Siirry sisältöön
Uutiset

Vauhdikas vuodenalku − aluehallitus aloitti tehtävämuutoksiin liittyvät yt-neuvottelut ja päätti mittavasta henkilöstöetupaketista

Julkaistu: 12.1.2023, klo 18:35

Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan aluehallitus päätti aloittaa tehtävämuutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut. Yhteistoimintamenettelyssä kyse on pääasiassa tehtävämuutoksista, kuten esimerkiksi viran muuttamisesta työsopimussuhteeksi. Aluehallitus päätti myös mittavasta henkilöstöetupaketista Eloisan henkilöstölle. 

Vuoden ensimmäisen aluehallituksen kokouksen aluksi puheenjohtaja Heikki Laukkanen toivotti hallituksen jäsenille hyvää ja työntäyteistä alkanutta vuotta.

− Työtä on paljon edessä niin päätöksentekijöillä kuin toimivalla johdolla. Maakunnan sote- ja pelastuspalvelut ovat nyt meidän vastuulla, Laukkanen sanoi. 

Puheenjohtaja korosti, että valittu laji ei ole pikamatka, vaan tulee muistuttamaan enemmän maratonia.

− Tämä vaatii päättäväisyyttä, kestävyyttä ja kärsivällisyyttä sekä valitulla reitillä pysymistä. Olemme vajaan vuoden valmistautuneet tähän ja nyt edessä on tiivis kevättalvi. Olemme luvanneet valtuustolle palvelustrategian, investointiohjelman ja tarkistetun talousarvion kevään kuluessa. Se on iso ponnistus.

Laukkanen sanoi, että monia asioita joudutaan ajattelemaan uusiksi, mutta kertoi myös olevansa hyvin luottavainen siihen, että urakasta selvitään.

− Se vaati yhteistyötä ja osaamista meiltä kaikilta. Myö yhessä! Kyllä se tästä!

Tehtävämuutoksiin liittyvien yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistäminen

Aluehallitus päättää käynnistää yhteistoimintaneuvottelut esityslistan mukaisesti. Yt-menettelyn kohteena on tämän hetken arvion mukaan vajaat 300 henkilöä. Suuri osa näistä koskee tehtävämuutoksia, kuten viran muuttamista työsopimussuhteeksi tai työsopimussuhteen muuttamista viraksi. Yhteistoimintamenettely voi myös johtaa irtisanomiseen, jos työntekijä tai viranhaltija ei ota vastaan tarjottua tehtävää tai tarjolla ei ole sopivaa tehtävää.

− Yhtenä tärkeänä syynä yt-neuvotteluiden tarpeeseen on se, että Etelä-Savon hyvinvointialueen hallinto tiivistyy aiempien luovuttavien organisaatioiden tilanteesta ja me pyrimme resursoimaan mahdollisimman paljon palvelutuotantoa. Uskomme, että yt-neuvottelujen kohteena oleville johto-, esimies- ja asiantuntijatehtävien henkilöille löytyykin tehtäviä organisaatiossa avoinna olevista palvelutuotannon tehtävistä, hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä kertoo.

Etelä-Savon hyvinvointialueen henkilöstömäärä on vuoden 2023 alussa noin 8000 työntekijää.

Eloisan henkilöstölle tarjottavat etuudet

Aluehallitus hyväksyi valmistellut henkilöstöetuudet käyttöönotettaviksi. Etelä-Savon hyvinvointialueen tavoitteena on olla paras ja joustavin työnantaja. Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälän mukaan kilpailu työvoimasta kiristyy koko ajan, jolloin myös henkilöstöetuuksien on oltava hyvällä ja kilpailukykyisellä tasolla.

− Strategiamme mukaisesti haluamme olla paras työpaikka. Uusi henkilöstöetu paketti on yksi askel kohti tätä tavoitetta, Seppälä sanoo.

Eloisan henkilöstöetuuksiksi on muun muassa tulossa 300 euron suuruinen raha käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin tai hyvinvointipalveluihin. Lisäksi Eloisa haluaa tarjota kahvit ja teet henkilöstön yksiköihin ja taukotiloihin, tämän jakelu ja hankinta on parhaillaan selvityksessä. Selvityksessä on myös muun muassa auton käyttöetu osana palkkaa koko henkilöstölle.

Kokouksen kaikki asiat aluehallituksen esityslistassa ja pöytäkirjassa, jotka julkaistaan täällä: https://etelasavonha.fi/eloisa/paatoksenteko/esityslistat-ja-poytakirjat/

Lisätiedot

Heikki Laukkanen, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi

Santeri Seppälä, hyvinvointialuejohtaja, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etela-savo.fi