Siirry sisältöön
Uutiset

Influenssa- ja koronarokotuksia luvassa marraskuussa – ajanvaraus ei vielä avoinna

Julkaistu: 22.9.2023, klo 13:11

Kuvituskuva, rokotettu olkapää ja laastari lähikuvassa.

Kausi-influenssarokotteen ja koronarokotteen tehosteannoksen jakelu toteutetaan kohderyhmilleen joukkorokotuksena. Etelä-Savon hyvinvointialueella rokotukset aloitetaan arviolta 13. marraskuuta ajanvarauksellisina ja Eloisa tiedottaa lokakuun aikana, milloin ja miten ajan varaaminen on mahdollista.

Tällä hetkellä rokotuspalveluiden ajanvaraus koskee vain muita rokotuksia, esimerkiksi matkailijarokotteita ja jäykkäkouristusrokotuksia.

Joukkorokotuspaikkoja avataan marraskuussa kaikille hyvinvointialueen terveysasemille jokaisessa 12 kunnassa. Mikkelissä rokotuspaikkoja ovat myös Anttola, Haukivuori ja Ristiina. Savonlinnassa rokotuksen voi varata myös Kerimäen, Punkaharjun ja Savonrannan terveysasemille.

Influenssarokotuksia annetaan aiempien vuosien tapaan myös neuvoloissa lapsiperheille.

Kohderyhmät ovat säilyneet ennallaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että ne, jotka kuuluvat influenssarokotteen ja koronarokotteen tehosteannoksen kohderyhmiin, saisivat molemmat rokotteet saman rokotuskäynnin yhteydessä.

Koronarokotteen tehosteannoksena tullaan antamaan uutta varianttivalmistetta (XBB.1.5). THL:n mukaan koronatilanne on Suomessa rauhallinen ja laajaan koko väestön koronarokotteen tehostamiseen ei ole lääketieteellistä perustetta.

Influenssarokotteen kohderyhmät ovat ennallaan aiemmista vuosista:

  • Raskaana olevat
  • Kaikki 65 vuotta täyttäneet
  • Alle 7-vuotiaat lapset
  • Sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
  • Varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset

Maksuttomaan influenssarokotukseen on oikeus myös henkilöillä, jotka asuvat tai oleskelevat pitkäaikaisesti laitosmaisissa olosuhteissa kuten vankeinhoitolaitoksissa ja vastaanottokeskuksissa. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, joka osallistuu potilaiden ja asiakkaiden välittömään hoitoon tai huoltoon sekä vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri saavat influenssarokotteen halutessaan maksutta.

Koronarokotteen syystalven tehosteannoksen kohderyhmät:

  • 65 vuotta täyttäneet
  • 18 vuotta täyttäneet lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat
  • 12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset