Siirry sisältöön
Uutiset

Sairaalatyöryhmä on aloittanut työnsä

Julkaistu: 12.8.2024, klo 18:27

Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloiden työnjakoa valmisteleva työryhmä on aloittanut toimintansa. Ensimmäisen kokouksensa Etelä-Savon hyvinvointialueen työryhmä piti heinäkuun alussa Juvalla ja työ jatkui kokouksella 12.8.

Työryhmän työ on alkanut pääasiassa tiedon kokoamisella. Tänään työryhmä kävi läpi lukuja sairaaloiden toiminnasta, terveyspalvelujen tilanteesta laajemminkin ja tutustui Mikkelin keskussairaalaan. Tulevassa kokouksessa työryhmä perehtyy Savonlinnan keskussairaalaan.

Sairaalapalvelujen työryhmä käytävällä
Sairaaloiden työnjakoa pohtivat työryhmä tutustui Mikkelin keskussairaalaan.

–  Oli maakunnan kannalta toivoa antavaa käydä tänään täpötäydessä synnytysosastossa vierailulla. Yksiköissämme tehdään huippuhyvää työtä. Toivon kaiken jatkuvan sotemyllerryksen keskelle työntekijöillemme jaksamista, sanoo aluevaltuuston puheenjohtaja ja työryhmän varapuheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.).

Sairaaloiden työnjaossa tulevat olemaan pohjana aluevaltuuston ja hallituksen linjaukset sekä tulevat maan hallituksen sairaala- ja päivystysverkosta annettavat lakiesitykset. Työryhmä kuulee viranhaltijoita muun muassa mahdollisuuksista neuvotteluihin yksityisten palvelutuottajien kanssa ja jatkoneuvotteluista valtion kanssa.

–  Paljon on vielä selvitettävää, eivätkä maan hallituksen päätöksetkään ole tiedossa. Viranhaltijoilla on selkeä valmisteluvastuu ja lopulliset päätökset tehdään aluehallituksessa ja -valtuustossa, työryhmän puheenjohtaja Heikki Laukkanen (kesk.) kuvailee työryhmän työtä.

Työryhmän toimikausi jatkuu kuluvan vuoden loppuun ja se valmistelee työstään loppuraportin. Jäseniä ovat aluehallituksen varajäsenet Tapio Honkamaa (kesk.), Ari Hänninen (kok.) ja Kirsi Visunen (ps.). Sihteeriksi työryhmä valitsi kesäkuussa terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmasen.

Työryhmä käyttää valmistelijoinaan virkahenkilöistä muun muassa hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälää, johtajaylilääkäri Jaana Luukkosta, terveyspalvelujen toimialajohtaja Kuosmasta ja sairaalapalvelujen vs. palvelualuejohtaja Salli Koiramäkeä.

Lue lisää sairaalapalvelutyöryhmästä aluehallituksen pöytäkirjasta:

Lisätietoja

Työryhmän puheenjohtaja Heikki Laukkanen, p. 0400 755 204, lh-heikki.laukkanen@etelasavoha.fi

Työryhmän varapuheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen, p.050 306 7270, lh-anna-kristiina.mikkonen@etelasavoha.fi

Terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen, p. 040 656 7885, kimmo.kuosmanen@etelasavonha.fi