Siirry sisältöön
Uutiset

Hyvinvointialuejohtajat: Perustason palvelujen vahvistaminen ei saa vaarantua lisäsopeutuksien vuoksi

Julkaistu: 18.4.2024, klo 15:22

Hyvinvointialuejohtajat kannattavat sitä, että palvelujen järjestämisen edellytyksiä parannetaan esimerkiksi henkilöstömitoituksia helpottamalla. Alueet tarvitsevat nyt työrauhaa kehittää ja uudistaa asukkaiden tarvitsemia palveluja.

Suomen taloudellinen tilanne on tiukka, ja hyvinvointialueet osallistuttavat osaltaan talouden tasapainottamiseen. Samalla on kuitenkin ymmärrettävä, että rahoituksen väheneminen johtaa myös palveluiden saatavuuden heikkenemiseen. 

Kehysriihessä päätetyt lisäsopeutukset hyvinvointialueiden talouteen ovat huomattavia, ja lisäsäästöt kohtelevat alueita eri tavoin. Uudet päätökset vähentävät hyvinvointialueiden rahoitusta nettomääräisesti yhteensä noin 350 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja noin 550 miljoonaa euroa vuonna 2028.

“Rahoituksen määrä oli jo toiminnan alussa liian vähäinen ja se on muuttunut uudistuksen jälkeen useasti. Alueiden alijäämät ovat merkittäviä, ja lisäsäästöt tulevat väistämättä kasvattamaan paineita alueellisten lisämuutosohjelmien toteuttamiseen”, sanoo H23-verkoston puheenjohtaja Sanna Svahn

Velvoittavan lainsäädännön purkaminen on oikea suunta, mutta rahoituksen leikkauksesta johtuvat tehtävät on vaikea toteuttaa 

Keinoja säätelevien normien purku ja velvoittavan lainsäädännön väljentäminen ovat oikea suunta antaa hyvinvointialueille liikkumavaraa kehittää palveluja. Esimerkiksi ympärivuorokautisen hoivan henkilömitoituksen väljentäminen 0,65:stä 0,6:een on tervetullut linjaus, jota tulee kuitenkin samanaikaisesti vahvistaa tarkastelemalla sitä, keiden muiden kuin sote-ammattilaisten työpanos on laskettavissa mitoitukseen ja kuinka huomioidaan teknologiaa hyödyntävät ratkaisut. Mitoitusmuutokset johtavat sopimusten tarkasteluun palveluntuottajien kanssa ja muutokset eivät tuo helpotusta välittömästi.  

Kehysriihessä ehdotetut julkisten palveluiden rajaukset ovat pienimuotoisia, ja toteutettavissa tällä hetkellä lähinnä jonoon asettamisella. Suomessa ei ole julkisten palveluiden palveluvalikoimaa ja jatkokeskustelu julkisilla varoilla tuotettavista palveluista tarvitaan. 

Hyvinvointialueiden lakisääteisten tehtävien muutokset vähentävät merkittävästi hyvinvointialueiden valtion rahoitusta. Erityisesti hoitotakuun keventämisellä tavoiteltu kustannusvaikutus, 132 milj. euroa, on merkittävä.

Perusterveydenhuollon hoitotakuun pääsyn kriteereitä pitäisi uudistaa laajasti, mutta hoitoon pääsyä perustasolla ei pidä pitkittää. Uudet palveluiden tuotantotavat, kuten digitaaliset vastaanotot pitää huomioida osana hoitotakuun toteuttamista. 

Lainsäädännön muutosten tulisi mahdollistaa perustason palvelujen vahvistaminen 

Osa kaavailluista muutoksista on ristiriidassa hyvinvointialueille asetettujen tavoitteiden kanssa. Hyvinvointialuejohtajat kantavat huolta lisäsopeutusten kohdistumisesta ihmisten arkeen. 

Nyt tehdyillä linjauksilla voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia palvelujen saatavuuteen ja laatuun, eivätkä päätökset tarjoa riittävästi ratkaisuja henkilöstöpulasta johtuviin ongelmiin ja resurssien tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen. 

Palvelujärjestelmän suurimmat kustannukset ovat ympärivuorokautisissa toiminnoissa kuten erityisryhmien asumispalveluissa ja sairaaloiden vuodeosastohoidossa. Pitkällä tähtäimellä näiden toimintojen kriittinen tarkastelu voi vapauttaa voimavaroja kohdennettavaksi muun perustason toiminnan vahvistamiseen. 

Hyvinvointialuejohtajat odottavat valtiolta merkittäviä lainsäädäntömuutoksia, joiden myötä lakisääteisten tehtävien suorittamisen keinovalikoima on nykyistä joustavampi ja uusien palvelumuotojen kokeilu helpompaa. Ainoastaan tätä kautta hyvinvointialueet voivat onnistua niille asetuissa tavoitteissa. 

H23-verkoston jäsenet 

Timo Aronkytö, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 

Matti Bergendahl, HUS-yhtymä 

Marina Erhola, Pirkanmaan hyvinvointialue 

Harri Hagman, Kymenlaakson hyvinvointialue 

Jari Jokela, Lapin hyvinvointialue 

Juha Jolkkonen, Helsinki 

Tommi Niemi, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue 

Marina Kinnunen, Pohjanmaan hyvinvointialue 

Kristiina Kariniemi-Örmälä, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue 

Marko Korhonen, Pohjois-Savon hyvinvointialue 

Katja Virta, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue 

Kirsi Leivonen, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue 

Sally Leskinen, Etelä-Karjalan hyvinvointialue 

Jukka Lindberg, Kainuun hyvinvointialue 

Ilkka Luoma, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue 

Max Lönnqvist, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue 

Tarmo Martikainen, Varsinais-Suomen hyvinvointialue 

Olli Naukkarinen, Kanta-Hämeen hyvinvointialue 

Santeri Seppälä, Etelä-Savon hyvinvointialue 

Markus Syrjänen, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue 

Jan Tollet, Keski-Suomen hyvinvointialue 

Kirsi Varhila, Satakunnan hyvinvointialue 

Petri Virolainen, Päijät-Hämeen hyvinvointialue