Siirry sisältöön
Uutiset

Aluehallitus turvasi palveluasumisen ikääntyneille asukkaille − palvelutuottajat valittiin tarjousvertailun perusteella

Julkaistu: 9.3.2023, klo 17:49

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan aluehallitus päätti kokouksessaan 9.3.2023 mittavasta asumispalveluiden hankinnasta ikäihmisille. Yhteensä 65 miljoonan euron arvoinen hankinta turvaa asumispalvelut ikääntyneille koko Etelä-Savon alueella.

Aluehallitus päätti valita palveluntuottajat tarjousvertailun mukaisesti ikääntyneiden asumispalveluihin. Palvelutuottajat valittiin kevyempään eli yhteisölliseen asumiseen, ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja lyhytaikaiseen hoitoon palveluasumisessa.

– Kyseessä on merkittävä hankinta ikäihmisten palveluihin. Hankinnan myötä saamme myös yhtenäiset käytännöt ja sopimukset koko alueelle, aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen toteaa.

Tarjousvertailun mukaisesti yksityisiltä palvelun tuottajilta hankitaan yhteisölliseen asumiseen noin 100 paikkaa, ympärivuorokautinen palveluasumiseen noin 870 paikkaa ja lyhytaikainen hoitoon palveluasumisessa noin 50 paikkaa.

– Hienoa on, että saimme palvelutuottajia mukaan runsaasti koko hyvinvointialueelta. Hankinta turvaa riittävät palveluasumisen palvelut ikääntyneille koko Eloisan alueella, hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä sanoo.  

Uusilla palvelutuottajilla on mahdollisuus päästä järjestelyyn mukaan vuosittain

Hankinta on toteutettu dynaamisena puitejärjestelynä. Se on voimassa neljä vuotta ja lisäksi kolme optiovuotta. Dynaaminen puitejärjestely tarkoittaa, että palvelutuottaja ja asumisyksikkö valitaan tarjousvertailun perusteella syntyneen etusijajärjestyksen mukaisesti. Puitejärjestelyyn voi myös vuosittain tulla mukaan uusia palvelutuottajia.

– Yhteisöllistä palveluasumista tarvitaan lisää tulevaisuudessa, joten toivottavasti jatkossa tätä palvelua saadaan Etelä-Savoon lisää myös yksityisten tarjoamana palveluna.  Dynaaminen puitejärjestely mahdollistaa uusien palveluntuottajien mukaan tulon  jatkossa puitesopimuskauden aikana, ikääntyneiden palvelujen toimialajohtaja Niina Kaukonen sanoo.

Nyt valitut palvelutuottajat tulevat näkyville aluehallituksen kokouksen pöytäkirjaan.

Ikääntyneiden palveluasumisen palvelusetelit ja niiden arvot 1.4.2023 alkaen

Aluehallitus päivitti myös palvelusetelien arvot ikääntyneiden palveluasumisessa hankintaa vastaaviksi. Arvoa nostettiin, jotta palveluseteli on todellinen ja valittavissa oleva vaihtoehto asiakkaalle.

– Palvelusetelien käyttö tukee yritysten ja yhteisöjen toimintaa. Viime vuonna kuntayhtymien aikaan palvelusetelihankinnat olivat maakunnassa noin 13 miljoonaa euroa. Hyvinvointialueen aloittamisen myötä palvelusetelien valikoimaa laajennettiin ja yhtenäistettiin koko alueella vuoden alussa. Nyt kun arvoja nostetaan, palvelusetelien käyttö tulee varmasti vielä kasvamaan maakunnassa merkittävästi, Heikki Laukkanen toteaa.

Palveluseteleiden uudet arvot on katsottavissa esityslistassa täällä:

https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=202352-8

Aluehallituksen esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan täällä:
https://etela-savonhva.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames

Lisätiedot

Heikki Laukkanen, Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja,
p. 040 075 5204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi

Santeri Seppälä, Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi

Niina Kaukonen, ikääntyneiden palvelujen toimialajohtaja, p. 044 794 4003, niina.kaukonen@etelasavonha.fi