Siirry sisältöön
Uutiset

Ikääntyneiden palveluissa työskennellään hyvässä hengessä

Julkaistu: 24.2.2023, klo 10:32

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan Ikääntyneiden palveluissa pääsee tekemään töitä monipuolisesti eri yksiköissä. Omaa osaamista pääsee hyödyntämään ja kehittämään erilaisissa työtehtävissä eri paikkakunnilla koko Eloisan alueella. Ikääntyneiden palvelut koostuvat arjen tuki- ja etäpalveluista, kotiin annettavista palveluista, asumispalveluista sekä geriatrisesta osastopalvelusta.

Eloisan Ikääntyneiden palveluissa vallitsee hyvä tiimihenki ja työ on monipuolista. Lisäksi alueella on mahdollista tehdä töitä hybridimallilla. Tämä tarkoittaa sitä, että työskennellään pidempiaikaisesti eri yksiköissä, kuten esimerkiksi kesän aikana kotihoidossa ja asumispalveluissa. Varahenkilöstö-yksikkö mahdollistaa puolestaan työyksikön vaihtamisen vaikka joka päivä.

Ikääntyneiden palvelujen palvelualuejohtaja Sanna Luokkamäki
Ikääntyneiden palvelujen palvelualuejohtaja Sanna Luokkamäki.

– Alueellamme onnistuu niin itsenäinen työskentely kuin tiimityöskentelykin omien mielenkiinnonkohteiden mukaan. Samalla sopimuksella on mahdollista tehdä myös työnkiertoa, jos haluaa käydä tutustumassa ja kartoittamassa mahdollisuuksia eri työyksiköissä, yhteisten ikääntyneiden palvelujen palvelualuejohtaja Sanna Luokkamäki kertoo.

Alueella ikääntyneiden asukkaiden palveluista huolehditaan moniammatillisesti. Työtä tekevät esimerkiksi sairaanhoitajat, lähihoitajat, sosionomit, geronomit, fysioterapeutit, hoiva-avustajat ja sosiaalityöntekijät. Lisäksi alueella työskentelee arkityöntekijöitä sellaisissa tehtävissä, joissa ei tarvitse olla erikseen hoitoalan koulutusta.

Uusien työntekijöiden perehdytykseen panostetaan. Apuna perehdytyksessä käytetään Intro-ohjelmaa ja kotihoidossa myös perehdytyspeliä. Lisäksi työntekijöillä on mahdollisuus halutessaan pidempiaikaiseen mentoriin.

Myö yhessä – joustava, kuunteleva ja keskusteleva työyhteisö

Eloisan ikääntyneiden palveluissa on alettu kiinnittää enemmän huomiota lähijohtamiseen. Myös keskustelukulttuuria pyritään lisäämään, kun työntekijöille järjestetään säännöllisesti ”turinatuokioita”.

– Pidämme huolta siitä, että lähiesihenkilöt pystyvät keskittymään omaan työhönsä. Näin heillä on paremmin aikaa paneutua oman tiimin asioihin, olla tukena ja helposti työntekijöiden lähestyttävissä, Luokkamäki sanoo.

– Turinatuokioissa pääsee puolestaan kysymään, kommentoimaan ja keskustelemaan matalalla kynnyksellä työhön liittyvistä asioita toimialajohtaja Niina Kaukosen sekä palvelualueiden vetäjien kanssa, Luokkamäki jatkaa.

Eloisassa henkilöstön koulutuksesta ja osaamisesta pidetään huolta. Ikääntyneiden palveluissa koulutustarpeita kysytään yksiköistä säännöllisesti ja toiveet otetaan huomioon koulutussuunnitelmassa. Lisäksi käytössä on OSS-ohjelma, jossa voi tehdä näkyväksi omaa osaamistaan. Näin sitä pääsee myös hyödyntämään paremmin.

Työskentely ikääntyneiden palveluissa on joustavaa. Esimerkiksi perhe-elämän yhteensovittaminen työn kanssa on helppoa, kun työvuorotoiveita kuunnellaan. Myös mahdollisuudet osa-aikaiseen työskentelyyn ovat hyvät. Eloisassa on panostettu myös kattaviin henkilöstöetuuksiin, tavoitteena olla paras työpaikka.

– Myö yhessä toivomme sinut meille töihin innostavan ja osaavan porukan joukkoon, ikääntyneiden palvelujen toimialajohtaja Niina Kaukonen sanoo.

Jos ikääntyneiden palveluissa työskentely herätti mielenkiintosi, tutustu avoinna oleviin paikkoihin ja hae työkaveriksemme! Me odotamme sinua!

Avoimet työpaikat löytyvät täältä.