Siirry sisältöön
Uutiset

Etelä-Savon hyvinvointialue kannustaa asiakkaitaan antamaan palautetta

Julkaistu: 25.10.2024, klo 10:30

Etelä-Savon hyvinvointialueella on yhtenäistetty asiakaspalautteen keräämistä pala kerrallaan. Aiemmin käytössä olleet useat palautejärjestelmät on saatu yhdistettyä yhdeksi, toimivammaksi kokonaisuudeksi ja palautetta voikin nyt antaa laajemmin kuin ennen.

Palautetta kerätään tällä hetkellä OmaEloisassa, tekstiviestitse sekä Eloisan nettisivuilla

Eloisan nettisivuilla voi lähettää sekä avointa palautetta että kokemuksia Eloisan palveluihin tai arvioida esimerkiksi toteutunutta osastojaksoa.

OmaEloisassa asiakasta pyydetään antamaan keskustelun jälkeen tähtiarvio 1-5 sekä tarjotaan mahdollisuutta avoimen palautteen kirjoittamiselle.

Eloisassa kerätään myös tekstiviestipalautetta THL:n kansallisen ohjeistuksen mukaisesti. Toistaiseksi tekstiviestikyselyjä on lähetetty satunnaisesti valikoiduille perusterveydenhuollon, suunterveydenhuollon ja päivystyksen asiakkaille. Tekstiviestikyselyt tulevat lyhytnumerosta 18288 ja viesteihin vastaaminen on maksutonta. Jatkossa tarkoituksemme on laajentaa asiakaskyselyjä koskemaan myös muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja.

Tekstiviestikyselyjä lähetetään kuukaudessa useampi tuhat, mutta vain joka viides asiakas vastaa kyselyihin. Etelä-Savon hyvinvointialue kannustaa asiakkaita vastaamaan aktiivisemmin tekstiviestitse tuleviin kyselyihin tai lähettämään avointa palautetta nettisivujen kautta. Palautteiden avulla saadaan arvokasta kokemustietoa palvelun sujuvuudesta sekä asiakaskohtaamisista, missä onnistuimme tai miten voimme parantaa palveluamme. Mitä konkreettisempi palaute on, sitä paremmin pystymme kohdentamaan kehittämistoimet oikeaan paikkaan.

Eloisan asiakkaat ovat pääasiassa tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kokevat tulleensa kuulluksi

OmaEloisan asiakkaiden antaman palautteen keskiarvo on 3,97 (arvosteluväli 1-5). Palautteita OmaEloisasta on saatu yhteensä 4031 kpl palvelun käyttöönoton jälkeen. Tekstiviestikyselyn (palautteita 5200 kpl) suositteluindeksi on ollut koko vuoden 50-65 välillä (asteikon ollessa -100 ja 100 välillä).

Avoimista palautteista saamme tärkeää tietoa asiakkaiden kokemuksesta palvelun käyttäjänä ja palveluketjun sujuvuudesta. Palautteiden joukossa on joskus aivan konkreettisia kehittämisehdotuksia, joista yksi hyvä esimerkki; asiakkaalta tuli toive lisätä avoterveydenhuoltoon ajan perumiseen erillinen palvelu, joka toteutettiin. Nyt ajan voi perua tekstiviestillä tai OmaEloisassa.

Etelä-Savon hyvinvointialue kiittää kaikkia asiakkaita, jotka ovat antaneet tai aikovat antaa palautetta. Palautteet auttavat kehittämään Eloisan palveluja, jotta asiakkaiden tarpeisiin voidaan vastata paremmin. Antakaa siis runsaasti palautetta – myös silloin, kun käynti on sujunut hyvin!


Asiakaspalautteen keruun laajentamista ja yhtenäistämistä on Eloisassa tehty osana EU-rahoitteista Kestävän kasvun Eloisa -hanketta.