Siirry sisältöön
Uutiset

Blogi: Tiedätkö mitä on piiloasunnottomuus?

Julkaistu: 17.10.2024, klo 08:00

YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10.2024 vietetään Asunnottomien yö -tapahtumaa ympäri Suomea. Asunnottomia on uusimman tilaston (ARA 2/2024) mukaan Suomessa 3429 henkilöä. Asunnottomista 2/3 oleskelee kaverin, tuttavan tai sukulaisen luona. Nämä henkilöt ovat piiloasunnottomia. Asunnottomia on todennäköisesti monin kertainen määrä, sillä kaikki toisten luona majailevat eivät tilastoidu virallisiin tilastoihin. Piiloasunnottomia ovat erityisesti nuoret aikuiset ja naiset. Asunnottomuus keskittyy tällä hetkellä Suomen suurimpiin kaupunkeihin, mutta asunnottomia on joka puolella Suomea, myös Etelä-Savon alueella.

Henkilö istuu lattialla pää polvien välissä surullisen oloisena.

Asunnottomuuden taustalla on monta tarinaa

Asunnottomuuteen liittyvä negatiivinen leima ja ennakkoluulot ovat on edelleen vahvoja. Tarinoita asunnottomuuden takana on kuitenkin yhtä monta kuin on asunnottomiakin. Asunnottomuus on usein surkeiden sattumusten, vastoinkäymisten ja huonojen vaihtoehtojen summa. Asunnottomuustutkimusten mukaan elämän vastoinkäymiset kuten lapsuuden ja nuoruuden traumaattiset kokemukset, uupumus, yksinäisyys, taloudelliset ongelmat ja tuen puute elämän kriisivaiheissa aiheuttavat tapahtumaketjuja, jotka saattavat johtaa asunnon menettämiseen.

Asunnon menettämisestä alkaa negatiivinen kierre, joka särkee ihmisen minäkuvaa, rikkoo sosiaalisia suhteita, aiheuttaa fyysisistä ja psyykkisistä ongelmaa sekä johtaa tapahtumiin, jotka voivat olla hyvinkin traumaattisia. Asunnon menettäminen saattaa lisätä nopeasti ihmisen päihteiden käyttöä, sillä asunnottomuuden arkea on vaikeaa sietää selvinpäin. Se johtaa siihen, että arki muuttuu entistä kaoottisemmaksi, irrallisuuden tunne lisääntyy ja elämänhallinta katoaa. Oman asunnon puutuminen ja päihteiden käyttäminen vievät ihmisen nopeasti päihteitä käyttäviin porukoihin, sillä yöpaikkaa ei ole muualta tarjolla.

Arki ilman turvapaikkaa on raskasta

Asunnottoman ihmisen arkeen liittyy jatkuva liikkeellä oleminen, väsymys, nälkä, kylmä, turvattomuus, väkivallan pelko, oman tilan puute, toisten nurkissa majailu ja yksityisyyden katoaminen. Omia arkirutiineja terveyden ja hyvinvoinnin suhteen on vaikeaa ylläpitää silloin kun ei ole pysyvää yöpaikkaa. Myös väkivallan kohtaaminen on osa asunnottomuuden arkea. Väkivallan kohteeksi joutuminen aiheuttaa häpeää, syyllisyyttä ja lisää turvattomuutta. Omista kokemuksista on vaikeaa kertoa, sillä myös asunnottomuuden kokemus on häpeällinen. Naiset kokevat väkivaltaa usein myös parisuhteissa, joista haetaan turvaa asunnottomuuden ja päihdemaailman keskellä. Päihdemaailman parisuhteet ovat kuitenkin fyysisen väkivallan, seksuaalisen hyväksikäytön sekä henkisen väkivallan kuten alistamisen ja mitätöinnin paikkoja. Epänormaaleista asioita ja kaltoin kohtelusta tulee nopeasti normaali osa arkea. Tällaisessa tilanteessa jokainen päivä ja yö on pitkä aika.

Ilman kotia ei ole mitään muutakaan

Asunnottomuus yhdistettynä mielenterveys- ja päihdehäiriöihin sekä heikkoon taloudelliseen tilanteeseen asettaa ihmisen erityisen haavoittuvaan asemaan. Ihminen harhailee helposti palvelujärjestelmässä löytämättä kokonaisvaltaista apua. Ihmisen monimutkaiseen tilanteeseen tarvitaan monia palveluita ja silloin käy helposti niin, että kenelläkään ammattilaisella ei ole tilanteesta kokonaiskuvaa. Monet pitkäaikaisasunnottomat ovat palveluiden ”superkäyttäjiä”, sillä he asioivat päivystysluontoisten palveluiden kuten poliisin, ensihoidon, sairaalan päivystyksen, sosiaalitoimen tai diakoniatyön kanssa kerta toisensa jälkeen.

Asunnottoman ihmisen tilannetta ei muuta mikään muu kuin oma koti ja riittävä tuki tarvittaviin asioihin. Oman kodin kautta rakentuu jokaisen ihmisen perusturvallisuus ja elämänhallintaa tukevat arkirutiinit. Ennen omaa kotia pitäisi olla mahdollisuus tilapäismajoitukseen, jotta akuutti tilanne saadaan rauhoittumaan ja ihminen on yönsä turvassa ja lämpimässä. Suomen sääolosuhteissa katuasunnottomuus on hengenvaarallinen tilanne suurimman osan aikaa vuodesta. Tilapäismajoituksen (SHL 12§, 21§) järjestyminen on ongelma monella hyvinvointialueella. Moni asunnoton viettää yönsä poliisin putkassa tai sairaalan päivystyksen vuoteella koska muuta majoitusta ei siihen tilanteeseen ole saatavilla. Jokainen asunnottomana vietetty vuorokausi lisää riskiä joutua väkivallan ja erilaisen hyväksikäytön kohteeksi. Sellaisten tapahtumien seurausten hoito on pitkäkestoista ja kallista yhteiskunnalle. Asunnottomuutta kokevien ihmisten majoittaminen ja tukeminen tulevat pitkässä juoksussa halvemmaksi kuin se, että ihminen pyörii vuodesta toiseen päivystyspalveluissa ja syrjäytyy ulos yhteiskunnasta. Sitä paitsi – elämän surkeita sattumuksia voi kasaantua kenelle tahansa, myös sinulle!

Martta Viisanen, sosiaalityöntekijä, mielenterveys – ja riippuvuuspalvelut, Etelä-Savon hyvinvointialue


Asunnottomien yön tapahtumat 17.10.2024

Mikkelissä:

  • Klo 15-17 Kauppakeskus Stellassa, Hallituskatu 3-5 Mikkeli:
    • Tervehdyssanat: Jarno Strengell
    • Kokemuspuheenvuoroja
    • Musiikkiesityksiä: esiintyjinä Jari Valjakka, Janne Blomerus ja Kulttuuripaja Kajo
  • Klo 18-21 Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkossa, Paavalinkatu 4 Mikkeli:
    • Iltapalaa ja musiikkia
    • Asunnottomien yön tulien sytyttäminen (klo 19.00)

Savonlinnassa:

  • Klo 14-18 Sokoksen kulma, Olavinkatu 57, 57100 Savonlinna sekä Päiväkeskus Muikku, Sotilaspojankatu 7, 57100 Savonlinna:
    • Makkaraa, keittoa, kahvia ja pullaa
    • Jaossa lämpimiä vaatteita tarvitseville
    • Tietoa, kohtaamisia ja keskusteluja
    • Huolibussissa mahdollisuus kahdenkeskisiin keskusteluihin
    • Mahdollisuus tavata palveluiden edustajia
  •  Klo 15-17 Päiväkeskus Muikussa myös sosiaaliohjausta ja talousneuvola