Siirry sisältöön
Uutiset

Kaksipyöräiset palaavat – tarkkana vilkkaassa kevätliikenteessä

Julkaistu: 15.4.2025, klo 08:51

Kevät tuo sähköpotkulaudat ja polkupyörät liikenteeseen. Lisää tarkkaavaisuutta tarvitaan niin kaksipyöräisten käyttäjiltä kuin autoilijoilta, jotta onnettomuuksilta vältyttäisiin. Etenkin päihtyneenä ajaminen lisää tapaturmia, jotka voivat olla kohtalokkaita.

Tilastojen perusteella nuorille miehille tapahtuu liikenneonnettomuuksia enemmän kuin muille, myös silloin, kun alla on sähköpotkulauta. Onnettomuuksia tapahtuu eniten viikonloppuisin, iltaisin ja öisin, jolloin korostuu päihtyneenä ajaminen. Myös yleisötapahtumien aikaan loukkaantumisia sattuu sähköpotkulautailijoille herkemmin.

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisassa päivystyksen palvelualuejohtajana toimiva Minna Mutanen kertoo, sähköpotkulautailijoille sattuu onnettomuuksia, joiden seuraukset ovat vakavia.

– Valitettavasti sähköpotkulautailijoiden vammat ovat yleensä vaikeita, kuten raajojen murtumia ja päävammoja. Lievimmillään päävamma on aivotärähdys, pahimmillaan aivoverenvuoto, joka voi olla kohtalokas. Kypärä tulisi olla päässä niin sähköpotkulaudalla kuin polkupyörällä kulkevilla, Mutanen huomauttaa.

Komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisilaitokselta muistuttaa, että kaikkien ajoneuvojen kuljettajien tulee noudattaa liikennesääntöjä ja huomioida muut kulkijat liikenteessä.

Poliisi valvoo liikennettä aktiivisemmin kesäkaudella, kun liikkujia ja tapahtumia on enemmän. Päihteet eivät kuulu liikenteeseen. Myös sähköpotkulaudan tai polkupyörän kuljettaja voi syyllistyä liikennejuopumukseen, jos hän ajaa päihtyneenä ja aiheuttaa vaaraa toisten turvallisuudelle.

– Tapaturmia, kaatumisia ja törmäilyjä voi ehkäistä oikealla tilannenopeudella. Ei kaahata, ollaan tarkkaavaisia ja ajetaan aina selvinpäin, Porokka ohjeistaa.

Sähköpotkulaudalla ajetaan pyöräilysääntöjen mukaan

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen muistuttaa, että sähköpotkulautakin on ajoneuvo. Sähköpotkulautailijaa koskevat samat liikennesäännöt kuin pyöräilijää.

– Sekä pyöräilijän että sähköpotkulautailijan tulee käyttää pyöräilyyn tarkoitettuja väyliä. Jos pyörätietä ei ole, on siirryttävä ajoradan oikeaan reunaan, Karvonen muistuttaa.

Ajoradalla ajavan sähköpotkulautailijan ja pyöräilijän on noudatettava samoja sääntöjä kuin autoilijankin, kuten väistettävä tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevia.

Sähköpotkulautailijan tulee myös huomioida, että laudat on tarkoitettu vain yhdelle ihmiselle, sen kuljettajalle, eikä laudalla saa kyyditä muita.

Kertaa väistämissääntöjä Liikenneturvan sivuilta.

Lataamisen pitäisi tapahtua aina valvotusti

Etelä-Savon pelastustoimessa palopäällikkönä toimiva Isto Heikkinen on huomannut onnettomuustilastoissa sähkölaitepalojen kasvun. Kaikkien sähkölaitteiden, myös akkukäyttöisten kulkuvälineiden, lataaminen tulisi aina tehdä valvotusti.

– Paloturvallisuuden näkökulmasta on tärkeää, ettei sähköisiä kulkuvälineitä ladata sisätiloissa – ei varsinkaan eteisessä, jossa mahdollinen tulipalo estää turvallisen poistumisen. Akku voi syttyä räjähdysmäisesti ja palo levitä nopeasti, Heikkinen varoittaa.

Lataaminen tulisi tehdä paikassa, jossa ei ole helposti syttyviä materiaaleja, ja käyttää lataukseen vain laitteen omaa tai sen lataukseen hyväksyttyä latauslaitetta. Myöskään viallista, outoa ääntä pitävää tai kuumenevaa akkua ei pidä ladata.

Jos lataaminen tapahtuu sisätiloissa, se kannattaa tehdä paikassa, jossa on palovaroitin. Alkusammutusvälineet, kuten sammutuspeite ja nestesammutin, on syytä olla lähettyvillä.

Kuva: Liikenneturva