Siirry sisältöön
Uutiset

Eloisan itäisellä alueella kohennettiin henkilöstön työhyvinvointia osana Mintissä -hanketta

Julkaistu: 15.8.2023, klo 14:36

Etelä-Savon hyvinvointialueen Mintissä -hankkeessa tuotettiin työhyvinvoinnin johtamisen jatkuvan parantamisen toimintamalli osallistujien käyttöön, sekä osallistettiin yli 500 henkilöä eri työyhteisöissä toteutettaviin hyvinvointivalmennuksiin ja kehittämisryhmiin Savonlinnan seudulla.

Hyvinvointivalmennuksissa tehtiin näkyväksi omien elämäntapojen vaikutusta työkykyyn, jaksamiseen, terveyteen ja hyvinvointiin. Valmennusten loppukyselyn perusteella osallistujien arkiliikunta lisääntyi puolen vuoden aikana 59%:lla vastaajista. Liikunnan harrastamista lisäsi 61 % vastaajista ja istuminen vähentyi 35 %:lla vastaajista. Valmennus sai aikaan positiivisia vaikutuksia myös ruokailutottumuksiin, sekä unen laatuun ja määrään.

  • Puolen vuoden hyvinvointivalmennuksilla oli positiivisia vaikutuksia yksilön hyvinvoinnin kautta myös työyhteisöjen ilmapiiriin ja yhteisöllisyyteen. Tulokset osoittavat, että työnantajan kannattaa panostaa työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseen myös vapaa-ajalla, kertoo projektipäällikkö Juuso Kautonen.

Työhyvinvoinnin kehittämisryhmien eli Liekittäjien tarkoituksena oli innostaa työhyvinvoinnista ja sen kehittämisestä kiinnostunutta henkilökuntaa ideoimaan ja suunnittelemaan konkreettisia työhyvinvoinnin kohentamisen keinoja oman työyhteisönsä arkeen. Osallistujien toimialat vaihtelivat päivystyksestä sydänosastoon, päiväkodista peruskouluun, ammatillisesta opetuksesta hallintopalveluihin ja työllisyyspalveluista puhtaanapitoon.

  • Ajatus oli viestiä, että työhyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen asia, eikä sitä voi ulkoistaa henkilöstöpalveluille tai työterveyskumppanille, vaan jokainen henkilöstön jäsen voi vaikuttaa oman työyhteisön työhyvinvointiin ja työkykyyn. Liekittäjien kesken pidettiin työpajoja, joissa lisättiin osaamista työhyvinvoinnin edistämisestä ja jalostettiin vertaiskehittämisen keinoin ideoita työpaikan arkeen vietävistä asioista. Työyhteisöihin vietyjä konkreettisia keinoja olivat mm. henkilöstön yhteisen työhyvinvoinnin kehittämispäivän toteuttaminen, Dobre-peli, sekä työhyvinvointiviikon järjestäminen työpaikalla. Työpaikoilla pelattiin myös työhyvinvointibingoa, vietettiin Kehu Kaveria -viikkoa, pidettiin kävelypalavereja sekä järjestettiin etätyötä tekeville yhteisiä virtuaalikahveja, Kautonen jatkaa.

Hankkeen toimenpiteet ovat auttaneet edistämään henkilöstön ja työyhteisöjen kokonaisvaltaista hyvinvointia pitkäjänteisesti, suunnitelmallisesti ja vaikuttavasti.

Toimenpiteisiin osallistui Eloisan itäinen alue, Savonlinnan kaupunki, Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto Samiedu sekä yksityiset yritykset. Osatoteuttajaksi hankkeeseen valikoitui Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK, jolla on vahva osaaminen hyvinvointipalveluiden vaikuttavuuden arvioinnista ja tuottamisesta.

  • Mintissä-hanke on tehnyt merkittävää työtä työyhteisöjen hyvinvoinnin kehittämiseksi. Hankkeen toimenpiteet ovat perustuneet paitsi vaikuttavuusnäyttöön, myös vahvaan yhteistyöhön ja verkostoitumiseen toimijoiden välillä. On ilahduttavaa huomata, että toimenpiteet ovat saaneet huikean suosion ja niillä saavutettiin pitkäjänteisiä ja vaikuttavia tuloksia. Tämä kertoo siitä, että työhyvinvoinnin edistäminen on tärkeä ja ajankohtainen aihe, joka koskettaa monia, kertoo Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun TKI-yksikön johtaja Arto Pesola

Mintissä -hanke on tullut nyt päätökseensä, ja sen toimenpiteistä sekä tuloksista voit lukea lisää verkkolehdestä täältä:

Hanke toteutettiin Savonlinnan alueella ja sen päämääränä oli lisätä hankkeessa mukana olevien julkishallinnollisten, yksityisen ja kolmannen sektorin työyhteisöjen hyvinvointia sekä kehittää organisaatioiden työkykyjohtamista aiempaa enemmän ennakoivaan suuntaan.

Lisätietoja antaa

Juuso Kautonen, projektipäällikkö, juuso.kautonen@etelasavonha.fi, 044 417 2949
Hanne Kostamoinen, projektiasiantuntija hanne.kostamoinen@etelasavonha.fi, 044 417 2948