Siirry sisältöön

Löydät tältä sivulta Etelä-Savon hyvinvointialueen päättyneet hankkeet. Hankkeissa kehitetyt toimintamallit ovat jo käyttöönotettuja, tai vaihtoehtoisesti niitä jatkokehitetään uudessa hankkeessa.

Apua Ajoissa!

Apua Ajoissa! -hankkeessa pyrittiin ehkäisemään itsemurhia parantamalla itsetuhoisten ja itsemurhaa yrittäneiden ihmisten palveluja.

Ikääntyneiden tilannekuva

Ikääntyneiden tilannekuva -hankkeessa edistettiin teknologian hyödyntämistä kotona asumisessa, kotihoidossa sekä kotiin tuotavissa palveluissa.

Mintissä

Mintissä -hankkeessa edistettiin työyhteisöjen hyvinvointia ja kehitettiin vaikuttavan työhyvinvoinnin johtamisen malli, jossa työhyvinvointi on kiinteä osa organisaation strategista johtamista.

Muut

Tällä sivulla on lueteltu Etelä-Savon hyvinvointialueelle siirtyneiden kuntayhtymien viimeaikaisimmat hankkeet. Hankkeet ovat päättyneet ennen hyvinvointialueen muodostumista.

Olemme apunasi eri elämäntilanteissa

Tutustu yleisimpiin palveluihimme kohderyhmittäin. Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa tuottaa, kehittää ja järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja 12 kunnan alueella 133 000 Etelä-Savon asukkaalle.