Siirry sisältöön
Haku Yhteystiedot Palaute Päätöksenteko

Ajankohtaista

Seuraa Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan ajankohtaisia tiedotteita ja uutisia.

Suodata kategorian mukaan


706 artikkelia löytynyt

Pia Koivistosta tuli Vuoden kansainvälinen mikkeliläinen

Eloisan kotoutumisen edistämisen ja maahanmuuton yksikön palveluesihenkilö Pia Koivisto on valittu Vuoden kansainväliseksi mikkeliläiseksi. Julkistaminen tapahtui Kauppakeskus Stellan tähtitorilla pidetyssä International Mikkeli Day IMD 2024 -tapahtumassa 12.11.   Tunnustus myönnettiin hänen …

Eloisan vt. rahoitusjohtaja Tamlander palaa Mikkelin talousjohtajaksi

Vt. rahoitusjohtaja Tiia Tamlanderin määräaikainen tehtävä Etelä-Savon hyvinvointialueella päättyy 19.11.2024, minkä jälkeen hän palaa Mikkelin kaupungin palvelukseen. Tamlander on ollut vuoden virkavapaalla kaupungin talousjohtajan tehtävästä. – Tamlander on merkittävästi kehittänyt Eloisan …

Blogi: Sosiaalialan vaikuttavuusosaamista kehittämässä

”On epäeettistä tehdä sote-alan työtä, joka ei ole vaikuttavaa”. Näin vahvasti lausui professori Marja Vaarama Itä-Suomen yliopiston jatko-opiskelijoiden Vaikuttavuus-kurssilla kahdeksan vuotta sitten. Edelleen hän jatkoi: ”Usein sanotaan, että sosiaalialalla vaikuttavuuden …

Nyt voi taas hakea Etelä-Savon nuorisovaltuustoon

Etelä-Savon nuorisovaltuuston kausi on päättymässä vuoden vaihteessa ja uusi jäsenhaku on käynnissä. Nuorisovaltuustoon voi hakea 13–25-vuotias, jonka kotikunta on Etelä-Savossa. Hakemuksia voi jättää 4.11.–31.12.2024 välisenä aikana. Nuorisovaltuustokausi on kaksivuotinen. Alueelliseen …

Aluehallitus kiitteli Eloisan johtoa mainetutkimuksesta

Mainetutkimus ja useat kilpailutukset työllistivät Etelä-Savon aluehallitusta (4.11.2024) kokouksessa Juvalla. T-Media esitteli aluehallitukselle yksityiskohtaisesti tutkimuksensa, jossa Eloisa osoittautui tänä vuonna maineeltaan parhaimmaksi hyvinvointialueeksi. – Pidän tätä tulosta erinomaisena. Aluehallitus antoi …

Seksuaalineuvonnan chat muuttui yhteydenottopyynnöksi

Etelä-Savon hyvinvointialueen seksuaalineuvonnan reaaliaikainen chat-palvelu on muuttunut yhteydenottopyynnöksi. Aiemmin vain kaksi tuntia viikossa palvellut seksuaalineuvonnan chat-kanava on nyt paremmin tavoitettavissa yhteydenottopyynnön kautta OmaEloisa-sovelluksessa tai Eloisan nettisivujen digitaalisissa palveluissa tunnistautuneena. Yhteydenottopyynnön …
Matkapuhelin ja OmaEloisa sovellus, kuvituskuva.