Eloisan markkinavuoropuhelun välitulos: ”Olemme haluttu kumppani”
Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus (28.6.2023) sai tietoa virkamiesten yhtiöiden kanssa käymästä markkinavuoropuhelusta.
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa kävi tiiviin terveyspalveluiden markkinavuoropuhelun juhannusviikolla. Osana palvelujen tuotantosuunnitelmaa Eloisa uudistaa terveyspalvelujen kokonaisuutta lähtien yhden sairaalan mallista ja aina sotekeskusten palveluverkkoon. Markkinavuoropuhelu on yksi keino, jonka avulla haetaan uusia ratkaisuja palvelujen uudistamiseksi.
Kiinnostus oli runsasta ja keskusteluihin osallistui yhteensä kahdeksan yritystä: Coronaria Oy, Docrates Oy, Luona Terveys Oy, Mehiläinen Oyj, Pihlajalinna Oyj, Savoa partners Oy, Terveystalo Oyj ja Terveytesi Palvelut Oy.
Avoimissa yrityskohtaisissa keskusteluissa nousi esiin erilaisia vaihtoehtoja, ideoita palveluista ja kumppanuusmalleista.
Etelä-Savon hyvinvointialueen tavoitteena on turvata laadukkaat ja tasavertaiset sairaalapalvelut koko maakunnan alueella.
- Kilpailuttamalla suuria kokonaisuuksia ja rohkeasti uudistamalla on mahdollisuus saavuttaa hyviä tuloksia talouden sopeuttamisessa. Toisena vaihtoehtona on rakentaa palvelut monituottajamallilla ja kilpailuttaa osakokonaisuuksia. On myös mahdollisuus pilotoida uusia toimintamalleja kumppanin kanssa. Kumppanuusmallilla on hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti mahdollisuus vahvistaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta, kustannusvaikuttavuutta, integraatiota ja edistää uusien toimintamalien käyttöönottoa, arvioi terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen.
Aluehallitus kävi keskustelun markkinavuoropuhelun palautteesta. Suunnitelma mahdollisesta kumppanuudesta tai kumppanuuksista tehdään tulevan syksyn aikana.
- Tarkastelimme erilaisia vaihtoehtoja varsinkin Savonlinnan sairaalan osalta. Kaikkiaan markkinavuoropuhelun perusteella näyttää, että Eloisa on haluttu kumppani ja voimme toimia palveluiden suunnannäyttäjänä myös jatkossa. Kiitän lämpimästi kaikkia keskusteluihin osallistuneita, Kuosmanen sanoo.
Lisätietoja: Kimmo Kuosmanen, terveyspalvelujen toimialajohtaja, kimmo.kuosmanen@etelasavonha.fi, p. 040 6567885
Ministeri Juuso tapasi aluehallituksen
Aluehallitus kokoontui poikkeuksellisesti Helsingissä, jossa se tapasi tapasi tuoreen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps). Ministeri avasi aluehallitukselle hallitusohjelman tavoitteita ja kirjauksia sotesta.
Aluehallitus pohti jäsentensä esteellisyyksiä
Aluehallitus jatkoi myös jäsentensä jääviyksen pohdintaa hyvinvointialueiden yhteisen palveluyhtiön Hyvil Oy:n lausunnon pohjalta. Hyvil Oy:n lausunnon perusteella monet aluehallituksen jäsenet ovat esteellisiä käsittelemään muun muassa palvelujen tuotantosuunnitelmaa, jonka luonnos on parhaillaan lausuntokierroksella.
- Meille on tärkeintä, että hallituksen päätöksentekokyky säilyy kaikissa tilanteissa, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen (kesk.)
Aluehallitus merkitsi lausunnon tiedoksi.
Lisätietoja: Heikki Laukkanen, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi
Näkymä 41 miljoonan alijäämästä vahvistuu
Useat talouteen liittyvät asiakohdat käytiin läpi aluehallituksessa. Viiden kuukauden talousraportti vahvisti näkymän noin 41 miljoonan euron alijäämästä, mikäli ei tehdä mitään toimenpiteitä tai valtion rahoituksen muutoksia.
- Olemme saaneet jo hieman enemmän tietoa kuluvan vuoden menojen tilanteesta. Nyt aluehallitus käsitteli myös 2024 talousarvio-ohjetta. Aloitamme muutostalousarvion valmistelun samalla, kun teemme myös ensi vuoden talousarviota ja palvelujen tuotantosuunnitelmaa, kertoo aluehallintojohtaja Santeri Seppälä.
Puheenjohtaja Heikki Laukkasen (kesk) ehdotuksesta aluehallitus kirjasi talousarvio-ohjetta koskevaan päätökseen tavoitteen, että talousarviot laaditan jatkossa tasapainoiseksi siten että hyvinvointialue ei joudu arviointimenettelyyn.
Suuria epävarmuuksia talouteen liittyy edelleen muun muassa kustannusten nousun, muiden hyvinvointialueiden laskutukseen ja tuoreen hallitusohjelman linjausten vaikutuksista tälle ja seuraavalle vuodelle.
- Tulorahoituksen tilanne on poikkeuksellisen epävarma ensi vuoden suhteen. Vasta loka-marraskuussa olemme saamassa valtiolta tiedon, paljonko meillä on ensi vuonna rahaa käytettävissä, kertoo konsernipalvelujen johtaja Sami Sipilä.
Savonlinnan sairaalan lisärahoitus Etelä-Savon hyvinvointialueelle on hallitusohjelman mukaan loppumassa vuoteen 2025.
Lisätietoja Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi
Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, p. 044 770 0577, sami.sipila@etelasavonha.fi
—–
Lisäksi aluehallitus muun muassa
- päätti tehdä kiireellisiä sairaalainvestointeja 0,5 M€ eurolla
- antoi kaksi lausuntoa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle aluevaltuutettu Satu Taavitsaisen valitusten johdosta
- palautti valmisteluun äänin 13-0 esityksen, joka koski viiden sosiaalityöntekijän viran perustamista kiristyvän lastensuojelun sosiaalityön mitoituksen toteuttamiseksi
Lisätietoja
Heikki Laukkanen, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi
Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi
Sosiaalipalvelujen toimialajohtaja Saara Tavi, p. 044 417 4100, saara.tavi@etelasavonha.fi
Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, p. 044 770 0577, sami.sipila@etelasavonha.fi
Terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen, p. 040 656 7885, kimmo.kuosmanen@etelasavonha.fi