Siirry sisältöön
Uutiset

Aluevaltuusto linjasi synnytykset maksuttomiksi

Julkaistu: 11.3.2025, klo 14:11

Kovien säästöjen jälkeen Etelä-Savon aluevaltuusto pääsi kokouksessaan Pieksämäellä (11.3.2025) linjaamaan yhdestä mukavastakin asiasta. Aluevaltuusto päätti yksimielisesti, ettei synnyttäjiltä peritä asiakasmaksuja tänä vuonna.

Useimmat valtuutetut kiittelivät maksuttomuutta hyvänä kädenojennuksena lapsiperheille. Asiaa pitivät erittäin kannatettavana muun muassa Jarno Strengell (sd), Raimo Heinänen (ps), keskustan Jari Leppä, Eero Sistonen, Marita Mynttinen ja Tapio Honkamaa.

Honkamaa peräsi myös hallituspuolueiden kansanedustajilta tietoja Iltalehdessä olleesta uhkakuvasta, että pieniä synnytysyksikköjä oltaisiin jälleen lakkauttamassa. Aluevaltuutettu ja kansanedustaja Oskari Valtola (kok) sanoi, että asiasta vastaava ministeri Kaisa Juuso (ps) on ne kiistänyt.

Muita isoja asioita esityslistalla olivat investointisuunnitelman päivitys ja hyvinvointialueen toimielinrakenteen muuttaminen. Aluevaltuustoa keskusteluttivat pitkään aluevaltuustoryhmien ryhmärahat, investoinnit ja hoitotakuu, joka oli listalla sosialidemokraattien valtuustoaloitteen muodossa.

– Pieksämäen aluevaltuuston kokous oli malliesimerkki aluevaltuuston moninaisesta toimintakentästä. Keskustelussa oli koko sote-palvelujen paletti synnytyksistä saattohoitoon. Erityisen tyytyväinen ja iloinen olen aluevaltuuston yksimielisestä päätöksestä maksuttomista synnytyksistä, kiittelee aluevaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd). 

Maksuttomuuden odotetaan houkuttelevan synnyttäjiä

Aluevaltuuston tekemän synnytysten maksuttomuuspäätöksen odotetaan tuovan Perhetaloon lisää alueen omia synnyttäjiä ja myös muilta hyvinvointialueilta. Taloudellisesti muutoksen arvioidaankin olevan hyvinvointialueelle positiivinen. Nykyisin noin 120 eteläsavolaista synnyttäjää valitsee toisen alueen yksikön.

– Haluamme lisätä tällä kädenojennuksella alueen vetovoimaa ja synnytysten määrää Etelä-Savossa. Tämä vahvistaa myös synnytyksiin liittyvää osaamista ja palvelujen pysymistä, arvioi terveyspalvelujen johtaja Kimmo Kuosmanen.

Etelä-Savossa syntyy vuosittain 600-700 vauvaa ja valtaosa heistä vuonna 2019 käyttöön otetussa Perhetalossa Mikkelin keskussairaalassa. Oman alueen ulkopuolisia synnyttäjiä oli kahdeksan prosenttia vuonna 2024.

Kokonaisuudessaan arvioidaan mahdolliseksi lisätä synnytysten määrää noin 100–150 synnyttäjällä.

Vuonna 2024 asiakasmaksuja kertyi noin 145 000 euroa, jotka vastaavat noin 20 synnytyksen kustannuksia. Muiden hyvinvointialueiden synnyttäjistä kertyi tuloa 337 000 euroa. 

– On hienoa, että voimme nyt antaa tämän lahjan kaikille Etelä-Savon nuorille perheille. Se on myös uraauurtavaa koko Etelä-Suomen alueella. Perhetalo tunnetaan viihtyisistä perhehuoneista, jollaisen lähes kaikki tuoreet perheet saavat käyttöönsä synnytyksen yhteydessä, kertoo synnytysten ylilääkäri Susanna Broms.  

Useimmiten perheet viettävät perhehuoneissa 3-4 päivää ja laskua siitä kertyy neljällä päivällä 264 euroa eli 66 euroa vuorokausi. Maksuttomuus koskee enintään neljää päivää synnytysosastolla 1.5.2025 alkaen.  

Lue lisää synnytysten maksuttomuudesta.

Lisätietoja

Terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen, p. 040 656 7885, kimmo.kuosmanen@etelasavonha.fi
Ylilääkäri (synnytysyksikkö), Susanna Broms, p. 044 351 6518, susanna.broms@etelasavonha.fi

Osa investoinneista eteni – valtion linjauksia odotetaan lopuista

Aluevaltuusto hyväksyi osan vuoden 2025 investoinneista. Aluevaltuutettuja kiinnostivat Rantasalmen ja Pieksämäen paloasemat. Rantasalmen paloasemaa ei ollut vielä investointilistalla ja Pieksämäen paloasemalla epäillään sisäilmaongelmaa.

Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä pahoitteli, että kaikki investoinnit eivät vielä ehtineet tähän kokoukseen. Näihin kuuluu muun muassa Rantasalmen paloasema. Pieksämäen paloaseman suhteen Sipilän mukaan tilanne on tiedossa ja harkinnassa.

Kuluvan vuoden investoinnit tulivat aluevaltuuston käsittelyyn vasta nyt, koska isoon osaan investoinneista tarvitaan valtiovarainministeriön suostumus. Nyt investointeja tehdään voimassa olevan vuoden 2023 lainanottovaltuuden perusteella noin 15,1 miljoonalla eurolla, kunnes valtiolta saadaan uudet lainavaltuudet joskus 17.3. jälkeen.
 

Eloisa saa investointeihin avustuksia noin 780 000 eurolla, joten nettosummaksi tulee noin 14,4 miljoonaa euroa.

Aluevaltuuston hyväksymä investointisuunnitelma sisältää sellaiset investoinnit, joiden valmistelu on käynnistetty vuosina 2023–2024. 

– Investointien suunnittelu on osoittautunut mutkikkaaksi prosessiksi valtiolta tarvittavien lainanottovaltuuksien takia. Yleensä investoinnit päätetään talousarvion yhteydessä. Kun saamme uudet valtuudet, teemme aluevaltuustolle päivityksen investointiohjelmasta. Tämän hetken tietojen mukaan toukokuun valtuusto saa päätettäväkseen vuoden 2025 lainanottovaltuuden mukaiset investoinnit, kertoo Sipilä.

Peruskorjauksia tehdään Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloissa. Mikkelissä viedään loppuun Engelin korttelin P-rakennuksen muutos lastensuojelun yksiköksi (1,7 M€). Lisäksi Mikkeliin Mannerheimintielle kortteliin 8 valmistuvan palvelutalon vuokratilojen sprinklerijärjestelmä ja hoitajakutsu maksavat Eloisalle noin 0,35 miljoonaa. Savonlinnassa tehdään B-osan vesikaton peruskorjaus (1,2 M€) ja uusitaan E-osan lämmönvaihdin (0,2 M€). 

Laite- ja kalustohankintoja Eloisa tekee 5,2 miljoonalla eurolla. Laite ja kalustohankinnat sisältävät muun muassa terveyspalvelujen laite- ja kalustohankintoja sekä pelastuslaitoksen ajoneuvo- ja kalustohankintoja.

Tietotekniikkaa ja ohjelmistoja hankitaan 2,9 miljoonalla. Laajakantoisia investointeja tehdään 3,5 miljoonalla eurolla ja ne koskevat asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutusta ja hankintaa.

Toistaiseksi hyvinvointialue ei ole myöskään tarvinnut pitkäaikaista lainaa, mutta nyt investointisuunnitelman mukaisesti sitä aiotaan nostaa ensimmäistä kertaa 10 miljoonaa euroa.

– Pahoittelen, että valtuusto joutui nyt kahdessa eri erässä päättämään investoinnit. On kuitenkin välttämätöntä saada tehtyä ainakin päätökset päivitetystä vanhan 2023 lainanottovaltuuden hankintakohteista, jotta hankintaprosessi pääsee etenemään, kertoo Sipilä.

Valtiovarainministeriössä jumissa olevia asioita 15,8 miljoonan edestä. Näihin kuuluvat muun muassa Rantasalmen paloasema, Savonlinnan sairaalan B- ja F-osien remontteja, hissien korjausta Mikkelin keskussairaalassa sekä rakennusten korjauksia Vaalijalassa yhteensä 10,6 miljoonalla sekä laite- ja kalustohankintoja noin 1,8 miljoonalla eurolla sekä ict-investointeja 0,9 miljoonalla. Kalusto- ja laitehankintoja leasingsopimuksilla on suunniteltu 2,5 miljoonan euron edestä.

– Näiden suhteen emme siis vielä tiedä, miten paljon saamme lainanottovaltuutta. Voimme joutua tätä kovasti karsittua listaa karsimaan edelleen, Sipilä sanoo.


Lue lisää investointisuunnitelmasta ja lainanottovaltuuksista.

Lisätietoja

Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, p. 044 770 0577, sami.sipila@etelasavonha.fi

Vt. rahoitusjohtaja Arto Jalkanen, p. 040 359 6841, arto.jalkanen@etelasavonha.fi

Tila- ja tukipalvelujen johtaja Veli Matti Thure, p. 044 351 9658, velimatti.thure@etelasavonha.fi

Aluevaltuusto 11032025
Aluevaltuusto keskusteli vilkkaasti ryhmärahoista Pieksämäellä.

Ryhmäraha keskustelutti aluevaltuustoa

Aluevaltuustoa keskustelutti runsaasti valtuustoryhmien ryhmäraha, jota oli jo tämän vuoden talousarviossa kovasti pienennetty. Ryhmärahat olivat esityslistalla puolueiden niiden käytöstä antamien raporttien takia ja koska kuluvan vuoden ryhmärahojen hakeminen tuli päätettäväksi.

Ryhmärahan suurimmat käyttökohteet olivat puolueiden raporttien mukaan henkilöstökulut, kansalaisille avoimet tilaisuudet sekä viestintäkulut.

Keskustelu alkoi aluevaltuutettu Jaana Strandmanin (ps) voimakkaalla kritiikillä ryhmärahojen käyttötarkoituksista.

Heli Järvinen (vihr) ja Strandman tekivät lopulta esitykset ryhmärahan käytöstä luopumisesta kokonaan. Molemmat saivat lukuisia kannatuksia ja myös ehdotuksia esitysten yhdistämisestä. Monet ryhmärahan kriitikot pitivät sitä perusteltuna hyvinvointialueiden alkuvaiheessa, mutta säästöjen yhteydessä vähemmän tärkeinä tai tarpeettomana.

Keskustelussa aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen (kesk) muistutti, että ryhmärahoja ei aiemmin voinut käyttää palveluihin. Pirkko Valtola (kok) puolestaan huomautti ettei puolueiden tarvitse ottaa vastaan ryhmärahoja ja että asiasta oli kerran jo päätetty talousarvion yhteydessä.

Äänestyksessä olivat aluksi vastakkain Järvisen ja Strandmanin esitykset. Järvisen esitys voitti äänin 20-5. Tyhjää äänesti 32.

Lopulta aluehallituksen esitys voitti Järvisen esityksen numeroin 34-22, 1 tyhjä.

Ryhmärahat jäivät siis puolueiden käytettäväksi talousarvion mukaisesti. Aluevaltuustoryhmien ryhmärahat ovat maan pienimmät Etelä-Savossa.

Puolueet voivat hakea 417 euron ryhmärahaa aluevaltuutettua kohden ajalle 1.1.2025-31.5.2025 ja 583 euron ryhmäraha/valtuutettu ajalle 1.6.2025-31.12.2025.

Lue lisää ryhmärahojen käytöstä täältä.

Lue lisää vuoden 2025 ryhmärahoista täältä.

Lisätietoja

Hallintopäällikkö Antti Laurikainen, p. 044 351 2502, antti.laurikainen@etelasavonha.fi

Aluevaltuusto myönsi eroja luottamustehtävistä

Aluevaltuusto myönsi eron vihreiden aluevaltuutettu Veli Liikaselle ja neljälle aluevaalilautakunnan jäsenelle. Tässä kokouksessa Liikasen tilalle nousi aluevaltuutetuksi Riikka Peni.

Aluevaalilautakunnan viidestä jäsenestä kolme oli päätynyt ehdokkaaksi ja yksi pyysi eroa muusta perustellusta syystä, joten heidän tilalleen piti valita uudet. Eronneet jäsenet olivat Anneli Kohonen (liik), Anna-Maria Kovanen (kok), varapuheenjohtaja Mervi Lipsanen (sd) ja Raimo Heinänen (ps).

Aluevaalilautakuntaan valitut uudet jäsenet ovat varapuheenjohtaja Marja Laitinen (sd), Jehki Kimonen (ps), Riitta Simola (kok) ja Maisa Juntunen (vihr).

Lue lisää henkilövaihdoksista esityslistalta.
Lisätietoja

Hallintopäällikkö Antti Laurikainen, p. 044 351 2502, antti.laurikainen@etelasavonha.fi

Lakimies Tarja Poikolainen, p. 040 359 9483, tarja.poikolainen@etelasavonha.fi

Hyvinvointialueen toimielimet vähenivät

Eloisa säästää karsimalla toimielimiä. Aluevaltuusto päätti vähentää lautakuntiensa määrän yhteen, poistaa yksilöasian jaoston ja vähentää yhteistyöfoorumeja. Karsimisia koskevat hallintosäännön muutokset hyväksyttiin nyt aluevaltuustossa.

Käytännössä aluevaltuusto teki karsintaa jo talousarvion 2025 yhteydessä joulukuussa ja vähennyksiä oli pohjustettu laajasti aluevaltuustoryhmien ja toimielinten yhteiskokouksissa. Aluevaltuusto antoi tuolloin määrärahoja ainoastaan yhdelle lautakunnalle.

Nyt käsittelyssä olleen hallintosääntöesityksen mukaan Eloisa lopetti palvelu- ja tulevaisuuslautakunnan, turvallisuuslautakunnan sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan. Näiden tehtävät siirrettiin uudelle palvelulautakunnalle lukuunottamatta muutamia pelastustoimeen ja ensihoitoon liittyviä tehtäviä, jotka siirrettiin aluehallitukselle

Yhden lautakunnan malliin siirtymisen on arvioitu tuovan noin 70 000 euron vuotuiset säästöt. Arvio perustuu vuoden 2023 tilinpäätöksessä toteutuneisiin lautakuntien toimintakuluihin.

Yksilöasian jaosto poistuu kokonaan. Sitä ei ole koskaan nimetty, eikä se ole näin ollen järjestäytynyt. Yksilöasioiden jaoston tehtävät ja toimivalta ovat olleet samat kuin sosiaali- ja integraatiojohtajalla.

– Yksilöasioissa nykyisen käytännön myönteinen puoli asiakkaan näkökulmasta on ollut nopea prosessi, sillä se ei ole sidoksissa kokousten aikatauluun. Lisäksi sosiaali- ja integraatiojohtajan ratkaisut ovat menestyneet erittäin hyvin myös hallinto-oikeudessa niistä valitettaessa eli ne ovat olleet hyvin valmisteluja, kertoo hallintopäällikkö Antti Laurikainen.

Virallisia Eloisan alueellisen yhteistyön elimiä ovat olleet valmiusfoorumi ja valmiusjohtoryhmä, koulutus- ja osaaminen yhteistyöfoorumi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuottajien ja järjestöyhteistyön foorumi.

Näistä ainoastaan valmiusfoorumi ja valmiusjohtoryhmä ovat kokoontuneet säännöllisesti. Niiden rooli on myös vahvistettu lainsäädännössä.

Koulutus- ja yhteistyöfoorumi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuottajien ja järjestöyhteistyön foorumi eivät sen sijaan ole kokoontuneet säännöllisesti. Eloisan sidosryhmäyhteistyö on toteutunut muiden paremmin tarkoitukseen sopivien rakenteiden kautta. Koulutus- ja yhteistyöfoorumi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuottajien ja järjestöyhteistyön foorumi poistettiinkin nyt.  

Aluevaltuuston kokouksessa Janne Laine (kesk) esitti viimeisenkin lautakunnan lakkauttamista. Esitys raukesin kannattamattomana.

Lue lisää Eloisan uudesta toimielinrakenteesta täältä.

Lisätietoja
Hallintopäällikkö Antti Laurikainen p. 044 3512502, antti.laurikainen@etelasavonha.fi

—–

Lue aluevaltuuston koko esityslista ja myöhemmin pöytäkirja täältä.