Siirry sisältöön
Uutiset

Kansainvälisen rekrytoinnin kumppanit Itä-Suomen YTA-alueelle valittu

Julkaistu: 19.12.2023, klo 09:08

Itä-Suomen yhteistyöalueen (YTA-alue) hyvinvointialueet, eli Etelä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet, ovat kilpailuttaneet kansainvälisen rekrytoinnin kumppanuussopimuksen. Kilpailutuksella haettiin palveluntuottajaa, joka tuo hoito- ja hoivahenkilöstöä EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista maista.

Kilpailutetut kumppanit ovat hankintajärjestyksessä:

1. Barona Oy
2. Healthcare Staffing Solutions Oy 
3. Henkilöstöpalvelu Silkkitie Oy

Kansainvälistä työvoimaa rekrytoidaan työskentelemään hoiva-avustajina, aluksi työparina sote-alan ammattilaisten kanssa. Kansainvälisiltä työntekijöiltä edellytetään riittävää suomen kielen osaamista sekä sosiaali- ja terveysalan koulutusta. Lähtömaassaan sairaanhoitajakoulutuksen saaneet työntekijät pyritään pätevöittämään Suomessakin sairaanhoitajiksi. Muut kansainväliset hoito- ja hoivatyöntekijät kouluttautuvat oppisopimuksella lähihoitajiksi. 

Kansainvälisille työntekijöille maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa eikä työntekijöille koidu kustannuksia koulutuksesta. Hankinnassa noudatetaan Maailman terveysjärjestön (WHO) listausta maista, joista rekrytointia ei suositella maan terveydenhuollon tilanteen vuoksi. 

Pohjois-Savon ja Keski-Suomen hyvinvointialueet aloittavat yhteistyön vuonna 2024, muut liittyvät mukaan 2025

Pohjois-Savon hyvinvointialueen tavoitteena on saada vuonna 2024 helmi-huhtikuun välisenä aikana noin 60 työntekijää ja syksyllä noin 40 työntekijää ikääntyneiden palveluasumiseen sekä kotiin vietäviin palveluihin. Keski-Suomen hyvinvointialueen tavoitteena on saada kilpailutuksen kautta vuonna 2024 joitakin kymmeniä työntekijöitä hoito- ja hoivatehtäviin erityisesti koti- ja asumispalveluiden yksiköihin.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote ei rekrytoi kilpailutetun hankinnan kautta uutta kansainvälistä työvoimaa vielä vuonna 2024, sillä Siun sotella on voimassa olevat sopimukset ensi vuodeksi muiden palveluntuottajien kanssa. Etelä-Savon hyvinvointialue jatkaa vielä ensi vuoden 2024 ajan nykyisen sopimuskumppanin Temporen kanssa, joka ostaa palvelun Silkkitieltä.

Vuodesta 2025 alkaen kaikki Itä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueet hyödyntävät kilpailutettua kumppanuussopimusta. Siun soten osalta tämä tarkoittaa sitä, että tavoitteena on saada hyvinvointialueelle 50–100 kansainvälistä työntekijää vuodessa seuraavan viiden vuoden ajan. Kansainväliset työntekijät sijoittuvat pääsääntöisesti työskentelemään ikääntyneiden toimialueelle. Myös Eloisa liittyy hankintaan vuoden 2025 alusta. Etelä-Savon hyvinvointialueen tarkoituksena on saada hankinnan avulla 50-100 kansainvälistä hoitotyöntekijää. 

Hankinnan kokonaisarvo (4+1 vuotta) on ennakoitua (13,5 milj. €) pienempi ollen yhteensä arvioilta 9,2 miljoonaa euroa koko Itä-Suomen yhteistoiminta-alueelle. 

Lue lisää aiemmasta tiedotteestamme: Itä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueet valmistelevat työntekijöiden rekrytointia ulkomailta vastaamaan hoitoalan henkilöstövajeeseen

Lisätiedot Etelä-Savon osalta: Päivi Salovaara, rekrytointi- ja osaamisen kehittämisen päällikkö, paivi.salovaara(@)etelasavonha.fi, 050 389 9202