Siirry sisältöön
Uutiset

TIEDOTE 22.8.2024: Säästövapaat voivat vaikuttaa Eloisan palveluihin                                   

Julkaistu: 22.8.2024, klo 12:05

Syksyn ja loppuvuoden aikana Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan palveluissa voi olla viivettä säästövapaiden vuoksi.

Kesälomakauden jälkeen toimialueilla tullaan toteuttamaan toimenpiteitä, joiden avulla henkilöstö pystyy pitämään vuosilomia ja säästövapaita. Toimet suunnitellaan siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa palvelujen käyttäjille. Toimet voivat aiheuttaa toimipisteiden lyhytaikaisia sulkuja tai palveluissa olevia viiveitä.

Säästövapaat toteutetaan siten, että ne ovat vapaaehtoisia eivätkä missään tilanteessa tule vaarantamaan asiakas- tai potilasturvallisuutta.

Eloisassa on käynnissä jo neljännet yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on osaltaan löytää säästöjä aluevaltuuston asettamiin tavoitteisiin pääsemiseksi.  Aluevaltuusto hyväksyi kesäkuussa yhteensä 39 miljoonan euron toimialakohtaiset vuosille 2025-2026 kohdistuvat sopeuttamistavoitteet.

Lisätietoja:

Santeri Seppälä hyvinvointialuejohtaja Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa

Santeri Seppälä

Hyvinvointialuejohtaja, Hyvinvointialueen johto

Henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua, Eloisa

Petri Alaluusua

Henkilöstöjohtaja, Henkilöstöpalvelut

Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa

Sami Sipilä

Konsernipalvelujen toimialajohtaja, Hyvinvointialueen johto, Konsernipalvelut