Lomanviettopalvelu
Voit saada loma- ja virkistystoimintaa tai tukea lomanvieton järjestämiseen perhetilanteen, pitkäaikaisen sairauden, vamman tai vastaavanlaisen syyn perusteella.
Sosiaalihuollon asiakkaalle tai hänen omaiselleen järjestetään mahdollisuus lomailla muualla kuin kotona tai osallistua retkelle tai leirille. Lomanviettopalvelu on yleensä kertaluonteista.
Tämän sivun sisältö
Tietoa palvelusta
Voit ottaa yhteyttä soittamalla saadaksesi lisää tietoa.
Voit myös täyttää paperisen tai sähköisen hakemuksen.
Lomanviettoon voi saada tukea taloudellisin, sosiaalisin tai terveydellisin perustein. Tuettu loma voidaan myöntää perhetilanteen, pitkäaikaisen sairauden, vamman tai vastaavanlaisen syyn perusteella. Tuettu loma sisältää täysihoidon lomakohteessa. Tuettuja lomia järjestävät useat järjestöt. Lomalle voivat hakeutua esimerkiksi vanhemmat lapsineen tai isovanhemmat lapsenlapsineen. Tuettuja lomia järjestetään myös ikäihmisille, yksin tai kaksin tuleville, työttömille tai pitkäaikaissairauksista kärsiville. Tuetun loman hakemiseen saa tarvittaessa opastusta, ja lomalle pääsyyn voi saada taloudellista tukea.
Puhelinasiointi
Aikuissosiaalityön neuvonta, Pieksämäki
Aikuissosiaalityön neuvonnan puhelinasiointi Pieksämäen alueella
Soita: +358 44 799 5460
Palveluajat
Sosiaaliviraston neuvonta, Savonlinna ja Enonkoski
Sosiaaliviraston puhelinasiointi ja neuvonta,
Savonlinna ja Enonkoski
Soita: +358 44 417 4121
Palvelupaikat
-
Enonkosken sosiaalitoimisto
Enonkoskentie 3 T, 58175 Enonkoski
Reitti tänne -
Pieksämäen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus
Tapparakatu 1-3, 76100 Pieksämäki
Reitti tänne -
Savonlinnan sosiaalivirasto
Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna
Sosiaalivirasto E-osa
Reitti tänne -
Sosiaalikeskus, Mikkeli
Vilhonkatu 7-9, 50100 Mikkeli
Reitti tänne