Eloisan tiedolla johtamisen seminaarissa käytiin aktiivista keskustelua hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tuomista hyödyistä
Eloisan ensimmäisessä tiedolla johtamisen seminaarissa kuultiin kattava kooste hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä (hyte) ja hyte-työn johtamisesta tiedon avulla niin alueellisesti kuin kansallisellakin tasolla. Seminaari keräsi yhteensä yli 200 luottamushenkilöä, johtajia, päälliköitä, esihenkilöitä sekä asiantuntijoita eri puolilta Etelä-Savoa kuulemaan aiheesta.
Kuntalaistemme hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuu on sote-uudistuksenkin jälkeen säilynyt alueemme kunnilla. Hyvinvoiva väestö vaikuttaa kuitenkin suoraan myös sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin, joiden kasvua voidaan hillitä panostamalla ennaltaehkäisevään, kuntalaisten hyvinvointia ylläpitävään työhön. Kaikki seminaarin luennoitsijat korostivatkin puheenvuoroissaan, että toimiva hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vaatii saumatonta yhteistyötä alueen eri toimijoiden välillä.
– Etelä-Savossa menetetään ennenaikaisesti elinvuosia muun muassa päihteiden käytön seurauksena ja toisaalta elintapasairaudet ja niiden liitännäissairaudet ovat alueellamme Suomen keskiarvon yläpuolella. Meidän tulee pystyä suunnittelemaan ja tarjoamaan palveluja myös organisaatiorajojen yli yhdessä, jotta pysymme elinvoimaisena Etelä-Savona, kertoo Eloisan hankejohtaja Mari Teittinen.
Yhteistyön lisäksi päivän teemana oli vahvasti tiedolla johtaminen. Seminaarissa kuulimme useita puheenvuoroja tiedon systemaattisen keräämisen ja sen hyödyntämisen merkityksestä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja palvelujen suunnittelussa.
Apulaisprofessori Paulus Torkki Helsingin yliopistosta toi puheenvuorossaan esille, että hyte-seuranta vaatii pitkäjänteisyyttä. Vie usein vähintään kolme-viisi vuotta, jotta tehtyjen toimenpiteiden tulokset alkavat näkyä.
– Tästä syystä toivommekin alueen toimijoilta malttia, avointa yhteistyötä ja uskoa omaan tekemiseen – todellinen vaikuttavuus syntyy yhdessä tekemällä, tietoon nojaten, komppaa Teittinen.
Tiedolla johtamisen seminaari järjestettiin 29.8.2024 hybriditilaisuutena Mikkelin auditoriossa ja etänä. Luennoitsijoita tilaisuuteen saimme Etelä-Savon hyvinvointialueelta, Sosiaali- ja terveysministeriöstä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Helsingin Yliopistosta ja Solvea Oy:stä.
Katso tallenne
Tilaisuuden tallenne on nähtävissä julkisesti 17.9.2024 saakka.