Siirry sisältöön

Väitöstutkimus: keuhkosyövän hoidon vaikuttavuus Suomessa

Julkaistu
Valkoiseen lääkärin takkiin pukeutunut mies terveyskeskuksen vastaanottohuoneen ovella

Eloisalla terveyskeskuslääkärinä työskentelevä Ville Paappanen väittelee tohtoriksi 10. huhtikuuta Mikkelin keskussairaalalla. Paappasen väitöskirjan aiheena on Ei-pienisoluisen keuhkosyövän hoidon vaikuttavuus Suomessa.

Paappasen väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Väitöstilaisuudessa vastaväittäjänä toimii dosentti Timo Muhonen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Outi Kuittinen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata striimattuna Eloisan Youtube-kanavalla:

Väitöskirja selvitti keuhkosyövän hoidon vaikuttavuutta Suomessa

Suomalaisten keuhkosyöpäpotilaiden elossaololuvut ovat jääneet huolestuttavasti jälkeen muista Pohjoismaista. Keuhkosyövän tärkein parantava hoito on leikkaus, joka on mahdollinen taudin varhaisvaiheissa. Suomessa potilaita leikataan muita Pohjoismaita vähemmän muun muassa diagnostiikan viiveiden ja potilaiden heikomman yleiskunnon vuoksi. Väitöstutkimus analysoi leikkaushoidon toteutumista, iäkkäiden hoitolinjauksia sekä kliinisten ennustemittareiden käyttöä päätöksenteon tukena.

Suomessa keuhkosyöpä todetaan merkittävästi useammin vasta taudin levinneessä vaiheessa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Tämä on keskeinen syy maiden väliseen eroon hoitotuloksissa: kun tauti löydetään liian myöhään, tehokkainta parantavaa hoitomuotoa eli leikkausta ei useinkaan voida enää toteuttaa. Tutkimuksen selkeä pääviesti on, että keuhkosyövät tulisi pystyä tunnistamaan terveydenhuollossa nykyistä varhaisemmin.

Aineisto osoitti, että syövän levinneisyyden puolesta mahdollisesti leikkaushoitoon soveltuvista suomalaispotilaista vain noin puolet leikattiin. Vähäisempää leikkausaktiivisuutta selittivät pitkälle edenneen taudin lisäksi potilaiden runsaammat oheissairaudet ja heikompi suorituskyky diagnoosihetkellä.

Terveydenhuollon rajallisia resursseja säästettäisiin huomattavasti puuttumalla keuhkosyövän diagnostisiin viiveisiin. Kun tauti löydetään ajoissa, potilaalle voidaan tarjota parantavaa hoitoa raskaiden ja kalliiden levinneen vaiheen hoitojen sijaan. Varhaisempi diagnostiikka on ylivoimaisesti paras ratkaisu niin potilaan ennusteen kuin yhteiskunnan kustannusten kannalta.

Tutkimus toteutettiin takautuvana tosielämän monikeskustutkimuksena, joka yhdisti potilastason aineistoja kolmesta yliopistosairaalasta ja kahdesta keskussairaalasta. Aineisto koostui 395 potilaasta, jotka olivat saaneet ei-pienisoluisen keuhkosyövän diagnoosin vuonna 2018.