Siirry sisältöön
Uutiset

Aluehallitus päätti perustaa sairaalapalvelutyöryhmän

Julkaistu: 13.5.2024, klo 13:18

Etelä-Savon aluehallitus päätti perustaa sairaalapalvelutyöryhmän valmistelemaan alueen keskussairaaloiden työnjakoa.

Aluehallitus äänesti työryhmästä kahteen otteeseen. Aluksi äänestettiin Arto Seppälän (sd) esityksestä ja Seija Kuikan (kesk) kannattamasta asian palauttamisesta valmisteluun. Asian käsittely jatkui äänin 7-6.

Pirkko Valtolan (kok) esittämä ja Oskari Valtolan (kok) kannattama esitys työryhmän hylkäämisestä tässä vaiheessa hävisi puolestaan hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälän pohjaesitykselle numeroin 8-5.

– Päätimme tässä vaiheessa ainoastaan työryhmän perustamisesta. Työryhmän jäsenten määrä, ryhmän kokoonpano ja tarkempi toimeksianto selviävät tulevissa kokouksissa. Jatkamme myös mahdollisten esteellisyyksien selvittämistä. Maan hallitukselta pitäisi lähiviikkoina tulla raameja työryhmän tekemisille, kertoo aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen (kesk).

Aluehallitus 13052024
Jouni Koskela osallistui kokoukseen etäyhteydellä. Etualalla Arto Seppälä ja Pirkko Valtola ja taaempana Jaana Strandman ja Saara Tavi.

 —–

Talousnäkymistä ennakkoon tehty tiedote löytyy täältä ja esitykset hyväksyttiin yksimielisesti:

——

Lisätietoja

Aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi

Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi