Siirry sisältöön
Uutiset

Sosiaalisia ilmiöitä ja epäkohtia nostetaan esille Eloisassa jatkossa myös sosiaalisella raportoinnilla  

Julkaistu: 21.3.2023, klo 15:36

Etelä-Savon hyvinvointialueen sosiaalialan ammattilaiset ovat aloittaneet sosiaalisen raportoinnin Eloisassa. Sosiaalisen raportoinnin avulla kerätään järjestelmällisesti tietoa alueen asukkaiden elinympäristöihin liittyvistä epäkohdista ja sosiaalisista ilmiöistä. Tiedon tuottajina toimivat alueen sosiaalialan ammattilaiset ja tietoja käytetään asukkaiden tarpeiden kartoittamiseen ja sosiaalityön kehittämiseen.

Sosiaalisen raportoinnin tekeminen on mahdollista kaikilta Eloisan työasemilta. Rakenteellisen sosiaalityön kehittäjä välittää raportoidun tiedon esihenkilölle sekä sosiaali- ja integraatiojohtajalle. Useita toimialoja koskettavat asiat voidaan tuoda rakenteellisen sosiaalityön työryhmän käsittelyyn, jossa on edustus kaikista sosiaalipalvelujen yksiköistä. Asiantuntija Satu Marja Tantun mukaan sosiaalista raportointia käytetään esimerkiksi niissä tilanteissa, kun huomataan ettei nuorilla ole paikkaa missä kokoontua tai hyvinvointialueelta puuttuu kokonaan jokin tarpeellinen palvelu.

– Usein asia voi olla sellainen, ettei se edes ole yksin hyvinvointialueen palveluin ratkaistavissa, mutta siitä kertominen voi kannustaa myös muita asiaan liittyviä tahoja tarkastelemaan tilannetta, Tanttu kertoo.

Aikaisemmat kokemukset rohkaisevia

Sosiaalisen raportoinnin tarkoituksena on epäkohtien esille nostamisen lisäksi myös tuottaa konkreettisia keinoja niiden selättämiseksi. Sosiaalista raportointia käynnisteltiin jo syksyllä 2021 työikäisten palveluissa entisen Essoten alueella SOSRAKE-hankkeen puitteissa.

– Nämä kokemukset olivat rohkaisevia ja pystyimme nostamaan esiin muun muassa palveluihin pääsyyn liittyvää alueellista epätasa-arvoa. Kyseessä on siis äärimmäisen tärkeä rakenteellisen sosiaalityön tehtävä, jonka jalkautamme nyt koko Eloisan alueelle, sosiaali- ja integraatiojohtaja Marika Huupponen kiteyttää.

Lisätietoja:

Satu Marja Tanttu
Asiantuntija, YTL sosiaalityö
040 3597878
satu.marja.tanttu@etela-savo.fi

Marika Huupponen
Sosiaali- ja integraatiojohtaja
040 359 7659
marika.huupponen@etelasavonha.fi