Siirry sisältöön
Uutiset

Eloisan kolmannet yt-neuvottelut vähentävät 87 tehtävää

Julkaistu: 21.11.2023, klo 11:44

Vuoden kolmannet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet Etelä-Savon hyvinvointialueella. Yhteensä 87 tehtävään kohdistuvat sopeutukset tuottavat noin 3,5 miljoonan euron palkkakustannusten vähenemisen.  

Eloisan viranhaltijajohto esittää henkilöstöön kohdistuvista sopeutustoimista kertyvät kustannusten vähentämiset ensi vuoden talousarvioon. Aluehallitus käsittelee esityksiä 27.11. Lopullisen talousarvion hyväksyy aluevaltuusto 11.12. 

Kaikkiaan yhteistoimintaneuvotteluihin sisältyneet eri toimenpiteet tuottavat noin 6,8 miljoonan euron säästöt.

Lähtökohta neuvotteluille oli, että vuodelle 2024 kohdistuva palvelutuotantosuunnitelman mukainen reilu 20 miljoonan euron säästötavoite ei riitä. Kuluvalle vuodelle 2023 on jo ennusteen mukaan syntymässä noin 50 miljoonan euron alijäämä.

Eloisa lähtee vuoteen 2024 tilanteesta, jossa palvelutuotantosuunnitelmasta syntyvien säästöjen lisäksi tarvitaan 50 – 120 miljoonan euron lisäsäästöt.

– Nyt käydyt neuvottelut olivat monella tapaa vuoden raskaimmat. Joudumme taloustilanteen vuoksi monien muiden toimenpiteiden ohella myös irtisanomisiin, määräaikaisten työsuhteiden lopettamisiin ja eläkepoistuman mittavaan hyödyntämiseen. Olen todella pahoillani sekä lähtevien että jäävien puolesta. Tämä tietää nimittäin myös monille Eloisaan jääville lisää tehtäviä, arvioi hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.

Irtisanomisuhka 18 tehtävään

Irtisanomisuhka kohdistuu kaikkiaan 18 tehtävään ja näissä tehtävissä toimiviin henkilöihin. Irtisanomisten välttämiseksi Eloisa selvittää vielä mahdollisuudet sijoittaa henkilöt toisiin tehtäviin. Irtisanomiset toteutetaan aluevaltuuston talousarviopäätöksen saavutettua lainvoimaisuuden tammikuun loppupuolella.

Avoinna olevia tehtäviä jätetään täyttämättä 11.

Pääsääntöisesti sopeutustoimia on kohdennettu johto-, päällikkö- ja esihenkilötehtäviin sekä konsernipalvelujen ja muiden toimialojen hallinnollisiin asiantuntijatehtäviin.

– Jo hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa useita kymmeniä johtamistehtäviä vähennettiin ja nyt edelleen näiden yt-neuvottelujen lopputuloksena kaikista sopeuttamistoimien kohteena olevista 15 prosenttia on johtotehtäviä, kertoo Seppälä.

Aiemmin vuoden 2023 aikana palvelujen tuotantosuunnitelman mukaisesti on jo jätetty johtavia virkoja täyttämättä 1,7 miljoonan euron edestä. Mikäli näiden yt-neuvotteluiden tulos hyväksytään luottamuselimissä, on Eloisa vähentänyt kaikkiaan 155 työpaikkaa tämän vuoden yt-neuvotteluissa. Vähennykset ovat painottuneet hallintoon, johtoon ja asiantuntijatehtäviin.

Hyvinvointialueen lakisääteinen palvelutuotanto pyritään pitämään niin normaalina kuin mahdollista, eikä asiakas- ja potilasturvallisuutta vaaranneta missään tilanteessa.

Hoitotehtäviin ja hoito- ja palveluprosessiin sekä pelastustoimintaan olennaisesti kytkeytyviin tehtäviin (esimerkiksi lakisääteiset tehtävät ja tehtävät, joissa on mitoitus, järjestämisvastuun alaiset tehtävät) ei lähtökohtaisesti kohdenneta ns. kovia sopeutustoimia, kuten irtisanomisia. 

– Olen omasta puolestani pahoillani tilanteen johdosta. Tavoittelemme sitä, että määräaikaiset, irtisanomisuhan alla olevat ja tehtävämuutoksiin päätyvät saavat tiedon tilanteestaan mahdollisimman pian. Irtisanomisuhan alla olevien kanssa käydään vielä läpi henkilön kuuleminen ja mahdollisuudet uusiin tehtäviin Eloisan palveluksessa, sanoo henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua.

Henkilöstökustannukset vähenevät 6,8 miljoonaa

Koko organisaation osalta sopeuttamistoimilla saatava henkilöstökustannusten väheneminen ensi vuodelle on noin 6,8 miljoonaa euroa. Tähän sisältyy sosiaalipalveluiden toimialalla aluevaltuuston päätöksellä tapahtuva Sääksvuoren henkilöstön liikkeenluovutus, jonka seurauksena palkkakulut vähenevät nykytilanteeseen verrattuna tältä osin 2,4 miljoonalla eurolla.

Sääksvuoren palvelukoti, toimintakeskus ja poliklinikka siirtyvät vuoden vaihteessa Keski-Suomen hyvinvointialueelle. Sääksvuoren yksiköt sijaitsevat Jyväskylässä ja kuuluivat aiemmin Vaalijalan kuntayhtymään.

Eläkepoistumaa hyödynnetään siten, että eläkkeelle jäävien henkilöiden tilalle ei palkata uusia henkilöitä. Näitä tilanteita arvioidaan olevan ensi vuonna 33 kappaletta. Määräaikaisten palvelussuhteita arvioidaan jätettävän jatkamatta 25. Sopeutustoimiin sisältyy myös tehtävämuutoksia ja henkilöiden siirtoja.

Suurimmat vaikutukset konsernipalveluissa

Suurimmat henkilöstövähennykset toteutuvat konsernipalvelujen toimialalla, josta vähenee kaikkiaan 73 tehtävää. Tästä kertyy yhteensä 2,7 miljoonan euron vähennykset henkilöstökuluihin. Suurimmat henkilöstöryhmät konsernipalveluissa ovat ruokahuollossa ja laitoshuoltajia.

– Henkilöstövähennysten vaikutukset konsernipalveluihin ovat dramaattisia niin tuotannollisten tukipalvelujen kuin hallinnollisten palvelujenkin puolella. Palvelujen laadun ylläpitäminen tulee olemaan todella haastavaa. Negatiiviset vaikutukset ovat väistämättömiä, koska Eloisan hallinto myös muilla kuin konsernipalvelujen toimialalla on jo nyt erittäin kevyt ja resursseiltaan niukka verrattuna muihin saman kokoluokan hyvinvointialueisiin. Vuoden sisällä 10 prosenttia henkilöstöstä vähenee, kertoo konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä.

Negatiivisia vaikutuksia on niin paljon, että niistä on tiivistetty erillinen lista tämän tiedotteen perässä.

Konsernipalveluihin kohdistuu myös yt-neuvottelujen ulkopuolella iso osa talouden muusta sopeutuksesta.

– Toimialaan piirin kuuluu varsinaiselle toiminnalle välttämättömiä ostopalveluja 50-60 miljoonan euron edestä. Tällä puolella sopeutusta teemme koko ajan, Sipilä kertoo.

Muilla toimialoilla henkilöstösäästöt ovat mittaluokaltaan pienempiä: terveyspalveluissa 350 000, sosiaalipalveluissa 155 000 ja ikääntyneiden palveluissa 1,15 miljoonaa euroa, johon sisältyy 0,9 miljoonan euron vähennys yli- ja lisätyökustannuksiin sekä kutsurahoihin.

Tehtävämuutosten, palvelutuotantorakenteen ja taloustilanteen vuoksi kuluvan vuoden aikana yhteistoimintaneuvotteluja on Eloisassa käyty kaikkiaan 18 viikon ajan. Tällä erää neuvotteluja käyty 6.10. lukien kuuden viikon ajan. 

Lisätietoja

Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi

Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, p. 044 770 0577, sami.sipila@etelasavonha.fi

Henkilöstöjohtaja Petri Alaluusua, p. 040 656 7232, petri.alaluusua@etelesavonha.fi

Henkilöstölakimies Aki Rasimus, p. 040 656 7444, aki.rasimus@etelasavonha.fi

Seurauksia konsernipalvelujen henkilöstövähennyksistä

Henkilöstön vähentäminen konsernipalveluista vaikuttaa nopeasti kaikkiin Eloisan asiakkaisiin ja henkilöstöön. Tähän on listattu vain keskeisimpiä seurauksia: 

  • Potilaiden ja palvelutalojen asiakkaiden ruuan laatu heikkenee, koska ruokavaliot yhtenäistetään ja valmistukseen käytetään yksinkertaisimpia valmistustapoja.
  • Puhtaanapito heikkenee muun muassa sairaaloissa, palvelutaloissa ja Nenonpellossa. Kun laitoshuoltajien työ keskitetään siivoukseen, hoitajat joutuvat osallistumaan enemmän potilaiden ruokailuun ja vuodehuoltoon.
  • Välinehuollon häiriöt voivat lisääntyä, mikä voi heijastua leikkaustoimintaan ja hammashuoltoon.
  • Sisäisten kuljetusten vähentäminen aiheuttaa viiveitä vuodeosastoilla. Roskien siirtojen viivästyminen lisää hygieniariskejä.
  • Hankintapalvelujen toiminta hidastuu, kilpailutukset viivästyvät. Tämä voi herättää tyytymättömyyttä sekä asiakkaissa että sisäisesti ja mainehaittoja Eloisalle.
  • Palkanlaskennassa kuormitus lisääntyy, sijaistamismahdollisuudet heikkenevät ja isojen virheiden riski kasvaa. Henkilöstön tyytymättömyys kasvaa.
  • Vaikutukset näkyvät myös asiakkaille ja aiheuttavat Eloisalle mainehaittaa.
  • Työnantajakuva heikkenee ja sitä myötä rekrytointi vaikeutuu, kun henkilöstöpalvelujen asiantuntijat ja näitä avustavat resurssit vähenevät. Palvelujen määrä vähenee ja laatu heikkenee.
  • Digitaalisissa palveluissa jäljelle jäävät joutuvat keskittymään vain kiireellisiin ja pakollisiin asioihin: muutoksiin, selvityksiin, viestintään ja koulutukseen. Enää ei voida kehittää kansalaisten digitaitoja tai uusia digitaalisia ratkaisuja.
  • Säästöt viestintäpalveluissa vähentävät ja heikentävät kaikkia viestinnän osa-alueita: henkilöstö- ja asiakasviestintää, päätöksenteon viestintää, kriisiviestintää, rekrytointiviestintä sekä viestintäkanavia. Maineriskit kasvavat ja työnantajakuva heikkenee.
  • Yhteiskuntasuhteiden hoito, edunvalvonta ja osallisuustyö vähenevät.
  • Assistenttipalvelujen vähentämisen seurauksena Eloisan luottamuselimistä lakkautetaan kevään 2024 aikana palvelu- ja tulevaisuuslautakunta, turvallisuuslautakunta, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, koulutuksen ja osaaminen yhteistyöfoorumi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuottajien ja järjestöyhteistyön foorumi.
  • Päätösten ja muiden hallinnollisten asioiden valmistelu hidastuu muutenkin, mikä voi aiheuttaa monenlaisia häiriöitä ja viivästyksiä toiminnassa sekä lisää taloudellisia ja toiminnallisia riskejä.
  • Kirjaamopalveluissa asioiden kirjaaminen viivästyy, mikä pidentää käsittelyaikoja ja vaikeuttaa asetetuissa määräajoissa pysymistä ja lisää taloudellisia ja toiminnallisia riskejä. Mikkelin kirjaamon toimipisteen käyntiasiointi lakkautetaan lukuun ottamatta erikseen sovittuja ajankohtia.
  • Arkistopalveluissa tietopalvelupyyntöjen käsittelyajat kasvavat, mikä vaikeuttaa säädetyissä määräajoissa pysymistä, huonontaa asiakaskokemusta ja lisää taloudellisia ja toiminnallisia riskejä sekä vahinkoriskejä.