Siirry sisältöön
sulje tiedote
Osassa kotihoidon paikantavia turvakelloja on häiriö

Etelä-Savon hyvinvointialueella vika koskee noin 144 kotihoidon asiakkaan paikantavaa Navigil-turvakelloa Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Kyse on Euroopan laajuisesta häiriöstä. Kotihoidolla on tiedossa asiakkaat, joihin häiriö vaikuttaa. Asiakkaiden turvallisuus varmistetaan järjestelmällisesti puhelimitse ja käynnein sekä arvioidaan jatkotoimenpiteet.

Potilaslakia sovelletaan kaikkeen terveydenhuoltoon sekä sosiaalihuollon laitoksissa annettaviin terveydenhuollon palveluihin.

Potilaan oikeudet

Terveydentilan edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon 

  • Käytettävissä olevien voimavarojen rajoissa 

Hyvään kohteluun 

  • Potilaan hoito on järjestettävä niin, että asiakkaan ihmisarvoa, vakaumusta ja yksityisyyttä kunnioitetaan. 
  • Potilaan hoidossa ja kohtelussa on otettava huomioon äidinkieli, yksilölliset tarpeet ja kulttuuri mahdollisuuksien mukaan. 
  • Terveyspalveluja on annettava yhdenvertaisesti riippumatta esimerkiksi iästä, terveydentilasta tai vammaisuudesta. 

Itsemääräämisoikeus 

  • Potilasta hoidetaan yhteisymmärryksessä hänen kanssaan ja hänen suostumuksellaan. 
  • Alaikäisen potilaan mielipide huomioidaan, kun hän on riittävän kehittynyt ilmaisemaan sen. 
  • Alaikäisen huoltajalla ei ole oikeutta kieltää alaikäisen henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi annettavaa hoitoa. 

Tiedonsaanti 

  • Potilaalle annetaan tietoa terveydentilastaan ja hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista. 
  • Potilas voi myös kieltäytyä hänelle tarjotusta tiedosta. 
  • Potilas saa tutustua hänestä talletettuihin tietoihin ja pyytää virheellisten tietojen korjaamista. 
  • Jonottamaan joutuvalle ilmoitetaan jonottamisen syy ja sen arvioitu kesto. 

Hoitosuunnitelma 

  • Potilaalle on tarvittaessa laadittava hoitosuunnitelma 

Oikeusturvakeinot 

  • Hoitoon tyytymätön voi tehdä muistutuksen terveydenhoidon yksikölle tai kantelun terveydenhuoltoa valvovalle viranomaiselle 
  • Potilasvahingosta voi tehdä ilmoituksen Potilasvakuutuskeskukseen 
  • Terveydenhuollon toimintayksiköllä tulee olla potilasasiavastaava, joka tiedottaa potilaan oikeuksista ja avustaa tarvittaessa oikeusturvakeinojen käyttämisessä 

Terveydenhuollon asiakkaan henkilötietojen käsittely 

Hyödylliset linkit

Sivua muokattu 16.7.2024