Siirry sisältöön
Haku Yhteystiedot Palaute Päätöksenteko

Uutiset

Eloisan ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet.

Suodata kategorian mukaan


701 artikkelia löytynyt

Palvelusetelillä kumppaniksi hyvinvointialueen palveluntarjontaan

Palveluseteli on vaihtoehtoinen tapa järjestää hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevia sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja. Palvelusetelillä edistetään palveluiden käyttäjien valinnanvapautta ja mahdollisuuksia hankkia tarvitsemiaan palveluita yksityisiltä palvelujen tuottajilta. Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa käyttää palveluseteliä koko …

Kotihoidon vetovoimaposti 1/23

Hyvää alkanutta vuotta 2023 uuteen Eloisaan kotihoitoon! Tulevaisuus kotona -hankkeen vuosi on alkanut työntäyteisesti, mutta hyvillä mielin ja innokkaina jatkamme kotihoidon kehittämistyötä. Vetovoimapostia julkaistaan myös tänä vuonna tuttuun tapaan kuukausittain …
Kotihoidon työntekijä ja kaksi ikääntynyttä asiakasta ruokailemassa

Ensihoito palasi Mikkelin paloasemalle

Kun Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan toiminta käynnistyi vuoden alussa, ensihoito palasi Mikkelin paloasemalle. Ensihoitajat ehtivät olla poissa asemalta kolme vuotta, jolloin kaikki läntisen alueen ensihoitoyksiköt lähtivät liikkeelle Mikkelin keskussairaalasta. Hajasijoittamalla ensihoitoyksiköitä …
Ensihoitaja avaamassa ambulanssin säilytyslokeroa. Ambulanssi on varusteltu ensihoidon tarpeita varten.

Tervetuloa Ikääntyneiden tilannekuva -hankkeen loppuseminaariin 15.3. klo 12-16

Ikääntyneiden tilannekuva -hankkeen loppuseminaarissa esitellään ikäteknologian tuomia mahdollisuuksia, hanketyön tuloksia ja käyttökokemuksia sekä Etelä-Savossa käyttöönotettuja toimintamalleja. Käsittelemme seminaarissa myös kansallisia näkökulmia aiheeseen liittyen. Seminaari on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille.Seminaarin juontaa …
Ristiinan kotihoidon työntekijä ja asiakas opettelevat tabletin käyttöä

Aluevaltuusto kuuli palveluiden tuotantosuunnitelman aikataulutuksesta

Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui kevätkauden ensimmäiseen kokoukseensa Savonlinnassa 14.2.2023. Aluevaltuusto käsitteli ja päätti muun muassa tilapäisen valiokunnan perustamisesta Etelä-Savon hyvinvointialueelle. Kokouksen jälkeen aluevaltuusto kuuli palveluiden tuotantosuunnitelman aikataulutuksesta. Etelä-Savon hyvinvointialueella aletaan …

Kela-takseille uusi palveluntuottaja Etelä-Savoon

Kela-taksien toinen palveluntuottaja vaihtuu Etelä-Savossa 22.2.2023. Sen jälkeen Kelan korvaama taksimatka tilataan Ekvator Oy:n sijaan Tampereen Aluetaksi Oy:ltä. Toisena palveluntuottajana alueella jatkaa DRide Oy.  Etelä-Savossa toinen Kela-taksien palveluntuottaja vaihtuu 22.2. …

Seri-tukikeskus palvelee seksuaaliväkivaltaa kokeneita

Seksuaalirikosten uhreille on avattu oma palvelupaikka Mikkelin keskussairaalan Perhetalolla. Seri-lyhenne tulee sanasta seksuaalirikos ja seri-tukikeskus auttaa yli 16-vuotiaita sukupuolesta riippumatta kaikkina vuodenpäivinä ja kellonaikoina. Myös Savonlinnassa seksuaalirikosten uhreja palvellaan päivystyksellisesti. …

Lauantaina 11.2. vietetään 112-päivää

Lauantaina 11.2.2023 vietetään valtakunnallista 112-päivää. Tänä vuonna päivän teemana on ”Varautuminen on arjen pieniä tekoja”. 112-päivän merkeissä palopäällikkömme Isto Heikkinen on tavattavissa tavaratalo Carlsonin aulassa Mikkelissä lauantaina 11.2. klo 11-13. …