Aluehallitus: Omaishoidon tuet pysyvät pääosin ennallaan – perhehoidon peruspalkkio nousee
Etelä-Savon aluehallitus kokoontui vuoden viimeisen kerran (15.12.2025). Aluehallitus päätti panna toimeen aluevaltuuston 8.12. kokouksen päätökset ja listalla olivat myös muun muassa omaishoidon ja perhehoidon palkkiot sekä paloasemien ostoaikeet Mikkelin kaupungilta.

Aluehallitus sai päätettäväkseen omaishoidon asioita kahden esityslistan kohdan verran. Kangasniemen kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto oli osoittanut aluehallitukselle aloitteen, jossa vaadittiin lisää rahaa omaishoitoon vuodelle 2025 ja riittäviä määrärahoja vuodelle 2026.
Tämä vuonna sosiaalipalveluissa vammaispalvelujen ja lasten omaishoidon tuen määräraha ei ollut tarpeeseen nähden riittävä, eikä uusia omaishoidon tuen päätöksiä voitu tehdä kesäkuun jälkeen, koska kyseessä on ns. määrärahasidonnainen etuus.
Aluehallituksen vastauksessa käydään läpi kuluvan vuoden omaishoidon rahoituksen ja laajemminkin Eloisan taloustilannetta ja todetaan, että vuodelle 2026 vammaispalvelujen talousarviossa on tiedossa olevan tarpeen mukainen määräraha omaishoidontukeen. Talousarvioon sisältyy vammaispalvelujen omaishoidontuessa määrärahaa 900 000 euroa vuoden 2025 talousarviota enemmän.
Aluehallitus päätti myös omaishoidon tuen hoitoisuusluokista ja palkkioista sekä perhehoidon palkkioista ja kulukorvauksista vuodelle 2026. Omais- ja perhehoidon soveltamisohjeisiin on päivitetty indeksikorotusten mukaiset korotukset omais- ja perhehoidon palkkioihin.
Omais- ja perhehoitajia on Eloisan ikääntyneiden palvelujen ja sosiaalipalvelujen piirissä. Ikääntyneiden palveluissa on ollut vuonna 2025 keskimäärin 760 asiakasta, vammaispalveluissa 489 ja lapsiperheiden palvelussa 50 omaishoidon tukea saavaa asiakasta. Asiakkaiden määrän ennakoidaan pysyvän näissä palveluissa ennallaan vuonna 2026.
Eduskunnassa käsittelyssä olevan hallituksen esityksen mukaan omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismääräksi on tarkoitus säätää 1.1.2026 lukien 530 euroa kuukaudessa. Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana maksettava vähimmäismäärä olisi 966 euroa kuukaudessa. Esityksen mukaisia uusia lakisääteisiä vähimmäispalkkiota korotetaan seuraavan kerran palkkakertoimella vuonna 2027.
Hoitopalkkion määrän tarkistus tehdään 1.1.2026 lukien vain sellaisiin hoitopalkkioihin, jotka on sovittu palkkion vähimmäismäärää suuremmiksi tai pienemmiksi, ja jotka perustuvat ennen tarkistusajankohtaa voimassa olleeseen omaishoitosopimukseen.
Perhehoidon hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee perhehoidossa olevaa henkilöä kohden 966,35 euroon kalenterikuukaudessa 1.1.2026 lukien. Perhehoitolain mukaisen hoitopalkkion vähimmäismäärä on 1.7.2016 alkaen ollut 775,00 euroa kuukaudessa.
Perhehoidon kulukorvauksen vähimmäismäärä on 1.1.2026 alkaen 501,10 euroa.
Ikääntyneiden palveluissa pitkäaikaisessa perhehoidossa on keskimäärin 77 ja lyhytaikaisessa perhehoidossa noin 130 asiakasta kuukausitasolla. Etelä-Savon hyvinvointialueen lastensuojelussa oli noin 124 lasta sijoitettuna perhehoitoon marraskuussa 2025.
Lisätietoja
Ikääntyneiden palvelujen toimialajohtaja Niina Kaukonen, p. 044 4794 4003, niina.kaukonen@etelasavonha.fi
Sosiaalipalvelujen toimialajohtaja Saara Tavi, p. 044 417 4100, saara.tavi@etelasavonha.fi

Eloisa ja Mikkeli kaavailevat paloasemakauppoja
Etelä-Savon hyvinvointialue aikoo ostaa Mikkelin kaupungilta nykyisin käytössä olevat seitsemän paloasemaa. Aluehallitus hyväksyi aikeet omalta osaltaan kokouksessaan 15.12.2024.
– Paloasemien kaupanhieronta aloitettiin vuokrasopimusneuvottelujen kuluessa, kun kaupungin puolelta tarjottiin asemia. Eloisan tavoitteena olisi turvata kaupalla pelastustoimen palveluverkon kannalta keskeisten toimipisteiden pysyvyys sekä hillitä kustannuksia, kertoo konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä.
Kaupan olisi tarkoitus toteutua kiinteistöjen tasearvoilla. Lisäksi hyvinvointialue ostaisi kuuden paloaseman tontit Mikkelin kaupunginvaltuuston aiemmin päättämällä tontinluovutusperiaatteilla.
Kaupan kohteena olisivat seuraavat paloasemat: Anttola, Haukivuori, Hiirola, Jääkärinkatu (pääpaloasema), Otava (tontti ei ole Mikkelin kaupungin), Ristiina ja Suomenniemi.
Arvioitu paloasemien kauppasumma tontteineen olisi noin 920 000 euroa.
Mikäli asia etenee kaupungin päättävissä elimissä, kauppa on lopullisesti suunniteltu toteutettavaksi lainvoimaisten päätösten jälkeen, todennäköisesti maaliskuun 2026 aikana.
Lisätietoja
Hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälä, p. 040 359 6934, santeri.seppala@etelasavonha.fi
Konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä, p. 044 770 0577, sami.sipila@etelasavonha.fi
Tila- ja tukipalvelujen johtaja Veli Matti Thure, p. 044 351 9658, velimatti.thure@etelasavonha.fi
——