Lääkäriliitto palkitsi Mikkelin vatsaelinsairauksien yksikön arvostetulla laatupalkinnolla
Julkaistu
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan Mikkelin keskussairaalan vatsaelinsairauksien yksikkö voitti Lääkäriliiton laatupalkinnon 22. tammikuuta Helsingissä järjestetyillä Lääkäripäivillä. Palkinto myönnettiin kolonoskopian, eli paksusuolen tähystyksen laadun kehittämisestä.
Laatupalkinnon finaalissa olivat myös Hus Syöpäkeskuksen hematologian eli veritautien kotihoidon toimintamalli ja Pohjanmaan hyvinvointialueen psykiatrian poliklinikan toiminta.
– Olen erittäin ylpeä ammattilaisistamme. Meillä on todella rautaista osaamista ja paloa edelläkävijyyteen, siksi pärjäämme näin kovalla tasolla, terveyspalvelujen toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen iloitsee.
Kolonoskopialla diagnoisoidaan ja hoidetaan suolistosyöpää
Paksu- ja peräsuolisyöpä ovat Suomessa toiseksi yleisin syöpä sekä naisilla, että miehillä. Syöpäkuolemien aiheuttajana ne ovat naisilla ja miehillä kolmanneksi yleisin. Vuonna 2023 paksu- ja peräsuolisyöpiä todettiin yhteensä 4539 uutta tapausta.
Suolistosyöpäseulonta alkoi koko Suomessa vuonna 2022 suolistosyöpään liittyvän kuolleisuuden vähentämiseksi. Kolonoskopia on seulonnan yleisin jatkohoito. Siinä tähystetään paksusuolen muutoksia ja hoidetaan samalla löydettyjä muutoksia, kuten syövän esiasteita.

Laadukas tähystys tuo tuloksia hoitoon
Mikkelissä kolonoskopian laadun seurantaa on toteutettu säännöllisesti vuodesta 2021 keräämällä systemaattisesti laatudataa paksusuolen tyhjennyksen onnistumisesta, kolonoskopian riittävästä ulottuvuudesta, adenoomien detektioasteesta sekä potilaan kokemuksista, erityisesti kivun kokemisesta, jota on mitattu aiemmin vain yksittäisissä tutkimuksissa.
– Kolonoskopioiden laadun seuranta ja sen parantaminen säästävät ihmishenkiä. Meillä käytössä olevien laatumittareiden laajuus on ainutlaatuista Suomessa, tiivistää hanketta Laatupalkintofinaalissa esitellyt Eloisan vatsaelinsairauksien ylilääkäri Mika Puhto.
Palkintoraati suitsuttaa myös Eloisan laadun kehittämistä:
– Tässä hankkeessa esitelty kolonoskopioiden laatu on mitattavasti parantunut. Muutokset ovat todella hyviä ja hankkeella on todennäköisesti pystytty välttämään syöpäkuolemia. Kolonoskopiassa käynti koskee potilaita kaikkialla maassa ja tämä seurantamalli olisi implementoitavissa muuallakin vaikka saman tien, kunhan tahtoa löytyy, toteaa laatuneuvoston puheenjohtaja Joel Kontiainen.
Laadulla on vaikuttavuutta
Mika Puhto muistuttaa, että keskeisintä on potilaan etu. Tähystykseen tullessaan potilas luottaa saavansa huippulaatuisen tutkimuksen.
– Suolistosyöpäseulonnan pilottivaiheen koulutuksissa kuitenkin huomasin, että emmehän me tiedä tutkimuksen laadusta paljoakaan. Laadun seuraamiseen ei ollut systemaattista mallia. Se sai meidät ryhtymään tähän kehittämiseen, Puhto kertoo.
Laadukkaalla tähystyksellä löydetään todennäköisemmin hoidettavissa olevia muutoksia, syövän esiasteita. Tällöin varsinaisten syöpien löydösmäärät vähenevät. Myös potilaiden kokema kivuntunne tähystyksessä on vähentynyt laadun seurannan myötä. Tähystäjä- ja yksikkökohtaiset laatuerot saadaan seurannan avulla minimaalisiksi.