Siirry sisältöön
Uutiset

Sairaalapalveluiden johtajana aloittaa Anu Turpeinen

Julkaistu: 23.8.2024, klo 10:36

Etelä-Savon hyvinvointialueen sairaalapalveluiden palvelualuejohtajaksi on valittu Anu Turpeinen. Hän siirtyy Eloisan terveyspalveluihin Pohjois-Savon hyvinvointialueelta Kuopion yliopistollisen sairaalan Sydänkeskuksen vastaavan ylilääkärin tehtävistä. Turpeinen aloittaa Eloisan palveluksessa lokakuun alussa.

Palvelualuejohtajan viransijaisena on toiminut Salli Koiramäki. Avoimeen virkaan saatiin 11 hakemusta. Kolme hakijaa haastateltiin.

– Ilo saada osaamista ja vahvistusta terveyspalvelujen tiimiimme Pohjois-Savosta. Rakennamme yhdessä Etelä-Savoon hyvät ja taloudellisen kantokyvyn kestävät yhteiset sairaalapalvelut. Vahvuudet yhdistäen tästä tulee tosi hyvä, terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen sanoo.

Turpeinen on koulutukseltaan kardiologian dosentti. Tohtoriksi hän on väitellyt Kuopion yliopistossa vuonna 1997.

Kuopion yliopistollisen sairaalan palveluksessa hän on työskennellyt vuodesta 1996. Hyvinvointialuevalmistelussa hän on toiminut myös erikoissairaanhoidon vastuuvalmistelijana Pohjois-Savon hyvinvointialueella.

– Innostuneena ja nöyrin mielin olen tulossa. Eloisassa on hyvä brändi ja tekemisen meininkiä, vaikka taloushaasteet ovatkin suuret, kuten kaikilla hyvinvointialueilla, Turpeinen kertoo.

Palvelutuotannollinen kehittäminen on hänelle tuttua, sillä tänä vuonna hän on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa Kuopion alueen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vuodeosastojen integrointia Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Turpeinen tuntee myös Etelä-Savoa työskenneltyään osa-aikaisena kardiologina Savonlinnan keskussairaalassa noin puolet vuodesta 2020.

– Pidin kovasti Savonlinnan sairaalassa työskentelystä, niin henkilöstöstä kuin potilaista, Turpeinen muistelee.