Siirry sisältöön
sulje tiedote
Terveyspalveluissa viivettä

Järjestelmähäiriön vuoksi Päivystysavun ja Terveysneuvon puhelin- ja digipalveluissa voi esiintyä maanantaina 16.2. tavallista pidempiä odotusaikoja.

Eloisan verkkosivut uudistuivat

Julkaistu

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan uudistetut verkkosivut julkaistiin 2.2.2026. Uudistetut verkkosivut ovat käyttäjäystävällisemmät ja saavutettavammat yhä useammalle asiakasryhmälle. Asiakkailta toivotaan palautetta sivujen käytettävyydestä, jotta sivuja voidaan kehittää vielä edelleen.

Verkkosivujen uudistamisen taustalla on tarve vastata yhä paremmin esimerkiksi aistivammaisten tarpeisiin. Eloisan uudistettu verkkosivu onkin helposti käytettävissä esimerkiksi ruudunlukija-ohjelman avulla. Sivustolla on myös panostettu tietojen löytymiseen ja palvelut on ryhmitelty selkeämmin terveys- ja sosiaalipalveluihin. Lisäksi eri kohderyhmät, kuten ikäihmiset ja lapsiperheet on huomioitu omin palvelusivuin.

Vaikka sivustoa on pyritty kehittämään sellaiseksi, että palvelut ja yhteydenottoväylät löytyvät mahdollisimman helposti, toivoo Eloisan verkkosivujen päätoimittaja Antti Kääriäinen palautetta uudistetusta sivustosta.

– Verkkosivusto ei ole varmaan koskaan täysin valmis, vaan muokkaamme sitä käyttäjien palautteen perusteella, Kääriäinen sanoo.

Eloisan uusista verkkosivuista voi jättää palautetta palautelomakkeen kautta(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan). Palautteen voi antaa nimettömänä. Valitse palautteensaajan yksiköksi konsernipalvelut ja viestintäpalvelut.

Lisätietoja:
Antti Kääriäinen, viestintäasiantuntija
antti.kaariainen@etelasavonha.fi, p. 040 3598 009