Blogi: Sosiaalityö – luotsi kohti parempia aikoja

Sosiaalipalvelujen toimialajohtaja
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa
Kun aikanaan jätin taakseni pienen kunnan perusturvajohtajan pestin, minua evästi jatkoon vammaispalvelun urhoollinen asiakas, jonka kanssa olimme vuosittain päivittäneet sen aikaisen ”asiakassuunnitelman”, eli kotikäynnillä katsoneet yhdessä tilanteen. Usein hän sanoi, että näillä pärjään ensi kevääseen, tavataan vuoden kuluttua. Ja mehän tavattiin. Kun työpaikka vaihtui isompaan organisaatioon ja muutin paikkakunnalta pois, kirjoitti hän minulle valinnasta onnitellen ja sanoi, että älä koskaan unohda inhimillisyyttä itsessäsi. Työpaikkojen ja organisaatioiden, lainsäädännön ja aikojen muuttuessa olen tämän yrittänyt muistaa. Älä koskaan unohda. Rehellisyyden nimessä pitää sanoa, että ei se aina ole helppoa ollut.
Vuosittainen sosiaalityön päivä saisi loistaa sote-taivaalla kirkkaana tähtenä kuin Emma-gaalan voitokkaat artistit. Uutuuksia ja klassikoita tuodaan esille ja yleisö taputtaa. Ei mietittäisi vain sitä, että moneltako sote-keskuksen ovet aukeavat tai sulkeutuvat, vaan vaikka sitä, ketä niistä ovista sisään käy. Mitä yhteiskunnassa tapahtuu juuri nyt. Maailmaa kun on soten ulkopuolella vähintään yhtä paljon kuin sen organisaatioissa ja rakenteissa.
Sosiaalityö ei totisesti ole irrallaan ympärillämme kuohuvana merenä vellovasta maailmasta. Jos niin erehtyy luulemaan, ollaan hakoteillä ja pahasti. Tässä sekavassa ajassa sosiaalityö pieninäkin annoksina voi olla yksilölle luotsi kohti parempia aikoja, valon näyttäjä ja uskon luoja sekä paikallisten yhteisöjen vahvistaja. Sosiaalityö voi auttaa aukomaan teitä, jotka tuntuvat tukkoisilta ja kestämään epävarmuutta.
Tullaan ulos hetkeksi palvelutarvearvio-viidakosta ja katsotaan ihmistä. Ei ole oleellista, minkälainen ongelma ihmisellä on, vaan minkälainen ihminen ongelmalla on.
Yksi eteläsavolainen kollega sanoi minulle vuosia sitten, että ”on loppujen lopuksi hyvin vähästä kiinni, kummalla puolella pöytää istut.”
Senkin olen yrittänyt muistaa. Älä koskaan unohda.
Ihmisen ymmärrys itsestä on aina kiinteästi yhteydessä yhteisön jäsenyyteen, sanoo sosiaalisen identiteetin teoria. Yhteisöllä on valtava merkitys sille, miten ihminen voi. Ihminen tukeutuu yhteisöön, jos hänellä sellainen on. Yhteisö voi olla kotikatu, työpaikka, harrastus, suku, perhe, naapurusto tai kylä. Pääasia että se vahvistaa jäsentensä sosiaalista identiteettiä ja vahvistaa kohtaamaan haasteita. Sosiaalityö voi parhaimmillaan vahvistaa yhteisöä. Minkälaisiin yhteisöihin sinä kuulut?
Tämän vuoden sosiaalityön päivän teema on sukupolvien välinen solidaarisuus. Minun yhteisössäni on pitkästä aikaa muutama ihan pieni ihminen, joiden kautta voin toteuttaa sukupolvien välistä huolenpitoa ja kunnioitusta. Katsella maailmaa uusin silmin.