Blogi: Kohtaamisia kuraattorin työssä
Blogitekstin on kirjoittanut kuraattori Kaarina Mehto.
Lähestynpä kuraattorin työtä mistä tahansa näkövinkkelistä hyvänsä, huomaan aina päätyväni samaan lopputulemaan: Kuraattorin työn oleellinen perusjuttu on kohtaaminen!
Päivittäisessä työn arjessa kuraattori kohtaa lukuisia ihmisiä, niin pienistä eskareista aina toisen asteen opiskelijoihin. Hän kohtaa myös näiden ”omien asiakkaidensa” perheitä, sisaruksia, vanhempia, joskus jopa isovanhempiakin. Lisäksi kuraattori kohtaa oppilaitosyhteisöjensä muita ammattilaisia. Ja heitähän riittää. On opee, opoo, erkkaa, terkkaa, ohjaajaa, reksiä, talkkaria, keittiöhenkilökuntaa, koulunuorisotyöntekijää jiiänee. Eikä siinä vielä kaikki, luettelisinko myös kaikki koulun ulkopuoliset verkostotkin sosiaalitoimesta psykiatriaan ja poliisiin. Ehkäpä totean nyt vain, että heitäkin riittää. Toisinaan lähes kaikkia edellä mainituista kohdataan jopa saman päivän aikana. Kuulostaako mahdottomalle? Kenties, vaan ei se sitä kuraattorille ole. Hän on tottunut tähän, se on hänen työtään, ammattitaitoaan, työn suola ja sokeri, ydin! Kaikki muu varsin laaja sosiaalialan osaaminen, ymmärrys ja kokemus, joita kuraattori työssään ammattimaisesti hyödyntää oman alansa asiantuntijana koulu- ja oppilaitosympäristössä, ei olisi juuri mitään ilman näitä inspiroivia kohtaamisia.
Jokainen työpäivän aikana järjestetty ja aikataulutettu tapaaminen on tärkeä osa kuraattorin työtä. Sillä on aina ammatillinen agenda, tavoitteet. Olipa kyseessä sitten suora asiakastapaaminen, konsultaatio tai yhteistyökuvio kollegoiden kanssa. Näissä hetkissä toinen joko kokee tulevansa kohdatusti tai sitten ei. Arvaatkin varmaan, että yleensä nuo ensinnä mainitun kaltaiset tapaamiset ovat niitä, jotka vievät asioita eteenpäin. Ne luovat yhteistä ymmärrystä tilanteesta, yhteisiä tavoitteita, kehittävät kykyä käyttää omia voimavaroja, helpottavat hankalia tilanteita, vähentävät kuormitusta ja luovat uskoa ja toivoa siitä, että asioilla on tapana lutviutua. Kuraattorilla on aitiopaikka luoda kaikelle tälle mahdollisuuksia omalla ammattimaisella kohtaamisen kyvyllään.
Kuraattori on aika taitava kohtaamaan ihmisiä myös ”ohimennen”, nopeissa käänteissä vastaan tulevissa ennalta suunnittelemattomissa tilanteissa. Hän on valmis laskemaan läppärin kannen alas kun ovelle tupsahtaa raivosta kihisevä huoltaja tai pysähtymään käytävällä kysymään kuulumisia siltä yksin nurkassa puhelintaan tuijottavalta huppupäältä. Hän hoksaa, että tässä on paikka kohtaamiselle, tässä sitä tarvitaan, täällä sitä odotetaan. Ja voi, kuinka tärkeitä nämä hetken kohtaamiset ovatkaan, kenties monesti juuri niitä tärkeimpiä. Olla saatavilla silloin kun toinen sitä tarvitsee. Vaikka vain muutaman sekunnin tai minuutin. Luoda yhteys toiseen esimerkiksi katseen, hymyn tai hyväksyvällä sävyllä heitetyn tervehdyksen muodossa.
Äkkiä voisi ajatella, että kohtaaminenhan on ihan helppoa. Ja sitä se toki monesti onkin, ainakin jos sen osaa. Toisille luontaisempaa kuin toisille. Ammatillisesta näkökulmasta se niin sanottu aito kohtaaminen vaatii taitoa ja diplomatiaa. Se vaatii vilpitöntä halua kohdata toinen tasa-arvoisena, ihmisenä ihmiselle, kuulla ja nähdä mitä toinen oikeasti yrittää ilmaista. Se vaatii kykyä osata lukea toisen ilmeitä ja eleitä, sitä mitä lukee rivien välissä eikä ehkä sanota ääneen, mutta toivotaan, että toinen älyää kysyä. Ja myös kykyä tulkita ja säädellä omia tunnetiloja. Joskus kohtaaminen vaatii ymmärrystä olla vaan, vaikka ei edes sanottaisi mitään, ihan hiljaa. Kohdatuksi tulemisen tunne mahdollistaa myös vaikeampien asioiden esiin nostamisen, tabuista puhumisen ja reilun puuttumisen havaittuihin epäkohtiin. Kohtaamisen taito ammentaa tunneälykkyydestä, vuorovaikutustaidoista ja sosiaalisten tilanteiden lukemisen taidosta. Kuraattori on ammattilainen, joka tunnistaa ja tiedostaa oman roolinsa tuon niin voimallisen kohtaamisen edesauttajana.
