Siirry sisältöön
Uutiset

Ohje asiakkaille: Varmistathan, että e-lasku- ja suoramaksusopimuksesi jatkuvat hyvinvointialueella

Julkaistu: 7.3.2023, klo 08:26

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa on muodostunut useasta eri organisaatiosta, jotka yhdistyivät vuoden alussa. Tästä johtuen asiakkaiden e-lasku ja suoramaksusopimukset ohjataan Etelä-Savon hyvinvointialueen asiakkuuksiksi. Pieni osa sopimuksista vaatii toimenpiteitä asiakkailta.

Eloisa toivoo asiakkaidensa varmistavan, että voimassa olevat e-lasku ja suoramaksusopimukset jatkuvat Etelä-Savon hyvinvointialueella.

– Suurin osa valtuutuksista ja sopimuksista siirtyy automaattisesta pankin toimesta, mutta valitettavasti osa asiakkaista joutuu tekemään uudet sopimukset, laskutuspäällikkö Pia Hyttinen Eloisasta sanoo.

Ohjeet on koottu tähän tiedotteeseen. Hyttinen myös muistuttaa, että nyt on hyvä ajankohta ottaa esimerkiksi e-lasku käyttöön Eloisan laskuissa, jos sellaista ei vielä ole.

– E-lasku on turvallinen, sähköisessä muodossa oleva omaan verkkopankkiin saapuva lasku, joka on helppo maksaa paperiseen laskuun verraten. Ja kun muutokset kerran tekee, niin jatkossa saa kaikki Eloisan laskut sähköisesti.

Katsothan alla olevasta ohjeistuksesta, miten varmistat sopimustesi jatkuvuuden. 

Ohje asiakkaille

Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin laskut

Muutos ei vaadi sinulta toimenpiteitä. Sosterille tekemäsi e-lasku- tai suoramaksusopimus jatkuu ennallaan ja saat myös Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan laskun e-laskuna tai suoramaksuna.

Vaalijalan kuntayhtymän laskut

Jos olet Osuuspankin asiakas, muutos ei vaadi sinulta toimenpiteitä. Saat jatkossakin laskusi e-laskuna tai suoramaksuna.

Jos olet jonkin muun pankin asiakas, tee uusi e-lasku- tai suoramaksutilaus Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisalle (ohje on tiedotteen lopussa). Muussa tapauksessa saat jatkossa laskusi paperilaskuna.

Pieksämäen kaupungin Perusturva -laskut ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän Essoten laskut

E-laskusopimukset

Jos olet Osuuspankin asiakas, muutos ei vaadi sinulta toimenpiteitä. Saat jatkossakin laskusi e-laskuna.

Jos olet muun pankin asiakas, saat maaliskuussa 2023 Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisalta e-laskun vastaanottoehdotuksen verkkopankkiisi. Hyväksy e-laskun vastaanottoehdotus verkkopankissasi mahdollisimman pian sen saatuasi, niin saat jatkossakin laskusi e-laskuna.  Ellet hyväksy ehdotusta, saat laskusi jatkossa paperilaskuna.Saamasi vastaanottoehdotus näkyy verkkopankissasi hyväksyttävänä 30 vuorokauden ajan.

Suoramaksusopimukset

Jos olet Osuuspankin tai Nordean asiakas, muutos ei vaadi sinulta toimenpiteitä.

Tarkista kuitenkin Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisalta saamasi ensimmäinen paperilasku, että se on suoramaksun ennakkoilmoitus eikä maksettava paperilasku. Jos saat maksettavan paperilaskun, maksa lasku ja tee pankissasi uusi suoramaksusopimus Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisalle (ohje tiedotteen lopussa).

Jos olet muun pankin asiakas, saat seuraavan laskusi paperilaskuna. Maksa lasku ja tee omassa pankkikonttorissasi uusi suoramaksuvaltuutus saamasi paperilaskun tiedoilla, niin saat jälleen seuraavan laskusi suoramaksulaskuna.

Ohje e-lasku- ja suoramaksusopimusten tekemiseen

Suoramaksusopimus Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisalle:

Jos saat maksettavan paperilaskun, maksa lasku ja tee omassa pankkikonttorissasi uusi suoramaksusopimus Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisalle.

E-laskusopimus Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisalle:

Tee e-laskusopimus omassa verkkopankissasi. Verkkopankissa Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan laskuttajailmoituksen tiedot ovat:

  • Laskuttajan nimi: Etelä-Savon hyvinvointialue
  • Laskutusaiheen nimi: Laskut
  • Ohjeteksti: Etelä-Savon hyvinvointialueen laskut, käytä yksilöintitietona henkilötunnusta.

Neuvomme Sinua tarvittaessa puhelimitse puhelinnumerossa 015 351 2566 arkisin kello 10.00−13.00 ja sähköpostilla osoitteessa: laskutus@etelasavonha.fi.

Lisätiedot medialle:
Pia Hyttinen, laskutuspäällikkö, p. 040 359 6582, pia.hyttinen@etelasavonha.fi
Vesa Vestala, hankinta- ja talousjohtaja, p. 044 351 2540, vesa.vestala@etelasavonha.fi
Sami Sipilä, konsernipalvelujen toimialajohtaja, 044 770 0577, sami.sipila@etelasavonha.fi