Siirry sisältöön
Uutiset

Eloisa hyödyntää palkittua Lapsen ääni -peliä lapsiperhepalveluissa

Julkaistu: 13.6.2024, klo 13:23

Etelä-Savon hyvinvointialueen lastensuojeluun kehitetty Lapsen ääni -peli on otettu pilotointiin Eloisan lapsiperhepalveluissa. Lapsen ääni -pelistä jalostettu Lapsi mukaan -kysely auttaa lapsia kertomaan omasta elämäntilanteestaan digipelin muodossa.

Lapsi mukaan -kyselyä hyödynnetään Eloisan lapsiperhepalveluissa silloin, kun arvioidaan mitä tukea ja palveluja lapsi ja perhe tarvitsevat. Lapsen ääni -digipelin ideoija, Eloisan johtava sosiaalityöntekijä Kirsi Kaskinen kertoo, että Lapsi mukaan -kyselyn avulla päästään kiinni hyvin monenlaisten lasten kuulumisiin, lapselle nykypäivänä luontaisella ja helpolla tavalla.

– Kaikille lapsille ei ole helppoa puhua vieraiden ammattilaisen kanssa siitä, mitä hänelle kuuluu. Peli mahdollistaa erilaisten lasten kertomisen omista kuulumisistaan, ja toki myös sen jos lapsi ei halua kertoa mitään. Sekin on kannanotto, Kaskinen sanoo.

Lapsen ääni -peli palkittiin maaliskuussa 2024 palvelumuotoilustaan Grand One 2024 digikilpailussa. Se sai myös toukokuussa 2024 Vuoden huiput -kilpailussa Hopea huippu -palkinnon kokemuksellisuudestaan.

Lapsi mukaan -kysely otettu vastaan innokkaasti asiakkaiden parissa

Yli 7-vuotiaille tarkoitetussa Lapset mukaan -kyselyssä lapselta kysytään helposti ymmärrettävällä tavalla konkreettisia asioita lapsen elämästä. Kysely kysyy lapselta muun muassa kuka auttaa häntä läksyissä, kokeeko hän kiusaamista, tai kuka pitää lapsesta huolta. Eloisan sosiaalityöntekijä Satu Pappilan mukaan kysely on otettu lapsiasiakkaiden parissa innokkaasti vastaan.

– Kysely vaikuttaa vaivattomalta tavalta saada tietoa lapsen elämään vaikuttavista asioista, mahdollisista huolista ja riskeistä, mutta myös niistä hyvistä ja lasta suojaavista tekijöistä, Pappila kertoo.

Pappilan mukaan vastaaminen on tehty lapselle ja nuorelle helpoksi ja nopeaksi. Lapset voivat vastata kyselyyn omalta puhelimelta heille tekstarina lähetetyn linkin kautta. Vastata voi omassa rauhassa ja itselle sopivana hetkenä. 

– Peli vahvistaa erinomaisella tavalla digitaalisten palvelujen käyttöönottoa lapsiperhepalveluissa, Eloisan lapsiperhepalvelujen palvelualuepäällikkö Milla Ryynänen sanoo.

Pilotoinnin jälkeen kysely on tarkoitus jalkauttaa kaikkien lapsiperhepalveluiden työntekijöiden työkaluksi.

Peliä kehitetään palautteen perusteella

Lapsen ääni -pelin saattaminen asiakkaille on ollut useamman vuoden kehittelyn tulos. Kehittämistä on tarkoitus jatkaa asiakkailta ja työntekijöiltä saadun palautteen perusteella ja arvioida pelin käytettävyyttä myös muissa palveluissa.

– Nyt Lapsen ääni -peli on muokattu lapsiperhepalvelujen tarpeisiin mutta vain mielikuvitus on rajana siinä, mihin palveluihin voimme tehdä pelistä versioita, Eloisan hankekoordinaattori Taina Paananen sanoo.

Lapsen ääni -peli on herättänyt kiinnostusta myös muilla hyvinvointialueilla ja kunnissa. Peli on kehitetty hyvinvointialuetta valmistelevissa Rakenneuudistus ja Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeissa, yhdessä Adventure Clubin kanssa.

Lisätiedot:

Kirsi Kaskinen, johtava sosiaalityöntekijä, lapsiperhepalvelut
p. 040 3596 887
kirsi.kaskinen@etelasavonha.fi

Taina Paananen, hankekoordinaattori
p. 040 3597 201
taina.paananen@etelasavonha.fi

Milla Ryynänen, lapsiperhepalvelujen palvelualuepäällikkö
p. 040 6567 488
milla.ryynanen@etelasavonha.fi