Siirry sisältöön
sulje tiedote
Etelä-Savossa on voimassa maastopalovaroitus

Avotulen tekeminen on kielletty. Tulen leviämisvaara on suuri maaston kuivuuden vuoksi.

Uutiset

Aluehallitus käsitteli häiriöihin varautumista vielä ennen vuoden vaihdetta ja Eloisan aloittamista

Julkaistu: 29.12.2022, klo 10:09

Vuoden viimeisessä kokouksessaan aluehallitus kävi läpi Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan varautumista ja riskien hallintaa. Eloisa siirtyy jo heti aloittaessaan 1.1.2023 tehostettuun seurantaan mahdollisten riskien ennakoimiseksi, joita liittyy toiminnan aloitukseen ja mahdolliseen sähköpulaan.

Vuoden vaihde lähestyy kovaa tahtia ja samalla jännitys Eloisan aloituksen ympärillä tiivistyy. Eloisa on nyt saateltu siihen vaiheeseen, että se on valmis aloittamaan palvelutuotannon vuoden alussa.  

− Haluan kiittää kaikkia tässä muutoksessa mukana olevia kestämisestä ja sitkeydestä. Puheenjohtajana koen, että olemme monia asioita saaneet eteenpäin. Luotetaan siihen, että vuodenvaihde menee säällisesti, mutta se tiedetään, että ensi vuonnakin on tekemistä. Virkamiehiä haluan kiittää siitä, että olette kestäneet ja toivon, että vaikka vuoden vaihde lähestyy, niin rauhoitutaan. Täyttäköön hyvä joulumieli nyt mielen, aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen sanoi.

Isoimmat riskit liittyvät tietojärjestelmien toimivuuteen ja 15.1.2023 tapahtuvaan ensimmäiseen palkanmaksuun.

− Vaikka varautuminen on meillä hyvällä tasolla, isoon uudistukseen sisältyy aina riskejä. Aina voi tulla pieniä ongelmia. Tämän vuoksi palveluissa voi olla poikkeuksia ja ruuhkaantumista vuoden alussa, hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä sanoo.  

Huolta aiheuttavat myös esimerkiksi mahdollinen sähköpula ja sähkökatkot.

− Olemme jatkuvasti yhteydenpidossa esimerkiksi energiayhtiöiden kanssa. Varautumista on tehty pitkään, eikä tällä suurta huolta ei ole tällä hetkellä. Toki tilanne voi muuttua nopeastikin, jos esimerkiksi sähkön kulutus kasvaa kovien pakkasten vuoksi, pelastus- ja turvallisuus toimialan johtaja Seppo Lokka sanoi.

− Varaudumme myös laaja-alaisen vaikuttamisen mahdollisuuteen, kuten järjestelmiin tarkoituksella tuotettuihin häiriöihin ja valeuutisten levittämiseen, Lokka lisää.

Eloisassa on varauduttu vuodenvaihteeseen henkilöstöjärjestelyillä ja vahvistettu palvelutuotantoa ostopalveluilla, jotta siirtymä hyvinvointialueelle on turvallinen ja sujuva.

− On tärkeää, että aluehallitukselle tuodaan tämä tieto. Aluehallituksena myös seuraamme tilannetta heti ensimmäisessä kokouksessa vuoden vaihteen jälkeen, Heikki Laukkanen summaa.

Hyvinvointialueen henkilöstölle järjestetty infotilaisuus varautumisesta ja valmisteltu ohjeistusta. Etelä-Savon hyvinvointialueen johtoryhmä järjestää heti vuoden vaihteen jälkeen oman valmiusharjoituksen, jossa harjoitellaan toimintaa sähkökatkossa.

Aluehallitus merkitsi asian tiedoksi.

Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n perustaminen

Aluehallitus hyväksyi Etelä-Savon hyvinvointialueen osalta Hyvil Oy:n perustamiseen liittyvän palvelusopimuksen ja valtuutti hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälän allekirjoittamaan kyseisen sopimuksen. Muilta osin asia tuodaan aluehallitukseen tammikuussa.

Valtakunnallinen hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy on parhaillaan syntymässä, kun Kuntaliitto on siirtämässä kaikki sosiaali- terveys ja pelastusalan henkilökuntansa uuteen yhtiöön, johon hyvinvointialueet ovat tulossa osakkaaksi.

Aluehallituksella oli laaja lista käsittelyssä

Aluehallitus teki päätöksiä useissa Eloisaan liittyvissä asioissa. Muun muassa näistä päätettiin esitysten mukaisesti:

  • 334 Etelä-Savon hyvinvointialueen hankintaohje
  • 337 omaishoidon ja perhehoidon palkkiot vuodelle 2023 hyväksyttiin
  • 344 Etelä-Savon hyvinvointialueen asiakasmaksut 1.1.2023 alkaen (asiakohdassa äänestettiin)
  • 345 Etelä-Savon hyvinvointialueen palveluiden myyntihinnasto 2023
  • 349 Etelä-Savon hyvinvointialueen ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2023
  • 350 Lausunnon antaminen YTA-asetusluonnoksesta

Lisätiedot

Heikki Laukkanen, aluehallituksen puheenjohtaja, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi

Santeri Seppälä, hyvinvointialuejohtaja, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi