Etelä-Savon hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä kiittelee Savonlinnan sairaalan määräaikaisuuden poistumista
Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti 20.12.2022 hallituksen antamasta esityksestä, jolla mahdollistetaan Etelä-Savon ja Lapin hyvinvointialueille kahden ympärivuorokautisesti päivystävän yhteispäivystysyksikön ylläpito.
Etelä-Savon hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä kiittelee ratkaisua, joka tuo turvaa pitkäaikaiselle sairaalapalveluiden kehittämiselle.
− Hyvä, että aikaraami hävisi. Tämä tuo turvaa pitkäaikaiselle toiminnan suunnittelulle Etelä-Savon hyvinvointialueen sairaalapalveluissa, jossa lähtökohtana on kahden päivystävän sairaalan toimipisteet, Seppälä sanoo.
Voimassa olevassa laissa Savonlinnan sairaalalla on ollut mahdollisuus toimia vuoden 2032 loppuun saakka. Määräaikaisuus on vaikeuttanut muun muassa henkilöstön rekrytointia.
− Koko Suomea vaivaa tällä hetkellä terveydenhuollon ammattilaisten pula. Myös meillä suurimpia haasteita on henkilöstön saatavuus. Savonlinnan sairaalan määräaikaisuuden poistuminen yhdistettynä toivottavasti tulevaan erillisrahoitukseen on todella hyvä uutinen alueellemme.
Ministeriön tiedotteen mukaan täydentävä esitys erillisestä rahoituksesta tulee alkuvuonna 2023. Mahdollisuus ylläpitää kahta ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä toistaiseksi voimassa olevana ei vaikuta hyvinvointialueiden lakisääteiseen yleiskatteelliseen rahoitukseen.
Seppälän mukaan harmillista on, että erilliskorvaus Savonlinnan päivystyksestä ei edennyt vielä samaan aikaan.
− Tulemme tekemään tämän eteen vielä paljon edunvalvontaa ja yhteistyötä ministeriöiden kanssa.
Lisätiedot:
Santeri Seppälä, hyvinvointialuejohtaja, 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi
Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 20.12.2022:
Kemin ja Savonlinnan sairaaloissa voidaan jatkaa yhteispäivystystä ilman määräaikaa