Siirry sisältöön
sulje tiedote
Etelä-Savossa on voimassa maastopalovaroitus

Avotulen tekeminen on kielletty. Tulen leviämisvaara on suuri maaston kuivuuden vuoksi.

Uutiset

Palvelujen tuotantosuunnitelma eteni aluevaltuustoon

Julkaistu: 11.9.2023, klo 14:20

Palvelujen tuotantosuunnitelma eteni (11.9.2023) aluehallituksesta Etelä-Savon hyvinvointialueen valtuuston käsittelyyn. Viranhaltijoiden esitykseen tuli kokouksessa vain yksi nimenmuutos: aluevaltuustolle esitetään nyt terveyspalvelujen verkosta esitystä, jossa on vain sote-keskuksia ja sote-asemia. Sote-pisteet muuttuvat niminä sote-asemiksi.
– Koko Etelä-Savon kannalta oli hyvin tärkeää, että nyt menimme eteenpäin. Olen kuitenkin hyvin varma, että tämä ei ole viimeinen kerta, kun näitä asioita käsitellään. Siihen johtaa jo se, että talousennusteen mukaan alijäämää tehdään suunnilleen saman verran kuin tämän suunnitelman taloustaulukkoon on merkitty säästöjä. Se tarkoittaa, että talouden kanssa vielä pitää tehdä töitä, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen (kesk.).

Mittavia muutoksia eteläsavolaisten palveluihin tulee jo 44,8 miljoonan säästöjen takia.   

– Tämän mittaluokan säästöt näkyvät varmasti palveluissa ja ennen kaikkea ne näkyvät henkilöstölle. Pyrimme minimoimaan vaikutukset asiakkaille. Säästöjä on tulossa muun muassa prosessien yhtenäistämisen ja tilojen vähentämisen kautta, kertoo hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä.  

Nimenmuutos terveyspalvelujen verkossa

Aluehallitus pääsi äänestämään useaan otteeseen kokouksensa aikana. Ensimmäiseksi aluehallitus hylkäsi palvelustrategiaan liittyneen Janne Laineen (kesk.) ja Eija Stenbergin (sd.) kannattaman esityksen äänin 9-3. Yksi hallituksen jäsen äänesti tyhjää.

Laine esitti, että aluehallitus ei hyväksyisi strategiaan sisältyvää kiinteistöjen vähentämisvelvoitetta.

Varsinaisen palvelujen tuotantosuunnitelman käsittely merkitsi esteellisyyksien takia isoa vaihdosta 13 jäsenisen aluehallituksen sisällä. Peräti kahdeksan hallituksen jäsentä oli esteellinen, koska he olivat kuntien hallituksen jäseniä ja kaupunginjohtaja. Päätösvalta kokouksessa säilyi 11 jäsenen voimin, vaikka kaksi heidän varajäsenistäkin oli esteellisiä.

Kokouksen aikana Hannu Karvinen (kesk.) esitti Kirsi Visusen (ps.) kannattamana suunnitelman palauttamista valmisteluun. Esitys kaatui äänin 9-2.

Ainut muutos suunnitelmaan tuli Hannu Auvisen (kesk.) esityksestä, jota Seija Kuikka (kesk.) ja Tero Juuti (liik.) kannattivat. Alkuperäisen esityksen mukaan terveyspalvelujen verkko oli jaettu sote-keskuksiin, sote-asemiin ja sote-pisteisiin. Auvisen esitys sote-pisteisteiden nimikkeestä luopumisesta voitti virkamiesesityksen äänin 3-8.

Mikäli Auvisen esitys päätyy Eloisan valtuuston kannaksi aiemmissa karttakuvissa ja esityksissä sote-pisteiksi merkityt palvelupaikat olisivat nimikkeeltä sote-asemia. Palvelujen sisältöön tällä muutoksella ei olisi vaikutusta.

Aluehallitus päivitti investointisuunnitelmaa

Jo aiemmin päätettyä investointisuunnitelmaa aluehallitus päivitti siten, että ainoastaan tietyt rakentamiseen ja ICT:hen liittyvät hankkeet jaksottuvat useammalle vuodelle. Laitehankintoja toteutetaan ainoastaan vuoden 2023 lainanottovaltuuden puitteissa. Vuodelle 2023 suunnitellut hankkeet on mahdollista käynnistää myös vuoden 2024 puolella.

Päivitys on käytännössä tekninen, sillä varsinainen vuoden 2024 investointisuunnitelma vahvistetaan talousarvion hyväksymisen yhteydessä.  Kaikki investoinnit päätetään vielä erikseen hallintosäännön mukaisesti.

Lue lisää

Lisätietoja

Aluehallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen, p. 0400 755 204, heikki.laukkanen@etela-savo.fi

Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi