Siirry sisältöön
Uutiset

Siun sote ja Eloisa valmistelevat yhteistyössä digitaalisen palvelualustan hankintaa

Julkaistu: 1.6.2023, klo 14:32

Etelä-Savon hyvinvointialue – Eloisa ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote ovat käynnistäneet yhteistyön digitaalisen palvelualustan hankinnan valmistelussa. Tavoitteena on hankkia ja kehittää asiakkaiden ja potilaiden asiointia sujuvoittava digitaalinen kokonaisuus sosiaali- ja terveyspalveluihin.  

Yhteishankintaan päädyttiin molempien alueiden yhteisistä tarpeista sekä kansallisesta ohjauksesta, jossa kannustetaan yhteiskehittämiseen.  

– On hienoa päästä tekemään yhteistyötä YTA-alueen toimijoiden kesken. Yhteistyö Siun soten ammattilaisten kanssa on ollut alusta saakka erinomaista. Odotan innolla myös muutakin yhteistyötä, Eloisan digijohtaja Jukka Mielonen kommentoi. 

– Meillä on alueena paljon yhteistä Etelä-Savon kanssa, muun muassa väestön palvelutarpeen näkökulmasta. Eloisa on sähköisten palvelujen toteuttamisessa edelläkävijä, joten olemme yhteistyöstä hyvin innoissamme. Uskon, että yhteinen kehittäminen jatkuu myös hankinnan jälkeen, kertoo Siun soten strategiajohtaja Ilkka Pirskanen

Digitaalisten asiointikanavien ja -välineiden kokonaisuuden käyttöönotto tapahtuisi vaiheittain pidemmällä aikavälillä. Jos hankinnassa edetään suunnitelman mukaisesti, ensimmäiset toiminnallisuudet tulisivat käyttöön hyvinvointialueilla vuoden 2024 alussa.   

– Odotamme digitaalisen palvelualustan tuovan helpotusta palveluihin hakeutumiseen ja asiointiin uuden yhteydenottokanavan, chatin kautta. Palvelualusta mahdollistaa myös etähoidon- ja asioinnin videovastaanotoilla sekä mahdollistaa suojattujen viestien vaihdon. Uudet digitaaliset toiminnallisuudet tukevat jo olemassa palveluita ja mahdollistavat monikanavaisen asioinnin. Digitaalinen palvelualusta tuo vaihtoehdon esimerkiksi puhelinasioinnille, Siun soten digijohtaja Samu Kuosmanen sanoo 

– Odotuksena on, että voimme tarjota asiakkaillemme sekä työntekijöillemme sujuvasti ja ketterästi toimivat digityökalut. Odotamme myös, että saamme tässä kumppanin, jonka kanssa voimme yhdessä kehittää digitaalista sotekeskusta eteenpäin, kertoo Eloisan sote-keskuspalvelujen palvelualuejohtaja Mika Perttu Eloisan odotuksista tulevalle digialustalle. 


Etelä-Savon hyvinvointialue – Eloisa järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä pelastustoimen palvelut Etelä-Savon 12 kunnan alueella noin 190 toimipisteessä. Alueen kuntia ovat Enonkoski, Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Savonlinna ja Sulkava. 

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote huolehtii julkisista sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja ympäristöterveydenhuollon palveluista noin 163 400 pohjoiskarjalaiselle. Pohjois-Karjalan hyvinvointialue toimii Joensuun, Kiteen, Lieksan, Nurmeksen, Outokummun, Kontiolahden, Ilomantsin, Juuan, Liperin, Polvijärven, Rääkkylän, Tohmajärven ja Heinäveden alueella.