Siirry sisältöön

Vaikuttamistoimielimet

Etelä-Savon hyvinvointialueella on kolme erilaista vaikuttamistoimielintä. Näiden kautta alueen asukkailla sekä palvelujen käyttäjillä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen toimintaan. Toimielimet valitaan valtuustokausittain.

Hyvinvointialuelain mukaan aluehallituksen on asetettava:

  • nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä,
  • ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä
  • vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto.

Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. Vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.

Etelä-Savon hyvinvointialueen nuorisovaltuustolla, vanhusneuvostolla ja vammaisneuvostolla on kullakin oikeus nimetä yksi edustaja hyvinvointialueen lautakuntiin puhe- ja läsnäolo-oikeudella. Lisäksi vaikuttamistoimielimillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus hyvinvointialueen aluevaltuustossa.

Etelä-Savon hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet

Puheenjohtaja Saara Laukkanen
Varapuheenjohtaja Olivia Wetterstrand

Kuntien nuorisovaltuustojen valitsemat jäsenet / varajäsenet

Ida Tissari / Rudolfs Kustavus
Kaisla Tuominen / Iiris Pirinen
Ronja Göy / Casper Vihervuori
Gabriel Hirwa / Otto Lindsted
Ronja Nevanperä / Ella Hahl
Vilma Ahtiainen / Siiri Pöyry
Tuukka Lappi / Tatu Särkkä
Iida Hynninen
Maija Tuovinen / Sinna Ahonen
Lotta Silvennoinen / Leo Huttunen
Peppi Virta

Avoimella haulla valitut jäsenet
Kristian Paakkari
Saara Laukkanen
Sara Heino
Henri Laine
Eva Sahlman
Riina Tiainen
Katri Markevitsch
Olivia Wetterstarnd
Onni Pänkäläinen

Avoimella haulla valittujen jäsenten 1. varajäsen Aamos Kilponen ja 2. varajäsen Sebastian Niemeläinen.

varapuheenjohtaja Eija Luukkonen p. 050 574 2956

Pieksämäki
Jäsen: Jorma Laasonen
Varajäsen: Ritva Vuohelainen

Savonlinna
Jäsenet: Jouko Makkonen
Varajäsen: Maire Hämäläinen

Mikkeli
Jäsenet: Risto Korhonen, Aija Himanen, Hannu Karttunen
Varajäsen: Tuula Lahtinen

Mäntyharju
Jäsen: Jorma Laesharju
Varajäsen: Jaana Lopperi

Juva
Jäsen: Eija Luukkonen
Varajäsen: Esko Vuokko

Enonkoski
Jäsen: Kirsti Heiskanen
Varajäsen: Aila Sairanen

Sulkava
Jäsen: Pertti Paunonen
Varajäsen: Tuula Kosonen

Rantasalmi
Jäsen: Helena Kärkkäinen
Varajäsen: Eero Eronen

Puumala
Jäsen: Kari Laamanen
Varajäsen: Helvi Valtonen

Kangasniemi
Jäsen: Pirjo Laitinen, Simo Hokkanen

Pertunmaa
Jäsen: Kaija Montin
Varajäsen: Sirkku Salomäki

Hirvensalmi
Jäsen: Sirpa-Helena Pesonen
Varajäsen: Juhani Manninen

EKL Eläkkeensaajat Mikkelin piiri
Jäsen: Leena Teittinen

Etelä-Savon kansallinen senioripiiri
Jäsen: Pekka Valtari
Varajäsen: Liisa Torniainen

Eläkeliitto Etelä-Savon piiri
Jäsen: Arvo Levänen
Varajäsen: Eeva-Liisa Luukkonen

Eläkeliitto Itä-Savon piiri
Jäsen: Kirsti Eronen
Varajäsen: Leena Suhonen

Puheenjohtaja: Leena Pekkanen

Savonlinna
Jäsenet: Kati Sairanen, Risto Jurvanen, Piritta Punnonen

Mikkeli
Jäsenet: Kauko Väisänen, Anneli Liukkonen, Timo Petäjämäki
Varajäsen: Reijo Hämäläinen

Pieksämäki
Jäsen: Helena Saavalainen
Varajäsen: Pertti Kumpulainen

Mäntyharju
Jäsen: Leena Pekkanen

Juva
Jäsen: Tapio Immonen
Varajäsen: Vuokko Viljanen

Enonkoski
Jäsen: Tuula Muhonen
Varajäsen: Maria Loikkanen

Sulkava
Jäsen: Eeva Lyytinen
Varajäsen: Hannamari Autio

Rantasalmi
Jäsen: Olli Pekka Nykänen

Puumala
Jäsen: Kari Laamanen
Varajäsen: Helvi Valtonen

Kangasniemi
Jäsen: Pirjo Laitinen, Kirsti Lähteenmäki

Pertunmaa
Jäsen: Kaija Montin
Varajäsen: Sirkku Salomäki

Hirvensalmi
Jäsen: Sirpa-Helena Pesonen
Varajäsen: Juhani Manninen


Osallisuusfoorumit

Sivua muokattu 5.9.2023