Fysioterapeutin ja sairaanhoitajan työparityöskentely nopeuttaa potilaan kotiutumista
Artikkeli on lainattu Suomen Fysioterapeuttien Fysioterapia-ammattilehdestä (02/24). Artikkelin on kirjoittanut Eloisan fysioterapeutti Mari Virta.
Fysioterapeutin ja sairaanhoitajan työparityöskentely vaatii avoimuutta, sitoutumista ja vuoropuhelua. Kumpikaan ei tee toisen töitä, vaan moniammatillisuus muodostaa entistä vahvemman osaamisen potilaan hyväksi.
Etelä-Savon hyvinvointialueeseen kuuluvassa Savonlinnan keskussairaalassa on kehitetty fysioterapeutin ja sairaanhoitajan työparityöskentelyä. Tavoitteena on ollut vahvistaa – usein iäkkäiden – kirurgisten potilaiden toimintakykyä niin, että se kytketään osastolla päivittäisiin toimiin heti voinnin salliessa. Pyrkimyksenä on turvallinen ja nopea kotiutuminen, sillä jatkokuntoutuspaikkoja on tarjolla yhä vähemmän.
– Tavoitteena oli, että potilaiden osastolla oloaika lyhenee ja että potilaat kotiutuisivat nimenomaan kotiin, tarkentaa hankkeessa työskennellyt fysioterapeutti Tiia Kokkonen.
Kokkonen teki kirurgian osastolla aamuvuoroa koko hankkeen ajan, joten hän pääsi syvälle osaston rutiineihin. Tiia Kokkonen siirtyi hyvinvointialueelle yksityiseltä puolelta, jolloin osastotyöhön avautui näkymä ulkopuolisen silmin. Tätä kautta oli helppo huomata ehkä uudistamisenkin tarpeessa olleita toimintatapoja.
Tiia Kokkosen työparina niin hankkeessa kuin osastotyössäkin oli Tiina Aalto, jolla on pitkä kirurgisen sairaanhoitajan työkokemus. Aallolle osasto ja sen rytmi taas olivat tuttuja, joten ideoiden heittely eri näkökulmista muodostui hedelmälliseksi.
Alussa työpari työskenteli yhdessä, mutta hankkeen edetessä fysioterapeutti työskenteli kaikkien aamuvuorolaisten kanssa. Työparityöskentelyä kehitettiin Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa Etelä-Savon hankekokonaisuuden sisällä.
Eriytettynä mutta yhdessä
Fysioterapeutin ja sairaanhoitajan työparityöskentely antaa mahdollisuuden ratkaista ongelmia, jotka saattavat olla liian haastavia yksittäisen ammattiryhmän näkökulmasta.
Lähtökohtana on potilas, hänen tarpeensa sekä monialainen hoitosuunnitelman arviointi jakson edetessä.
Tiimityö ei tarkoita sitä, että fysioterapeutti tekisi hoitajan töitä tai päinvastoin. Sen sijaan yhdistetty moniammatillisuus synnyttää uutta osaamista asiakkaan hyväksi. Siinä sairaanhoitaja on hoitotyön ja fysioterapeutti kuntoutuksen asiantuntija.
Yhteistyö kytkeytyy potilaan arkitoimien ja hoitotoimenpiteiden ympärille. Fysioterapeutti on läsnä hoitotyössä mutta tukemassa potilaan omatoimisuutta ja aktiivista toimintakykyä.
Esimerkiksi vessatilanteessa fysioterapeutti voi havaita apuvälinetarpeita tai uusia tapoja selviytyä siirtymisistä. Suihkuhetkeä seuratessaan fysioterapeutti voi huomata potilaan toimintakyvyn mahdollisuuksia itsenäisiin toimiin, kuten hiusten pesuun.
Pesutilanteen jälkeen hoitaja voi edetä jo seuraavaan huoneeseen, kun fysioterapeutti saattaa vielä jatkaa potilaan aktivoimista ja toimintakyvyn arviointia.
Se voi olla omatoimisen pukeutumisen tukemista tai napituksen harjoittelua, jotka voivat vahvistaa potilaan itsenäistä selviytymistä ja nopeuttaa kotiutumista.
– Saimme muutamia todella huonokuntoisia potilaita kotiin tiukalla työllä, Aalto kertoo.
– Jos potilas on osastolla vaikkapa kaksi viikkoa, niin siinä tulee suunnitellusti älyttömän monta toistoa, Kokkonen lisää.
Potilastyön lisäksi fysioterapeutti ehti vinkata hoitajia työergonomiassa.
Uusi näkökulma
Tiia Kokkonen ja Tiina Aalto sanovat, että tiimimallin soveltaminen vaatii avointa keskustelua ja vuoropuhelua ammattilaisten välillä. Heidän mukaansa mitään erityisosaamista tai lisäresurssia ei tarvita. Sen sijaan aito moniammatillisuus vaatii yhteisen tahtotilan, avoimuutta muutoksille sekä sitoutumista uuteen toimintatapaan.
Aiemmin hoitaja teki potilaan kanssa tietyt asiat, jonka jälkeen fysioterapeutti saapui tekemään tiettyyn kellonaikaan tietyt asiat. Kokkosen ja Aallon mielestä siinäkään ei ole mitään väärää, mutta nyt yhteistyö käännettiin vielä tarkemmin ”potilas keskiössä” -ajatukseen. Kyseessä ei ollut dramaattinen muutos tai toisen työnkuvaan puuttuminen.
– Työparityöskentely ei ole meillä mikään uusi asia, mutta siihen tuli nyt uusi näkökulma, naiset miettivät.
Kokkoselle ja Aallolle ammattien ja asiantuntijuuden rajat ovat selvät. Aluksi yhteistyö oli ikään kuin vierekkäin työskentelemistä, mutta pian se alkoi sulautua kokonaisuudeksi.
– Siitä olen äärettömän tyytyväinen, että se alkoi näkyä arjessa, Tiina Aalto sanoi.
Tiia Kokkonen huomasi, että hänen säännöllinen läsnäolonsa aamuvuoroissa oli etu. Hän tiesi ja tunsi potilaat jo etukäteen.
– Aiemmin saatoin ajatella, että en mene nyt huoneeseen, kun siellä on hoitaja. Sitten päätin, että hittolainen! Menenkin sinne juuri nyt, kun siellä on hoitaja, Tiia Kokkonen sanoi.
Hän saattoi aiemmin myös suunnitella, että tämän kirjaan potilastietojärjestelmään tiedoksi muille.
– No, kuinka usein ehdimme lukea toistemme kirjauksia, Kokkonen kysyy.
Nyt asiat ovat selvillä kaikille, kun töitä tehdään yhdessä.
Kotiutumisselvitys hyvissä ajoin
Tiina Aalto työskentelee tällä hetkellä kotiutuskoordinaattorina, mikä jatkaa osaltaan hanketyön teemoja.
– Kehitimme hankkeessa myös kotona selviytymisen kyselylomakkeen, joka on edelleen käytössä useilla osastoilla täällä Savonlinnassa, Tiina Aalto kertoo.
Hän kertoo, että kyselylomakkeen avulla kartoitetaan kotona selviytymisen nykytilanne ja muutostarpeet. Lomakkeen avulla päästään ennakoiden kiinni kotona odottaviin jokapäiväisiin asioihin, kuten ruokaan, peseytymiseen, pukeutumisen, kaupassa käyntiin, siivoukseen ja lääkkeisiin mahdollisesti liittyviin pulmiin.
– Parhaimmillaan lomake annetaan alkuvaiheessa myös omaiselle, että hekin pääsevät miettimään potilaan tarpeita, Tiina Aalto kertoo.
Lomakekehittelyn taustalla oli tarve aloittaa kotiutumisen suunnittelu heti, kun potilas saapuu osastolle. Osastolla oli pitkä kokemus siitä, että muutamilla pienillä kotiutumiseen liittyvillä asioilla on valtavan suuri merkitys.
Yksi potilaan osastoaikaa pidentävä seikka on niinkin erikoiselta kuulostava kuin uusien avainten teettäminen. Tilanne liittyy siihen, kun potilas kotiutuu ja hänellä alkaa samalla ensimmäistä kertaa kotihoito. Kotihoito tarvitsee avaimia päästäkseen potilaan kotiin.
– Uusien avainten teettämisessä voi kulua parikin viikkoa, jolloin potilas odottaa avainten valmistumista osastolla, kertoo Tiia Kokkonen.
Lisäksi aiemmin jopa muutaman tunnin kotiutuspalaveri päästään nyt vetämään läpi tunnissa, sillä sen sisältöä ja kulkua hiottiin. Tällä hetkellä kotiutumisen prosessia on kehitetty edelleen ja kotiutumisen palavereja järjestetään erikoissairaanhoidossa enää yksittäisissä tapauksissa. Tähän vaikutti kotihoidon kotiutustiimin lakkauttaminen ja kotiutuskoordinaattoreiden toiminnan aloittaminen syksyllä 2023.
Hankkeessa kehitettiin myös kirurgisen osaston yleisilmettä ja kalustusta niin, että se kannustaa ja kehittää potilaan aktiivisuutta.
Tavoitteisiin päästiin
Kehittämishankkeen tulokset ovat lupaavia. Tiimimallin ja kotiutuslomakkeen myötä entistä suurempi osa potilaista on pystynyt kotiutumaan osastolta tavoitteen mukaisesti aikaisemmin ja suoraan kotiin.
Hoitopäivien ja poistumissyiden seurannassa vertailtiin pilottia edeltävää yhdeksän kuukauden ajanjaksoa sekä vastaavaa ajanjaksoa kehittämistoimien jälkeen. Hoitojakson nettopituus oli ennen pilottia 4,4 päivää ja pilotin seurantajakson aikana keskimäärin 4,0 päivää.
Ennen pilottia potilaista 79 prosenttia siirtyi suoraan kotiin, kun pilotin seurantajakson aikana suoraan kotiin siirtyi 85 prosenttia. Kirurgian osaston henkilökunnan keskuudessa
tehdyn kyselyn (n=18) mukaan fysioterapeutin läsnäolo aamu toimien yhteydessä on lisännyt potilaiden toimintakykyä.
Vastaajista 67 prosentin mielestä fysioterapeutin ja sairaanhoitajan yhdessä työskentely on lisääntynyt ja se on ollut entistä jouhevampaa pilotin jälkeen. Vastaajat kertovat, että sairaanhoitaja hyödyntää fysioterapeuttia aiempaa enemmän ja saa tältä ohjeita ja apuja.
Myös tieto kotikuntoutuksesta ja apuvälineistä on lisääntynyt, ja kotiutuminen on kaikin puolin selkiytynyt. Vastaajista 28 prosenttia ei osannut sanoa, onko yhteistyö muuttunut, ja viiden prosentin mielestä siinä ei ole muutosta. Yli puolet vastaajista on ottanut kotona selviytymisen kyselylomakkeen käyttöön ja kaikki kokivat sen hyödyllisenä.
Myö yhessä
Sairaanhoitaja ja fysioterapeutti -työpariajatusta kehitettiin arkityön lisäksi erillisissä kehittämispäivissä.
– Keskustelimme siellä suoraan, mikä toimii, mikä ei ja mitä pitää parantaa. Ei sellaista ehdi hektisessä työssä puhumaan, Kokkonen ja Aalto sanovat.
Tiimiparitoimintamallin levittäminen on katsottu niin merkittäväksi, että se on kirjattu Etelä-Savon hyvinvointialueen organisaation palvelustrategiaan.
– Tehdään Eloisan malliin ”Myö yhessä” eikä erikseen, naiset kertovat.
Tiia Kokkonen kokee asian tärkeäksi myös henkilökohtaisesti omissa YAMK-opinnoissaan. Jotta asia saisi näkyvyyttä ja tulisi ymmärretyksi, hän tekee aiheesta opinnäytetyönsä.
Terveyspalveluissa haastetaan osastoja ottamaan koppia asiasta yhteistyöllä ja muokkaamaan mallista itselle sopiva. Tiia Kokkosen opinnäytetyö tulee tukemaan
muutosprosessia.
Työparimallin levittäminen on kirjattu
Etelä-Savon hyvinvointialueen
palvelustrategiaan.
Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Eloisan fysioterapeutti Mari Virta. Artikkeli on nähtävissä Suomen Fysioterapeuttien jäsenille.
