Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2023 talousarvion
Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan aluehallitus lähetti vuoden 2023 talousarvion aluevaltuustolle päätettäväksi. Hyvinvointialueen talousarvio on nykytilanteeseen nähden 35 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tiukan rahatilanteen vuoksi aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että se käynnistää palveluiden tuotantosuunnitelman laatimisen, jossa käydään läpi tarvittavia sopeutustoimia.
Hyvinvointialueen ensimmäinen talousarvio vuodelle 2023 on merkittävästi alijäämäinen. Tämä tarkoittaa, että hyvinvointialueen laskennallinen rahoitus ei kata siirtyvien toimintojen kuluja täysimääräisesti.
− Valitettavasti tässä vaiheessa hyvinvointialueen rahoitus on todella tiukalla. Tilanne on sama myös muilla hyvinvointialueilla. Mikäli rahoitusmalli ei muutu, olemme pakotettuja tekemään sopeutustoimia, hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä toteaa.
Kustannusten nousua aiheuttavat palkkakustannusten ja uusien tehtävien lisäksi erityisesti inflaatio sekä ostopalvelujen hintojen nousu. Seppälän mukaan myöskään koronan jatkumista ja siitä johtuvaa hoitovelkaa ei huomioida rahoituksessa.
− Vaikka tulevaisuudessa edessämme on haasteita, on selvää, että tulemme kaikki yhdessä ponnistelemaan ydintehtävämme eteen. Tärkeintä hyvinvointialueelle ovat alueemme asukkaamme ja muut palveluidemme käyttäjät. Tätä varten tarvitsemme myös ennen kaikkea osaavaa henkilökuntaa, Seppälä sanoo.
Investoinnit tarkistetaan ja täsmennetään vielä vuoden 2023 alussa
Aluehallitus päätti lähettää vuoden 2023 talousarvion aluevaltuuston käsittelyyn. Investointisuunnitelma tarkistetaan ja täsmennetään vielä vuoden 2023 alussa. Investointiohjelmaa lähdetään toteuttamaan vasta tarkistusten jälkeen ja kun sopeuttamisohjelmasta on päätetty.
− Kiitos valmistelijoille, että olemme päässeet tähän vaiheeseen. Hyvinvointialueen ensimmäistä talousarviota on laadittu tilanteessa, jossa moni asia on ollut vielä avoinna ja urakka on ollut valtava. Valmistelu on kuitenkin kiitettävästi edennyt meidän päättäjien ohjauksen huomioon ottaen, aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen sanoo.
Kokouksessa tehtiin vielä muutoksia esityslistan liitteenä olevaan versioon, ne tulevat esille pöytäkirjassa. Talousarvion käsittelyn yhteydessä myös äänestettiin. Kaikissa äänestyksissä pohjaesitykset jäivät voimaan.
Maaliskuun 2023 loppuun mennessä laaditaan viranhaltijaesitys palvelujen tuotantosuunnitelmasta, joka kattaa lakisääteisen palvelustrategian sisällöt ja vastaa talouden sopeuttamistarpeisiin. Päätöksenteko tapahtuu kesäkuun 2023 loppuun mennessä.
Kesäkuun 2023 loppuun mennessä tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi palvelujen tuotantosuunnitelman lisäksi muutostalousarvio, jossa osoitetaan toimialakohtaiset sitovat taloudelliset tavoitteet. Palvelujen tuotantosuunnitelman yhteydessä toteutetaan myös tarkempi riskiarviointi.
Eloisan johto pitää talousarviosta ja vuodenvaihteen tilanteesta mediainfon torstaina 8−12 klo 9.00. Info pidetään Teamsilla ja median edustajat voivat ilmoittautua mukaan sähköpostilla:
suvi.sikstus@etelasavonha.fi
Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelusetelit ja niiden arvot
Aluehallitus päätti, että Etelä-Savon hyvinvointialueella tulevat käyttöön palvelusetelit 1.1.2023 alkaen. Palveluseteli korvaa hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa tai ostopalvelutuotantoa.
Osaan palveluseteleistä, kuten ikäihmisten palveluasumisessa, tulee myös arvon korotukset. Tästä arvioidaan syntyvän noin 350 000 euron määrärahan korotustarve hyvinvointialueen talousarvioon, kun tällä hetkellä palvelusetelin käytön kustannukset ovat noin 12 miljoonaa euroa.
− Palvelusetelien arvojen korotuksella voidaan varmistaa, että asiakkailla on mahdollisuus valita palvelu yksityiseltä palveluntuottajalta palvelusetelillä edelleen tässä tilanteessa, kun hinnat ovat Suomessa nousussa, asian valmistelija, palvelupäällikkö Niina Helminen sanoi esittelyssään aluehallitukselle.
Palvelusetelin myöntäminen perustuu aina hyvinvointialueen sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön tekemään palvelun tarpeen arvioon. Palvelusetelin käyttäminen on asiakkaan oma valinta ja sitä käyttää Etelä-Savossa tällä hetkellä noin 2000 asukasta. Laajimmin palveluseteli on käytössä tällä hetkellä nykyisen Essoten alueella. Lisäksi palveluseteliasiakkaita on Sosterissa ja Pieksämäellä.
− Palveluvalikoima alkaa varmasti koko hyvinvointialueella laajentumaan, innostusta palveluntuottajien puolelta on ilmaistu, Helminen sanoo.
Palvelun myöntäjien ja palveluun ohjaavien työntekijöiden perehdyttäminen ja koulutus käynnistyy heti alkuvuonna. Samoin palveluntuottajien tiedottaminen ja uusien palveluntuottajien haku.
Aluehallitus hyväksyi palvelusetelin yleisen sääntökirjan ja päätti, että palveluseteli otetaan käyttöön esityslistan ja pöytäkirjan liitteessä A mainituissa palveluissa ja vahvisti niiden arvot 1.1.2023 alkaen liitteen mukaisesti.
Asiasta enemmän esityslistalla täällä:
https://eshva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=202283-5
Lisätiedot
Heikki Laukkanen, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi
Santeri Seppälä, hyvinvointialuejohtaja, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi