Lastensuojelun jälkihuolto
Lastensuojelun jälkihuolto tukee lasta tai nuorta ja hänen läheisiään sijaishuollon jälkeen.
Jälkihuolto on esimerkiksi itsenäistyvän nuoren tukemista asumiseen, opiskeluun tai toimeentuloon liittyen.
Kuvaus palvelusta
Lastensuojelun jälkihuolto tarkoittaa lapsen ja hänen perheensä tukemista sijaishuollon jälkeen suunnitelmallisesti ja tarpeen mukaisesti. Itsenäistyvän nuoren jälkihuolto voi olla itsenäiseen elämään tukemista asumiseen, opiskeluun ja toimeentuloon liittyen. Oikeus jälkihuoltoon syntyy, kun lapsen sijaishuolto päättyy tai hän on ollut yhtäjaksoisesti avohuollon sijoituksessa vähintään puoli vuotta.
Jälkihuollossa olevalle lapselle / nuorelle nimetään oma asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Jälkihuollon asiakassuunnitelmassa määritellään lapsen / nuoren tarvitsema tuen tarve ja palvelut, jotka suunnitellaan yksilöllisesti kunkin lapsen / nuoren tarpeista lähtöisin.
Mikäli huostassa pidon lopettamisen jälkeen viiteen vuoteen asiakkaalla ei ole lastensuojelupalveluiden tarvetta, jälkihuolto-oikeus päättyy.
Jälkihuolto on vapaaehtoista. Jälkihuolto-oikeus säilyy kieltäytymisestä huolimatta, ja jälkihuoltopalveluiden piiriin on mahdollista tulla uudestaan (alle 5 vuotta kulunut) ilmoittamalla tarpeestaan jälkihuollosta vastaavalle hyvinvointialueelle.
Toimi näin
Ota yhteyttä lapsen / nuoren asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään.
Kenelle ja millä ehdoin
Oikeus jälkihuoltoon syntyy, kun lapsi on ollut huostaanotettuna ja sijoitettuna kodin ulkopuolelle ja huostaanotto päättyy. Jälkihuolto-oikeus syntyy myös, kun lapsi on ollut yksin sijoitettuna kodin ulkopuolelle avohuollon tukitoimena yhtäjaksoisesti vähintään 6 kk.
Lain mukaan hyvinvointialue voi harkintansa perusteella myöntää jälkihuolto-oikeuden lastensuojelun asiakkaana olleelle nuorelle, vaikka edellä mainitut edellytykset eivät täyty.
Sosiaalityöntekijä vastaa lapsen ja nuoren jälkihuollon palvelujen ja tukitoimien tarpeen arvioinnista sekä jälkihuoltoa koskevan asiakassuunnitelman laatimisesta.
Yhteystiedot
Valitse ensin paikkakunta. Sen jälkeen voit vielä valita painikkeista, millaista yhteydenottokanavaa etsit.
Valitse ensin paikkakunta. Sen jälkeen voit vielä valita painikkeista, millaista yhteydenottokanavaa etsit.
Pieksämäen sosiaali- ja terveyskeskus
Pieksämäen sosiaali- ja terveyskeskuksesta saat mm. vastaanotto- ja sairaalapalvelut, perheiden palvelut, ikääntyvien palvelut ja kotoutumisen edistämisen ja maahanmuuton palvelut.
Osoite
76100 Pieksämäki
Palveluajat
Setri
Setrissä sijaitsevat seuraavat sosiaalipalvelut:
- Lapsiperheiden palvelut; sosiaalityö ja ohjaus, lapsiperheen kotipalvelu, perhetyö, tukisuhdetoiminta (tukiperhe, tukihenkilö).
- Perheoikeudelliset palvelut; lastenvalvojat.
- Lastensuojelu.
Asiointi ajanvarauksella. Asiakasvastaanottotilat sijaitsevat 3. kerroksessa.
Pysäköinti on mahdollista ostoskeskuksen parkkipaikalle.
Sisäänkäynti Setriin tapahtuu Lappeenrannantien puolelta.
Osoite
50100 Mikkeli
Lisätietoja: 3. kerros
Tausta ja lainsäädäntö
Lastensuojelun jälkihuolto tukee sijaishuollossa ollutta lasta tai nuorta, hänen vanhempiaan sekä sijaishuoltajiaan sen jälkeen, kun sijaishuolto tai muut lastensuojelutoimet ovat päättyneet. Oikeus jälkihuoltoon kestää siihen asti, että nuori täyttää 23 vuotta.
Jälkihuollossa olevaa nuorta tuetaan asumisen järjestelyissä, talousasioissa sekä opiskelua, työtä ja muuta elämää koskevissa suunnitelmissa. Jälkihuoltoa toteuttaa sosiaalityöntekijä.
Jälkihuollon järjestämisestä vastaa lähtökohtaisesti hyvinvointialue, jolla lapsen tai nuoren asuinkunta sijaitsee. Jälkihuollon kustannuksista vastaa se hyvinvointialue, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista.
Ulkoinen palvelu avautuu uudelle välilehdelle Lastensuojelulaki