Siirry sisältöön

Etelä-Savon hyvinvointialueen aloitettua toimintansa, meillä on nyt entistä paremmat edellytykset kehittää koko alueen kattavia laadukkaita ikääntyneiden lääkäripalveluja. Palvelutarpeen kasvaessa ja rahoituksen riittävyyden kanssa painiessa toimivat, oikea-aikaiset ja vaikuttavat palvelut ovat ainoa kestävä tie eteenpäin.

Olitpa sitten työurasi alkupuolella tai jo kokenut konkari, meillä on tarjota sinulle mielenkiintoista työtä ja hyvät edellytykset työssä onnistumiseen ja viihtymiseen.

Ikääntyneiden palveluissa tuotetaan lääkäripalveluja kotihoitoon, palveluasumiseen ja geriatrisille arviointiosastoille. Näiden lisäksi sinulla on toiveidesi mukaisesti mahdollista työskennellä myös muissa hyvinvointialueen toiminnoissa, työnkuvia voidaan yhdistellä toimialarajojen yli ja koulutuspolut pyrimme rakentamaan saumattomiksi.

Meille et ole pelkkä resurssi vaan tärkeä osa porukkaamme. Vaikka lääkäritiimimme työskentely tapahtuu ympäri hyvinvointialuetta, olemme kaikki helposti lähestyttävissä ja tavoitettavissa ja kollegan apua ja tukea on koko ajan saatavilla. Tiimissämme on edustettuna geriatrian, yleislääketieteen, sisätautien ja akuuttilääketieteen erikoisalat ja palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys, joten sisäiset konsultaatiot sujuvat erittäin vaivattomasti ja monimutkaisempia tilanteita pohditaan mielellään porukallakin.

Emme edellytä sinulta erikoislääkärin tutkintoa ja meillä voi työskennellä myös terveyskeskuslääkärin nimikkeellä ilman tarvetta erikoistumiseen. Ikääntyneiden palvelut osallistu aktiivisesti geriatrian erikoislääkärikoulutuksen toteuttamiseen ja koordinaatioon hyvinvointialueella ja erikoistuva lääkäri saa nimetyn ohjaajan. Itä-Suomen yliopiston myöntämät geriatrian koulutusoikeudet on kesällä 2023 päivitetty ja koulutusoikeus on laaja.

Työskentelypaikkoja on tarjolla useita. Erikoistumispalvelua varten työ järjestetään paikkaan, jossa laadukas lähiohjaus pystytään kulloisessakin tilanteessa järjestämään. Lähi- ja etätyön yhdistämiseen suhtaudutaan myönteisesti, osa-aikainen työskentely on myös mahdollista tehtävänkuvan sen salliessa. Tarjolla on vakituisia virkoja ja viransijaisuuksia. Huomioimme elämäntilanteesi työtehtäviä suunniteltaessa ja olemme ehdottoman syrjimätön ja moniarvoinen työyhteisö.

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy työmahdollisuuksista! Kuulemme mielellämme sinusta ja toiveistasi!

Antti Ohvanainen

palvelualuepäällikkö ja hallinnollinen ylilääkäri, lääkäritiimin esihenkilö

044-4172765 (puhelut, viestit ja WhatsApp)

antti.ohvanainen@etelasavonha.fi

https://www.linkedin.com/in/anttiohvanainen/

Suuri määrä ruskeita nallepehmoleluja, joilla päällään valkoinen paita, jossa viikinkilogo

Sivua muokattu 16.9.2023