Työkyvyn tuen palvelu
Jos sinulla ei ole työ- tai opiskeluterveydenhuoltoa (työnantajan tai koulun järjestämänä) ja tunnistat jonkun alla olevista tilanteista sopivan omaan tilanteeseesi, otathan yhteyttä!
- Edellisestä terveystarkastuksestasi on pitkä aika.
- Terveydentilasi huolestuttaa.
- On tarvetta arvioida työkykyäsi tai kuntoutustarvettasi.
- Saamastasi palvelusta ei ole löytynyt ratkaisua työllistymisesi edistämiseksi.
- Työllistymistilanteesi on epäselvä tai ”jumiutunut”.
- Työllistymisesi esteiden syyt eivät ole tiedossa.
Työkyvyn tuen palvelun tavoitteena on selvittää ja arvioida kanssasi työ- ja toimintakykyäsi. Yhdessä kokoamme tarvitsemasi palvelut ja pohdimme keinoja työ- ja toimintakykysi tukemiseen ja edistämiseen.
Työkyvyn tuen palvelussa terveystarkastuksen lisäksi sinulla on tilanteesi mukaan mahdollisuus saada tukea myös työkykykoordinaattorilta. Tarvittaessa tilannettasi arvioi työkykylääkärimme sekä muut sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.
Tämän sivun sisältö
Tietoa palvelusta
Voit ottaa yhteyttä hyvinvointiaseman sähköisen ajanvarauksen kautta tai soittamalla ajanvaraukseen.
Palvelu on tarkoitettu työ- tai opiskeluterveydenhuollon ulkopuolella oleville.
Työttömien palveluohjauksessa neuvojat ohjaavat terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Näitä ovat esimerkiksi terveyteen, työkykyyn ja kuntoutukseen liittyvät kysymykset. Neuvojat kertovat, mitä palveluita on tarjolla, miten niihin hakeudutaan ja mitä niiden käyttö edellyttää. He opastavat tarvittaessa myös taloudellisten tukien hakemisessa ja niiden yhteensovittamisessa.
Neuvojat eivät tee palveluihin liittyviä päätöksiä. TE-toimisto vastaa työnhakuun ja koulutukseen liittyvästä neuvonnasta. Palvelu on suunnattu työttömille ja henkilöille, joita työttömyys uhkaa.
Puhelinasiointi
Hyvinvointiaseman ajanvaraus, Pertunmaa
Hyvinvointiaseman ajanvarauksen puhelinasiointi Pertunmaalla
Soita: +358 15 770 2600
Palveluajat
Hyvinvointiaseman ajanvaraus, Puumala
Ajanvarauksen puhelinasiointi Puumalassa
Soita: +358 15 194 4770
Palveluajat
Hyvinvointikeskuksen ajanvaraus, Mäntyharju
Hyvinvointikeskuksen ajanvarauksen puhelinasiointi Mäntyharjussa
Soita: +358 15 770 1700
Palveluajat
Pieksämäen seudun Terveysneuvo
Pieksämäen seudun Terveysneuvon puhelinnumerosta vastaa sairaanhoitaja, joka arvioi hoidon tarpeen.
Jos haluat, voit myös jättää takaisinsoittopyynnön. Takaisinsoitto voi tulla myös soittoajan jälkeen.
Soita: +358 15 788 4431
Palveluajat
Sosiaalikeskus, Mikkelin alue
Sosiaalikeskuksen puhelinasiointi
(Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Puumala)
Soita: +358 40 359 7770
Palveluajat
ma–pe 09:00–13:00
Terveysasemien keskitetty puhelinneuvonta ja ajanvaraus, Savonlinna
Terveysasemien keskitetty puhelinneuvonta ja ajanvaraus
Savonlinna, Kerimäki, Punkaharju, Enonkoski ja Rantasalmi
Soita: +358 15 527 7112
Palveluajat
ma–pe 08:00–15:00
Terveysneuvo ja ajanvaraus Hirvensalmi
Kiireetön ajanvaraus ja terveysneuvonta Hirvensalmella.
Terveysneuvon puhelinpalvelussa terveydenhuoltoalan ammattilainen neuvoo ja ohjaa terveyteen ja sairauteen liittyvissä asioissa ja voit varata vastaanotto- ja puhelinaikoja lääkäreille ja hoitajille.
Soita: +358 15 211 411
Palveluajat
Terveysneuvo ja ajanvaraus Mikkeli
Kiireetön ajanvaraus ja terveysneuvonta Mikkelin seudulla (Anttola, Haukivuori, Mikkeli, Ristiina).
Terveysneuvon puhelinpalvelussa terveydenhuoltoalan ammattilainen neuvoo ja ohjaa terveyteen ja sairauteen liittyvissä asioissa ja voit varata vastaanotto- ja puhelinaikoja lääkäreille ja hoitajille.
Soita: +358 15 211 411
Palveluajat
ma–pe 07:00–16:00
Terveysneuvo ja ajanvaraus, Juva
Juvan alueen vastaanottojen puhelinasiointi
Terveysneuvonta, hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus
Soita: +358 40 656 7500
Palveluajat
Verkkoasiointi
Kansalaisen terveyspalvelu
Terveydenhuollon sähköinen ajanvaraus Mikkelin alueella.
Mikäli sähköistä asiointivaihtoehtoa ei ole tarjolla, pyydämme sinua olemaan yhteydessä omaan terveysasemaasi.
Palvelupaikat
-
Anttolan hyvinvointiasema
Taipaleentie 25-29, 52100 Mikkeli
Anttolan Palvelukeskuksen yhteydessä
Reitti tänne -
Haukivuoren hyvinvointiasema
Kankaalantie 4, 51600 Mikkeli
Reitti tänne -
Hirvensalmen hyvinvointiasema
Keskustie 4, 52550 Hirvensalmi
Reitti tänne -
Juvan hyvinvointikeskus
Sairaalatie 3, 51900 Juva
Reitti tänne -
Kangasniemen hyvinvointikeskus
Sairaalantie 13, 51200 Kangasniemi
Reitti tänne -
Kerimäen terveysasema
Hälväntie 3, 58200 Savonlinna
Reitti tänne -
Mikkelin hyvinvointikeskus
Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli
Reitti tänne -
Mäntyharjun hyvinvointikeskus
Sairaalantie 3, 52700 Mäntyharju
Reitti tänne -
Pertunmaan hyvinvointiasema
Virastokuja 1, 19430 Pertunmaa
Reitti tänne -
Pieksämäen sosiaali- ja terveyspalvelukeskus
Tapparakatu 1-3, 76100 Pieksämäki
Reitti tänne -
Puumalan hyvinvointiasema
Niementie 26, 52200 Puumala
Reitti tänne -
Ristiinan hyvinvointiasema
Brahentie 10, 52300 Mikkeli
Reitti tänne -
Savonlinnan sosiaali- ja terveyskeskus
Keskussairaalantie 6, 57120 Savonlinna
Käyntiosoite: Pihlajavedentie 4
Reitti tänne