Siirry sisältöön
Uutiset

Palvelujen tuotantosuunnitelma etenee aluehallitukseen

Julkaistu: 7.9.2023, klo 15:34

Aluehallitus saa viralliseen käsittelyynsä Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelujen tuotantosuunnitelman 11.9.2023. Kesän aikana lausunnoilla ollut suunnitelma herätti laajaa keskustelua ja keräsi huomattavan määrän palautetta.

– Pääosa kommenteista keskittyi lähipalveluihin. Olemme ottaneet huomioon palautteiden antajien suurimman huolen ja säilytämme perusterveydenhuollon toimipisteverkon nykyisillä paikkakunnilla. Niihin kohdistuvat säästöt haetaan tilakustannuksista, kertoo hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.

Palveluverkko jakautuu esityksen mukaan sotekeskuksiin, -asemiin ja -pisteisiin. Yksiköiden palveluvalikoima rakentuu asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Soteasemien ja -pisteiden aukioloajat ovat isompia sotekeskuksia suppeammat.

– Palvelut säilyvät pitkälti nykyisellään. Muutoksia palvelujen sijainteihin tulee varmasti monella paikkakunnalla, koska säästöt haetaan tilakustannuksista. Terveyspalvelujen paikka saattaa vaihtua esimerkiksi asumispalvelujen yhteyteen, kertoo terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen.

Esitys sote-keskuspalvelujen verkosta, sote-keskukset Mikkeli, Pieksämäki ja Savonlinna. Sote-asemat Juva, Kangasniemi ja Mäntyharju. Sote-pisteet Pertunmaa, Hirvensalmi, Haukivuori, Ristiina, Anttola, Puumala, Sulkava, Rantasalmi, Enonkoski, Savonranta, Kerimäki ja Punkaharju
Terveyspalvelujen johtaja Kimmo Kuosmasen esitys terveyspalvelujen verkosta.

Kyselyssä asukkaiden näkökulmasta tärkeimpinä palveluina näyttäytyneet hoitajan vastaanotto ja laboratorion näytteenotto pyritään säilyttämään koko verkon alueella.

– Tätä haastaa henkilöstön saatavuus, joka on vaikeutunut koko maassa suurillakin paikkakunnilla. Pienten yksikköjen tilannetta heiluttelevat helposti myös henkilövaihdokset, flunssat ja lomat. Vastaamme haasteeseen liikuttelemalla ammattilaisia eri yksiköiden välillä ja kehittämällä liikkuvia- ja etäpalveluja. Vastaanottokäynneistä jo noin 20 prosenttia tehdään etänä, mikä on valtakunnan kärkeä, Kuosmanen sanoo.

Suunnitelmasta saatuja kommentteja on nyt tarkasteltu useamman viikon ajan Eloisan johdossa.

– Kaikki palautteet on huolella luettu toimialojen johdossa ja poimittu sieltä käsittelyyn toteuttamiskelpoisia ideoita. Kiitän lämpimästi eteläsavolaisia ja varsinkin henkilöstöämme aktiivisuudesta, Seppälä kiittelee.

Aluehallituksen käsittelyn jälkeen suunnitelma siirtyy aluevaltuuston päätettäväksi.

– Käytännön päätökset muutoksista tehdään valtuuston linjausten jälkeen talousarvioissa ja isolta osin jo valmisteilla olevassa vuoden 2024 talousarviossa. Toimenpiteet näkyvät sitten vähitellen henkilöstön ja asiakkaiden arjessa, Seppälä kuvaa prosessia.