Henkilökohtainen apu
Voit saada henkilökohtaista apua, jos tarvitset vamman tai pitkäaikaisen tai etenevän sairauden vuoksi toistuvasti ja välttämättä toisen henkilön apua päivittäisissä toiminnoissa.
Henkilökohtainen apu on tarkoitettu välttämättömään avustamiseen:
-päivittäisissä toimissa
-työssä ja opiskelussa
-harrastuksissa
-yhteiskunnallisessa osallistumisessa
-sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä
Henkilökohtaisen avun myöntäminen perustuu asiakkaan kanssa tehtävään palvelutarpeen arviointiin ja päätös henkilökohtaisen avun toteuttamistavasta ja tuntimääristä tehdään yksilöllisen harkinnan ja hakemuksen tietojen perusteella.
Henkilökohtaista apua ei voida myöntää:
- jos henkilökohtaisen avun tarve johtuu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.
- jos avuntarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon, valvontaan tai siivousapuun.
Järjestämme henkilökohtaista apua Eloisassa eri tavoin:
Henkilökohtainen apu työnantajamallilla, jossa asiakas toimii avustajan työnantajana.
Henkilökohtainen apu palvelusetelillä, jossa asiakas tilaa palvelun palvelusetelituottajalta.
Henkilökohtainen apu omana palveluna (Savonlinna, Enonkoski).
Henkilökohtainen apu ostopalveluna.
Henkilökohtaisen avun palvelutuotantoa yhtenäistetään vuoden 2023 aikana Etelä-Savon hyvinvointialueella.
Ohjausta ja neuvontaa henkilökohtaisen avun asioissa saat henkilökohtaisen avun keskuksesta.
Rantasalmen ja Sulkavan alueella lisätietoja ja ohjausta palvelusta antavat alueiden palveluohjaajat.
Myönteisen viranhaltijapäätöksen liitteenä on ohjeet ja tarvittavat asiakirjat henkilökohtaisen avun käyttämisestä.
Tämän sivun sisältö
Tietoa palvelusta
Henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Avun tarve ei saa johtua pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.
Henkilökohtainen avustaja auttaa vammaista henkilöä kotona ja kodin ulkopuolella, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Vammaisella henkilöllä on oikeus henkilökohtaiseen apuun, jos hän kykenee muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa tarvitsemansa avun sisällöstä. Sosiaalityöntekijä arvioi avun tarpeen ja keston. Henkilökohtaista apua voidaan järjestää eri tavoin. Sitä voidaan hankkia sekä julkisilta että yksityisiltä palveluntuottajilta.
Puhelinasiointi
Vammaisten asiakasohjauksen puhelin
Vammaisten asiakas- ja palveluohjauksen puhelinpalvelusta saat ohjausta ja neuvontaa vammaisten palveluista.
Vammaisten asiakas- ja palveluohjaus palvelee seuraavia alueita: Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa sekä Puumala.
Palvelu laajenee myöhemmin tiedotettavana ajankohtana koskemaan koko hyvinvointialuetta.
Soita: +358 15 411 4144
Palveluajat
Vammaispalvelujen palveluohjaaja, Rantasalmi ja Sulkava
Vammaispalvelujen palveluohjaajan puhelinasiointi Rantasalmiella ja Sulkavalla
Soita: +358 40 716 6280
Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijä M-Ö, Savonlinna ja Enonkoski
Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijän (M-Ö) puhelinasiointi Savonlinnassa ja Enonkoskella.
Sosiaalityöntekijöiden työnjako asiakkaan sukunimen mukaan.
Soita: +358 44 417 4150
Palveluajat
ti 12:00–14:00
ke 09:00–11:00
to 12:00–14:00
pe 09:00–11:00
Vammaispalvelujen palveluohjaaja, Savonlinna
Vammaispalvelujen palveluohjaajan puhelinasiointi Savonlinnan alueella
Soita: +358 44 417 4120
Henkilökohtaisen avun keskus (Mikkeli)
Työsuhdeasioissa ja rekrytoinnissa voit olla yhteydessä henkilökohtaisen avun keskukseen.
Soita: +358 40 359 7071
Palveluajat
ti 12:00–15:00
ke 08:30–11:30
to 12:00–15:00
pe 08:30–11:30
Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijä A-L, Savonlinna ja Enonkoski
Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijän (A-L) puhelinasiointi Savonlinnassa ja Enonkokella.
Sosiaalityöntekijöiden työnjako asiakkaan sukunimen mukaan.
Soita: +358 44 417 4158
Palveluajat
ti 12:00–14:00
ke 09:00–11:00
to 12:00–14:00
pe 09:00–11:00
Vammaispalvelun neuvonta, Pieksämäki
Vammaispalvelujen neuvonta, puhelinasiointi Pieksämäen alueella
Soita: +358 40 085 5794
Palveluajat
ma–pe 09:00–12:00
Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijä, Rantasalmi
Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijän puhelinasiointi Rantasalmella
Soita: +358 44 417 2606
Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijä, Sulkava
Vammaispalvelujen sosiaalityöntekijän puhelinasiointi Sulkavalla
Soita: +358 44 417 2054
Linkit
Oma Olo -arviointi henkilökohtainen apu
Oma Olo - arvion avulla voit arvioida oletko oikeutettu henkilökohtaiseen apuun.
Oma Olo -arviointi henkilökohtainen apuVerkkoasiointi
Kiireetön yhteydenottopyyntö
Kiireettömissä asioissa voit jättää yhteydenottopyynnön. Otamme sinuun puhelimella yhteyttä toivomanasi ajankohtana.
Yhteydenottopyyntö ei vaadi tunnistautumista (pankki- tai mobiilivarmenteen kautta).
Huomioithan, että kirjoitat puhelinnumerosi oikein.
Vammaispalveluhakemus
Hakemuslomakkeella voi hakea vammaispalvelulain mukaisia palveluita.
VammaispalveluhakemusPalvelupaikat
-
Monitoimijakeskus Omatori
Porrassalmenkatu 21, 50100 Mikkeli
2.kerros
Reitti tänne -
Pieksämäen vammaisten asiakasohjaus
Tapparakatu 1-3, 76100 Pieksämäki
-
Reitti tänne -
Savonlinnan vammaisten asiakasohjaus
Keskussairaalantie 6 F, 57120 Savonlinna
11 krs.
Reitti tänne