Siirry sisältöön
sulje tiedote
Etelä-Savossa on voimassa maastopalovaroitus

Avotulen tekeminen on kielletty. Tulen leviämisvaara on suuri maaston kuivuuden vuoksi.

Blogit Uutiset

Blogi: Palautepolkua pitkin kohti vaikuttavampaa sijaishuoltoa

Julkaistu: 5.7.2023, klo 11:56

Blogitekstin on kirjoittanut hankepäällikkö Taina Paananen.

Henkilökuva, hankekoordinaattori Taina Paananen

Kuinka saadaan lastensuojelun sijaishuollossa olevan nuoren ajatukset, tuntemukset ja palautteet kerättyä niin, että sosiaalityöntekijä voi aidosti sanoa tietävänsä, mitä nuorelle kuuluu?  

Tämä kysymys, sekä vaikuttavan ja palvelua ohjaavan palautteen kerääminen olivat kysymyksiä, joihin haluttiin vastausta, kun digitaalista palautepolkua aloitettiin kehittämään.

Lastensuojelun sijaishuollon asiakkaana olevat lapset ja nuoret ovat eri pituisissa asiakassuhteissa lastensuojelussa – työskentelytiiviyden tarve vaihtelee jokaisen nuoren kohdalla yksilökohtaisesti. Monesti myös sijaishuoltopaikat saattavat löytyä maakunnan ulkopuolelta, jolloin sijaishuollon työntekijän ja nuoren tapaamiset ovat harvemmat. Laki kuitenkin velvoittaa, että ”Lapselle on järjestettävä riittävä mahdollisuus tavata henkilökohtaisesti hänen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää muiden läsnä olematta ja keskustella häntä itseään ja sijaishuollon toteuttamista koskevista asioista”.

Sijaishuollossa, niin kuin monessa muussakin sosiaalipalvelussa, työntekijöiden vaihtuvuus on melko runsasta ja lapsella saattaa työntekijä vaihtua useita kertoja sijaishuollon asiakkuuden aikana, jolloin on myös nuoren oltava valmis tutustumaan uusiin aikuisiin. Toivoimme, että voisimme kehittää yhteydenottokeinon, jolla sijaishuollon sosiaalityöntekijä ja nuori voisivat pitää yhteyttä helposti ja luontevasti. Näistä tarpeista kehittyi Eloisan palautepolkupeli sijaishuoltoon.

Palautepolkupeli on sovellus, jonka kautta nuori pääsee antamaan palautetta pelaamalla

Pelissä oleva palautepolku rakentuu eri kysymyksistä ja aihealueista nuoren elämään liittyen. Nuoren antamat vastaukset tulevat sosiaalityöntekijälle koottuna, jolloin työntekijä voi nähdä liikennevalovärein ryhmiteltynä ne asiat, jotka tarvitsevat nopeaa reagointia tai enemmän aikaa seuraavalla tapaamisella.

Sijaishuollon nuoret ovat olleet tuotteen kehittelyssä mukana ja kokevat, että palautepolun avulla on helpompaa kertoa asioita kuin esim. kohtaamalla harvakseltaan oma työntekijä. Pelimäisen ominaisuuden avulla palautepolku porautuu maailmaan, jossa nuoret viettävät muutenkin aikaa. Perinteinen palautelomake paperilla tai suullinen ”miten menee” -kysely on sidottu aikaan, mutta palautepeliä nuori voi täyttää silloin kun se hänelle sopii. Palautepolku tuottaa myös tietoa eri aihealuista; nuoren arjesta, ihmissuhteista, koulusta, sijaishuoltopaikasta ja siellä viihtymisestä.

Sosiaalityöntekijöiden kommentteja palautepolkupelistä:

”Tosi hyvä tapa kartoittaa ja tutustua. Kaivattu tapa kysellä asioita. Suora keino päästä nuorten omaan kokemukseen kiinni. Olen erittäin innostunut – huikea väline.”

Palautepolkupeliä käyttäneet nuoret kokivat, että peli mahdollistaa heille uudenlaisen kanavan kertoa omista asioistaan ja tulleensa tämän avulla kuulluksi. Kysymykset, joihin nuoret polkua edetessään vastasivat, koettiin lapsen kokemusta aidosti kuvaaviksi.

Digitaalinen palautepolkupeli on Etelä-Savon hyvinvointialueen sijaishuoltoyksikön, Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeen ja Adventure Club:n yhteiskehittämisen lopputulos.

Viiden puhelimen ruudut, joissa näkyy kuvia lastensuojelun digitaalisesta palautepolkupelistä.

Lisätietoa digitaalisesta palautepolkupelistä antavat:

Taina Paananen, hankepäällikkö, taina.paananen@etela-savo.fi, 040 3597201
Johanna Will-Orava, tulosaluepäällikkö, johanna.will-orava@etelasavonha.fi, 044 7942393