvolapalveluiden yhteystiedotLastenneuvolassa seurataan ja edistetään lapsen kasvua ja kehitystä sekä tuetaan vanhemmuutta. Terveydenhoitajan kanssa voi keskustella perheen terveyteen, hyvinvointiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Neuvolassa lapset saavat myös kansallisen rokotusohjelman rokotukset.
Äitiysneuvolassa turvaamme raskaana olevan, syntyvän lapsen sekä koko perheen terveyttä ja tuemme valmistautumisessa tuleviin muutoksiin.
Suosituimmat palvelut
Olemme apunasi eri elämäntilanteissa
Tutustu yleisimpiin palveluihimme kohderyhmittäin. Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa tuottaa, kehittää ja järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja 12 kunnan alueella 133 000 Etelä-Savon asukkaalle.