Siirry sisältöön

Työikäisten sosiaaliohjaus

Sosiaaliohjaus on jokaiselle erilainen palvelu, koska sen lähtökohtana ovat sinun omat tavoitteesi. Sosiaaliohjaus voi tulla kyseeseen, mikäli sinusta tuntuu, että et selviydy arjen asioista yksin. Jos esimerkiksi et tiedä, mikä sinun paikkasi olisi koulutuksen tai työelämän kentällä, miten hoitaa talouttasi tai koet, että sinun on vaikea saada asioitasi hoidettua. Sosiaaliohjaaja voi auttaa sinua selvittämään elämäsi suuntaa, ohjata sinua sellaisten toimintojen ja palvelujen piiriin, josta hyötyisit tai lähteä kanssasi hoitamaan asioita.

Ennen sosiaaliohjauksen alkamista sinun kanssasi tehdään palvelutarpeen arviointi. Palvelutarpeen arviointi auttaa tilanteesi hahmottamisessa; millaisia vahvuuksia sinulla on ja millaisiin asioihin toivot tukea.

Tietoa palvelusta

Ota yhteyttä oman kuntasi työikäisten sosiaalipalveluihin joko puhelimella tai käymällä toimipisteessä. Jos sinulla on jo omatyöntekijä, voit keskustella hänen kanssaan sosiaaliohjauksesta.

Puhelinasiointi

Aikuissosiaalityön neuvonta, Pieksämäki

Aikuissosiaalityön neuvonnan puhelinasiointi Pieksämäen alueella

Soita: +358 44 799 5460

Palveluajat

Soittoaika
ma–pe 09:00–12:00

Sosiaalikeskus, Mikkelin alue

Sosiaalikeskuksen puhelinasiointi
(Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Puumala)

Soita: +358 40 359 7770

Palveluajat

ma–pe 09:00–13:00

Sosiaalitoimisto, Rantasalmi

Sosiaalitoimiston puhelinasiointi Rantasalmella

Sosiaaliohjaaja

Soita: +358 44 417 2607

Sosiaalityöntekijä

Soita: +358 44 417 2606

Sosiaalitoimisto, Sulkava

Sosiaalitoimiston puhelinasiointi Sulkavalla

Sosiaaliohjaaja

Soita: +358 44 417 2055

Sosiaalityöntekijä

Soita: +358 44 417 2054

Sosiaaliviraston neuvonta, Savonlinna ja Enonkoski

Sosiaaliviraston puhelinasiointi ja neuvonta,
Savonlinna ja Enonkoski

Soita: +358 44 417 4121

Palvelupaikat